Lasten kaverien määrä riippuu vanhempien sosiaalisuudesta?

kun lapset menee kouluun, saa harrastuksia, silloin muuttuu peli itsenäisemmäksi.



Mun mies asui lapsuutensa maalla, hänellä on ihan muutama ystävä, mä olen aina ollut paljon aktiivisempi ja mulla on tietty enemmän.



Pitää toivoa että lapsi tulee enemmän äitiinsä, itse toivon. Mies tietty itse on ollut tyytyväinen omiin valintoihinsa ja hyvä niin.

Kynnys kutsua ihan vieraalta tuntuvia ihmisiä tai niiden lapsia on varmaan suurempi, jos oma lapsi ei itse osaa sanoa keitä haluaisi juhliinsa.

Minä olen avoin ja sosiaalinen, mieheni myös, mutta asumme alueella, jossa on todella vähän lapsia, hyvin vähän lapsia kotihoidossa ja varsinkin esikoisemme on arka ja sellainen älykköluonne. Suvussa ei ole yhtään ainutta muuta pikkulasta, nuorin serkku on 17.

Toki kun oli päiväkoti-ikäinen, niin soittelimme kavereiden vanhemmille ja sovimme kyläilyistä ja kuljetuksista, mutta lapsen aloitteesta.



Välillä ihmettelen, että mistä tuo lapsi on oppinut/kasvanut noin sosiaaliseksi, koska meillä ei lähes ikinä käy vieraita (paitsi lasten synttäreillä ja ehkä muuten kerran vuodessa). Luulen, että kyse on synnynnäisestä ominaisuudesta.



Toki vanhempien esimerkkikin voi vaikuttaa, ainakin joissain tapauksissa.



Ja hyvien tapojen opettaminen tietenkin myös (tästä emme tingi vaikka emme niin sosiaalisia olekaan).

Esim. meillä oli tosi pieni tuttavapiiri kun lapset olivat pieniä:(. Asuimme vielä vähän syrjässäkin, ei ollut naapureita ja lapset hoidossa pph:lla jolla oli vain 2 muuta lasta. Täytyy sanoa että harvoin leikkivät muiden lasten kanssa kuin toistensa kanssa:(. Kun menivät eskariin eivät tunteneet muita lapsia yhtään ja kesti kauan ennen kuin saivat ystäviä.



Sitten tiedän tuttavia joilla tosi iso ystäväpiiri ja lapsia samassa iässä ja kyllä heidän lapsillaan oli etu sitten kun aloittivat samassa eskarissa ja koulussakin.



Vieläkin tiedän että nämä vanhemmat jotka kaveeraavat yhdessä, niin heidänkin lapset leikkivät paljon yhdessä.



Tosin koulussa tilanne vähän muuttuu ja lapsi alkaa itse hoitaa noita suhteita. Meidänkin lapsilla on nykyään ystäviä.

mut silti lapsilla on kavereita, et ei siihen vanhempia tarvita! mulla on itsellä muutama kaveri, eikä niitäkään mun vanhemmat ole mulle hommannut..

Meillä on kaksi lasta hoidossa ja jo pidempään olen ajatellut että mahtaako 4 täyttävä saada tänä vuonna kutsua synttäreille kun on vähän juro, on kaikkien kaveri mutta ei toisaalta leiki selvästi jonkun kanssa.



Moikkaan päiväkodissa vanhemmille.

Ja isompi lapsi, 5- vuotias on ollut viime vuodesta lähtien synttäreillä. Näillä synttäreillä on sitten helppo sanoa vanhemmalle että mites jos lapset näkisivät joku päivä hoidon jälkeen?



Tänään sitten positiivinen yllätys kun nuorempi olikin kutsuttu ekan kerran ihan itse, ilman isompaa.



Menee mielestäni vähän samalle linjalle kuin se että miehestäni ajattelivat ettei se saa naista ennen sosiaalisempaa veljeä, mutta toisin meni.



Elämä yllättää! Kavereita olisi ihana kutsua enempikin ryhmästä, meillä kun kutsutaan muutama kaveri niin jää siinä joku ilman kutsua. Eskarissa tai koulussa jos kutsuu isomman määrän lapsia mutta sitä ennen kutsutaan lähinnä ne joiden nimet muistuu.

Tietty se että ne tarhakaverit joita näkee muutenkin niin heitä kutsuu helpommin ja tavallaan se on sitten pois muilta vaikka kavereita tuntuvat kaikki olevan!

Nämä parjatut okt-lähiöt on esim ihan loistavia lasten(kin) kannalta. Kavereita on useammassa naapurissa ja sosiaaliset taidot karttuvat ikäänkuin vahingossa.

Me asutaan liian rikkaalla alueella, joten täällä on tosi vähän lapsia.



5

on vanhemmillakin merkitystä, mä en ainakaan päästäisi lapsia kylään jos en tiedä vanhempia. Mä tosin tutustun järjestelmällisesti lapsien kavereiden ikäluokan vanhempiin, esimerkiksi just niiden päiväkotikavereiden.



