Lue keskustelun säännöt.
Miten kannustaa lapsi jatkamaan harrastuksessa?
27.08.2021 |
Viides vuosi alkaisi ensi viikolla harrastuksessa, jossa 11-v. on hyvä, ja josta pitää. Ei kuitenkaan enää halua käydä ohjatusti, vaan puuhailla itsekseen vapaasti.
Itselläni käy tosi paljon sydämeen, kun luopuu asiasta, edistyksestä, opista, siitä missä on hyvä. Mistä voisi olla myöhemmin elämässä jopa uravalinnassa hyötyä.
Ei auta edes se, että ystävä on aloittamassa samassa ryhmässä.
Miten esiteinin kanssa voisi käydä rakentavaa keskustelua? Voiko edes? Onko peli menetetty?
Haluaisin olla sellainen vahva vanhempi, joka vaan sanoo, että tätä harrastetaan ja piste. Ja lapsi myöhemmin aikuisena kiittelisi siitä, kuinka vanhemmat ohjasivat häntä pysymään sen parissa, missä hän on hyvä.
Kommentit (9)
Lapsi on jo useamman kauden ajan ollut vastahakoinen lähtemään tunnille (vain kerran viikossa, ei sitouta kotona harjoitteluun), mutta olemme aina sopineet, että "vielä tämä kausi, vielä tämä kevät jne.). Eli tavallaan hän on harkinnut jo pitkään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vahva vanhempi lopettaa lapsen painostamisen ja luottaa siihen, että lapsi tietää kyllä mitä haluaa.
No jos on jo useampi kausi katsottu, niin eiköhän homma ole sitten taputeltu? Lapsi voi hankkia uuden samantapaisen harrastuksen tai pitää välivuoden.
Minkätakia haluat pakottaa lapsen harrastamaan jotain minkä tämä on halunnut jo pitemmän aikaa lopettaa?
Itse jatkoin harrastusta 17-vuotiaaksi asti ja ihan vaan vanhempia mieliksi. Olin aloittanut 6-vuotiaana. Heille harrastukseni tuntui olevan se ykkösasia. Aina kehuivat minua muille, olivat seuraamassa harjoituksia ja pelejä, seuratoiminnassa mukana. 13-vuotiaana itse aloin väsyä ainaiseen harrastamiseen ja kun puhuin asiasta niin vanhemmat sanoivat että kokeillaan vielä yksi vuosi että kyllä se innostus taas tulee ja urheilu vaan on tälläistä. 15-vuotiaana sairastuin syömishäiriöön jota piilottelin reilun vuoden. Oli ahmimista, oksentelua, yritin säännöstellä painoa kaikilla mahdollisilla epäterveellisillä keinoilla. 16-vuotiaana olin jo ihan masentunut mutta vuoden vielä harrastin feikkihymy kasvoilla. 17-vuotiaana lähdin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle ja lopetin harrastuksen, halusin myös tietyllä tavalla eroon vanhemmistani. Tiedän että halusivat vain parasta, pitää minut kiinni terveellisessä elämässä johon kuuluu urheilu ja terveellinen ruokavalio mutta he eivät kuunnelleet mitä minä haluan ja minä en halunnut tuottaa heille pettymystä. Kun muutin omilleni lopetin urheilemisen kokonaan, vihasin sitä. Vasta 30-vuotiaana sain apua syömishäiriöön(bulimia) ja aloin pikkuhiljaa etsimään sitä liikkumisen riemua. Nyt olen 36v. ja harrastan liikuntaa 3 kertaa viikossa, salia, lenkkeilyä, uintia, fiiliksen mukaan. Liikunta tuntuu mukavalta mutta en tee sitä suorittaen tai tavoittele mitään muuta kuin hyvää oloa.
