Ulkomaalainen tuttavaperhe pettyi suomalaiseen palkka- ja hintatasoon. MIKSI SUOMESSA KAIKKI ON KALLISTA, VAIKKA PALKAT OVAT PIENIÄ?
Olivat tottuneet kotimaassaan käyttämään palveluja ja syömään ravintolassa ja ajamaan tuliterillä autoilla. Suomessa ei onnistunut yksikään näistä ja ymmärsivät pian miksi Suomessa moni asia tehdään itse ja miksi täällä ei ole samanlaista ravintolakulttuutia.
Ravintolat olikin yksi ihmetyksen aihe; ammattitaidoton henkilökunta, keskinkertainen ruoka ja huono viini - ja silti järkyttävä lasku.
Toinen on on Suomen verotus. Täällä ei työllä rikastu kuin verottaja.
Sinne palasivat mistä tulivatkin.
Kommentit (94)
Vierailija kirjoitti:
Selitys on aivan liian raskas julkinen sektori kymmenine yliviikareineen syömässä kuormasta.
Vai olisiko pieni maa, jossa ei ole samanlaista valinnanvaraa?
Meillä ei ole myöskään tapana törsäillä, kuluttaa ja käyttää halpatyövoimaa huvin vuoksi ja ajankuluksi.
Joten kumpi osapuoli oli enemmän oikeassa?
Vierailija kirjoitti:
Täällä Suomessa mentaliteetti on edelleen se että ravintolassa vaikka olis mitä tarjolla niin lautanen syödään tyhjäksi, lopuksi kiitetään ja ollaan tyytyväisiä sillä nälkävuosina ei ollut sitäkään vähää.
Muualla ei varmaan vellota menneisyydessä niin paljon kuin täällä Suomessa.
Ai ei vai? Mistä ne sodat syttyvät?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selitys on aivan liian raskas julkinen sektori kymmenine yliviikareineen syömässä kuormasta.
Ennen koronaa Suomessa oli euroopan toiseksi korkein julkisen sektorin osuus bkt:sta.
Sanna on pistänyt kunnon sosialidemokraatin tapaan katon korkealle ja seinät leveälle ja lisännyt julkisen sektorin osuutta entisestään.
Lähes jokaisen kunnan tilinpäätös oli ylijäämäinen, kiitos järjettömien koronatukien.
Ja sinunko taskuun se olisi pitänyt työntää?
Vierailija kirjoitti:
Usan palkkataso on myytti. Kulut myös isot
Joo, amerikkalainen keskiluokkahan on tosi kuuluisa köyhyydestään....
Vierailija kirjoitti:
Siksi että moni asia on maksutonta tai ainakin halpaa esim. koulutus ja terveydenhuolto.
Mikä terveydenhuolto? Lääkäriin ei pääse, ja hammaslääkärillä on käytävä yksityisellä.
Olen parhaillaan vertailemassa erilaisia terveysvakuutuksia itselleni ja lapsille.
Niin, että miksi Suomessa maksetaan veroja eniten Euroopassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähes jokaisen kunnan tilinpäätös oli ylijäämäinen, kiitos järjettömien koronatukien.
Ja nyt niillä kunnilla on koronasta huolimatta rahaa kouluihin, päiväkoteihin, hoitajiin, kirjastoihin jne! Järjetöntä pahuutta!
Kunnon palkkaa saavilla olisi varaa noihin kaikkiin ilman että raha kiertää byrokratian kautta.
Ne on tarkoitettu kaikille, torvi.
En tiedä miksi valinta on tehty näin mutta tulos on se, että maahan tulee (=päästetään) vain lukutaidottomia osaajia, todellisia osaajia ei tänne tule.
Vierailija kirjoitti:
Koska haluatte sitä hyvinvointia, luuletko sen olevan ilmaista? Olisitte ostaneet Nokian puhelimia eikä Omenaa tai Samsunkia.
Niinähän suomalaiset ostikin ja paljon silloin, kun Nokia oli voimissaan. Sillä ei olisi vain ollut yhtään mitään merkitystä Nokian selviytymiselle vaikka joka ikinen suomalainen olisi ostanut pelkkää Nokiaa puhelimekseen, kun Nokian puhelinten liikevaihdosta 99 % tuli muualta kuin Suomesta. Ne möi parhaimpina vuosinaan sellaista 450 miljoonaa puhelinta vuodessa. Suomalaisia on aivan liian vähän, että ne olisivat sitä puhelintuotantoa voineet yksin pitää yllä, sen perään haikaileminen on ihan täyttä haihattelua.
Niistä Nokioista tuli vain niin järjetöntä kuraa Windows-käyttöjärjestelmän vuoksi, että se hylättiin maailmalla.
Amerikkalainen keskiluokka ei ole rikasta. Se elämä näyttää rikkaalta mutta sen takana on pitkät työpäivät, joskus monta työtä ja paljon, paljon velkaa. Sitten kun työt kusahtaa ja velat lyö näpeille, poltetaan huonekaluja takassa talvella, ostetaan halvinta markettikuponkipaskaa ruuaksi, lopulta myydään talo ja jäädään edelleen velkaa, muutetaan autoon asumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selitys on aivan liian raskas julkinen sektori kymmenine yliviikareineen syömässä kuormasta.