Samoin olen pyrkinyt käymään molempien lasten kohdalla mammakerhoissa, että sieltäkin sitten joku vanhempi jo tuttu.



Me ollaan kyllä valittu asuinaluekin ihan sen mukaan, että on paljon lapsiperheitä. Yleensä sellaisilla alueilla on aika hyvät harrastukset ja päivähoidossakin on vaihtoehtoja enemmän kuin alueella, jossa asuu vain paljon vanhoja ihmisiä.

on vanhemmillakin merkitystä, mä en ainakaan päästäisi lapsia kylään jos en tiedä vanhempia. Mä tosin tutustun järjestelmällisesti lapsien kavereiden ikäluokan vanhempiin, esimerkiksi just niiden päiväkotikavereiden. Samoin olen pyrkinyt käymään molempien lasten kohdalla mammakerhoissa, että sieltäkin sitten joku vanhempi jo tuttu. Me ollaan kyllä valittu asuinaluekin ihan sen mukaan, että on paljon lapsiperheitä. Yleensä sellaisilla alueilla on aika hyvät harrastukset ja päivähoidossakin on vaihtoehtoja enemmän kuin alueella, jossa asuu vain paljon vanhoja ihmisiä.

Me teimme sen virheen että asuimme aluksi syrjässä ja vielä alueella jossa oli paljon vanhoja ihmisiä. Eiväthän lapset siellä mitään kavereita saaneet. Kyllä se lasten sosiaalisia suhteita auttaa, jos voivat iltaisinkin leikkiä jonkun naapurin lapsen kanssa. Emme nytkään asu mitenkään lapsirikkaalla alueella, mutta on tässä sentään parempi tilanne. Pääsevät edes pyörällä kaverin luo.

ei mahdu mihinkään, lapset joutuu päiväkotiin väärälle alueelle jne.

eli ei meillä ole paljon kavereita joihin pidettäis paljon yhteyttä tai käytäis kyläilemässä. Tai edes soiteltais. Hyvin menee näinkin. Kavereilla ei ole meidän lasten ikäisiä lapsia, joten sitä kautta eivät ole saaneet kavereita.



Kun lapset oli alle kouluikäisiä, jouduin hieman ponnistelemaan että pystyin tutustumaan lasten eskari-ja pkkavereihin sen verran että voitiin sopiva vanhempien kanssa leikkimisistä. Kyllä se kannatti, lapset ovat edes vähän enemmän sosiaalisia. Ja varsinkin nuorempi, joka on ollut 3-vuotiaasta pk:ssa, toinen oli eskariin saakka kotona. Nykyään nuorempi tarvitsee koko ajan jonkun kaverin, isompaa saa vähän potkia että "soittaisit nyt jollekin kaverille". Tykkäis mieluummin nyhjätä kotinurkissa yksinään.



Kyllä vanhempien sosiaalisuus voi vaikuttaa lapsen sosiaalisuuteen, tai sitten ei.

Tervehditään muita vanhempia päiväkodissa :DDD Muualla tuota sanotaan hyviksi tavoiksi, sosiaalisuus on sitten jo ihan muuta.

meidän lapsilla on (valitettavasti) hyvin sosiaalisesti estynyt äiti, mutta lapset on aikamoisen sosiaalisia. En ole ikinä ns hankkinut lapsilleni kavereita, eli sopinut muiden vanhempien kanssa kyläilyistä tms., itse ne ovat kaverinsa hankkineet ja kyläilynsä sopineet. Toki vanhempien on täytynyt antaa näille siunauksensa.



Ja kavereita näköjään riittää, äidistä huolimatta :/

Muutettiin vappuna tälle rivari alueelle. Kolmantena päivänä, kun menin ulos, niin ovemme takana seisoi 3 lasta tuijottamassa, siitä se alko.

Ovikello soi vähän väliä ja varsinkin kuopuksemme on hyvin suosittu.

Lisäksi poikamme osaa hankkia kavereita itse. Hän on varsin nokkela siinä.

Itse olen sosiaalinen ja mieheni hyvin epäsosiaalinen.

Mites sitten kun lapset ovat ihan erilaisia samassa perheessä - toinen supersosiaalinen ja jolle sataa kutsuja sinne ja tänne ja toinen taas ihan toista maata. Vanhemmat ovat sosiaalisia.

Asuinpaikalla suurin merkitys, lapsen persoonalla sitten. Myös hoitomuoto voi vaikuttaa.

Samoista lähtökohdista ollaan.

varsinkin vapaa-aikana. Mutta molemmat lapseni, voi veljet.. Toinen on jo aikuinen ja hänellä on sellainen ystävä- ja kaveripiiri etten sellaista osaisi itselleni edes uneksia. Nuorempi on samaa maata. Nuoren neidin seuraelämä on niin vilkasta että sitä pitää rajoittaa.



Isää tässä kuviossa ei ole, siis ei ole hänen ansiotaan tämä sosiaalisuus ainakaan perimän osalta. Mallioppimista ei häneltä ole.