Kuunnelkaa lapsia ja muistakaa että harrastuksen ei tarvitse olla aina urheilua. Omat lapseni eivät käy missään ohjatuissa harrastuksissa. Pojalle on ostettu rummut ja kitara joita itsekseen ja kavereiden kanssa soittelee. Talvisin pelailevat kiekkoa kaveriporukassa. Tyttö on aina ollut innostunut lukemisesta ja eläimistä. Hänellä on marsuja joita hoitaa. Kavereiden kanssa pelailee ja leikkii ulkona. Molemmat käyvät säännöllisesti uimassa kavereiden ja vanhempien kanssa. Olen sanonut että voivat harrastaa mitä haluavat mutta mihinkään en pakota. Lapsesta asti on ulkoiltu ja olenkin opettanut että liikkuminen on hyväksi. Sen ei vaan aina tarvitse olla mitään kilpaurheilua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on jo useamman kauden ajan ollut vastahakoinen lähtemään tunnille (vain kerran viikossa, ei sitouta kotona harjoitteluun), mutta olemme aina sopineet, että "vielä tämä kausi, vielä tämä kevät jne.). Eli tavallaan hän on harkinnut jo pitkään.
Ap
Jos lapselle on jo useamman kauden ajan sanottu noin, niin nyt on korkea aika antaa lupa lopettaa. Ja mielellään esittää vilpitön anteeksipyyntö aiemmasta harhaanjohtamisesta, kun se "vielä tämä kausi" ei silloin riittänytkään.
Halutessasi voit tietenkin kysyä, liittyykö lopettamishalu itse harrastukseen vai ehkä ryhmään tai valmentajaan/opettajaan. Ja olisiko kiinnostunut kokeilemaan harrastuksen jatkoa toisaalla, jos vaihtoehtoinen paikka tai ryhmä on tarjolla. Mutta sittenkään ei pitäisi missään nimessä painostaa jatkamaan eikä edes antaa ymmärtää että jatkaminen olisi suotavampaa. Lapsi menettää luottamuksensa, jos aina vähän lupaillaan että jaksa vielä hetki vain, mutta koskaan ei oikeasti tule sitä hetkeä jolloin saa lopettaa ilman syyllistämistä tai painostusta.
Kaverin mutsi oli juuri tuollainen vahva vanhempi joka ensin lempeästi ja sitten vähämmen lempeästi painosti kaveria tämän harrastukseen. Lukioikäisenä tuli sitten stoppi kaverin puolesta ja ne riidat oli ihan jäätäviä mitä kävivät äitinsä kanssa tästä harrastuksesta.
Nykyään ollaan 37-vuotiaita ja tuo harrastukseen pakottaminen hiertää vieläkin kaverin ja mutsinsa välejä. Jätti pysyvät jäljet heidän suhteeseensa. Luonnollisesti kaveri inhoaa kaikkea tuohon harrastukseen liittyvää. Toivottavasti oli mutsilleen sen arvoista...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus täällä kirjoittaa aikuisten lasten vanhemmat, jotka eivät voi käsittää miksi lapsi ei enää ole heihin yhteydessä. Tällainen painostus ja "vahvan vanhemman" rooli on oikein hieno alku tällaiselle tielle. Eikö harrastusten ole tarkoitus tuottaa iloa?
Mielenkiintoinen aihe. Mikäli kyseessä on harrastus, joka vaatii päivittäistä työtä ja vielä jonkinlaista tunneilmaisua (kuten vaikkapa musiikki), on tuhoon tuomittu ajatus pistää ketään sitä väkisin harrastamaan.
Korkeintaan voisin ajatella, että sopisin lapsen kanssa harkinta-ajasta. Eli meneillään oleva kausi loppuun ja sen jälkeen vielä hetki lepoa ennen lopettamispäätöstä.
Voisit olla vahva vanhempi myös siten, että aloittaisit itse kyseisen harrastuksen ja täten osoittaisit lapselle, ettet elä hänen kauttaan. Samalla saisit oman sydänkipusi tilalle tekemistä, ehkä jopa saisit itse tuntea olevasi jossakin hyvä.