Ennen koronaa Suomessa oli euroopan toiseksi korkein julkisen sektorin osuus bkt:sta.
Sanna on pistänyt kunnon sosialidemokraatin tapaan katon korkealle ja seinät leveälle ja lisännyt julkisen sektorin osuutta entisestään.
Lähes jokaisen kunnan tilinpäätös oli ylijäämäinen, kiitos järjettömien koronatukien.
Ja sinunko taskuun se olisi pitänyt työntää?
Minun, veronmaksajan, rahoja ne kyllä ovatkin.
Vierailija kirjoitti:
Kun hankkii kunnon koulutuksen ja työpaikan, on varaa ajella uudella autolla ja syödä ravintoloissa (jopa sellaisissa missä on hyvä ruoka ja hyvä palvelu). Ei siihen muuta salaisuutta ole. Olen ihan tyytyväinen elämääni Suomessa.
Mikä on riittävä koulutus? Riittääkö DI ja fysiikan tohtori? Miehellä jää 10 v työkokemuksen jälkeen käteen 3000 e, minulla vakaopena 2000 e muttei ole kummoinen koulutus. Progressiivinen verotus vie hyvätuloisilla suuren osan palkasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähes jokaisen kunnan tilinpäätös oli ylijäämäinen, kiitos järjettömien koronatukien.
Ja nyt niillä kunnilla on koronasta huolimatta rahaa kouluihin, päiväkoteihin, hoitajiin, kirjastoihin jne! Järjetöntä pahuutta!
Kunnon palkkaa saavilla olisi varaa noihin kaikkiin ilman että raha kiertää byrokratian kautta.
Mutta vain ja ainoastaan niillä kunnon palkkaa saavilla, muut jäisivät ilman. Mutta sinua ei varmaan hirveästi haittaisi, että köyhät potkittaisiin johonkin surkeisiin kouluihin ja muutenkin syrjään, kaltaisiasi kun se ei yleensä kiinnosta.
Pieni maa, vähän ihmisiä, hyvinvointivaltio, syrjässä ja hyvin oligopoliset markkinat. Siinä ne syyt lyhyydessään ovat.
-Mikäli pystytään tuottamaan lisää Supercellejä, kultavuosien Nokioita tms menestyviä vientiyrityksiä, niin niillä niitä veroja saadaan madallettua ja elintasoa nostettua.
-Toinen olisi että jos Suomen sisämarkkinoilla olisi enemmän kilpailua, mutta kuinka monta kauppaketjua Lidl:in lisäksi on pystynyt/halunnut laajentua Suomeen? Kesko ja S-ryhmä, Valio yms. ovat pystyneet sulkemaan Suomen markkinat niin hyvin, ettei ole kilpailua, miksi hinnat ovat korkeita.
-Väestöltä pieni, syrjäinen ja haja-asutettu maa. Logistiikkakustannukset ovat kaikessa korkeammat, kuin esim. Saksasta mihin tahansa Eurooppaan tai toisinpäin. Siksi vienniltä ja tuonnilta haasteellisessa asemassa. Lisäksi asukkaita niin vähän ja hajautetusti, että korkeateknologisia keskittymiä on vaikea perustaa, kun ei löydy valtaisasti osaavaa työvoimaa.
Ei ne juurisyyt sen kummoisempia ole. Tietty aina voi polkea hyvinvointivaltion alas, jolloin kulut pienenee, mutta haluaako sitä kukaan rakentaa Viroa tai Puolaa Suomesta? En minä ainakaan...
Vierailija kirjoitti:
Kysy ap niiltä demareilta joita sinäkin eduskuntaan äänestit. Niiden syy se on.
Eduskunnassa on ollut porvarienemmistö 50 vuotta. 50 vuotta! Kyllä siinä ajassa olisi ollut aikaa laittaa hommat kuntoon! Mitä ne porvarit ovat siellä eduskunnassa puoli vuosisataa touhunnee? Pyörittäneet peukaloita?

No porvarienemmistö joo. Tosin siihen on laskettu mukaan kepu, joka loikkaa ihan milloin tahansa ihan mihin tahansa suuntaan suostumalla ihan mihin tahansa, jos vain ministeriauton takapenkkipaikka aukeaa.
Vierailija kirjoitti:
Julkinensektori,kepu ja MTK.
Siksi kannattaa muuttaa esim. Ruotsiin tai Norjaan.
Sielläkö on kaikki paremmin? Ota selvää asioista ennen kuin huutelet..
Minä taas olen etukäteen pettynyt, etten kykene kuoltuani hyödyntämään vaivalla hamstraamaani omaisuutta mitenkään.
Kunnon palkkaa saavilla olisi varaa noihin kaikkiin ilman että raha kiertää byrokratian kautta.