Miten kasvattaa lapsesta huumorintajuinen ja sosiaalinen?

Olin taannoin, nyt siis 35-vuotiaana, meidän ala-asteen luokan luokkakokouksessa. Siellä tajusin, että jotkut ihmiset ovat luontaisesti täysiä tolloja ja toiset sellasia sosiaalisia seuraveikkoja. Ollaan oltu siis samalla luokalla eskarista asti sillä porukalla. Tollot olivat pysyneet tolloina ja hauskat seuraveikot sellaisina. Eli siis jos jotain on tehtävissä (tämän mun pikku empirian perusteella), niin se täytyy tehdä todella nuorena, alle 6-vuotiaana.

että jos ei synny lähes kaikkia miellyttävän huumorintajun kanssa, niin sitä ei voi opetella. Sosiaaliseksi voi kasvattaa niin, että yrittää saada lapselle hyvän itsetunnon eikä latista tätä. Mutta jos lapsi on syntyjään erakkoluonne, niin ei siitä tule sosiaalista.

Ainakin sellainen nopea tilannetaju ja huumorintaju. Sitä joko on tai ei.



Sosiaalisuudesta en tiedä. Itse omaan tuollaisen nopean huumorintajun mutta erityisen sosiaalinen en ole. Ystävystyn kyllä ja pystyn pitämään ystävyyttä yllä jos haluan, mutta usein en halua. Ihmiset kyllästyttävät minut nopeasti. Muut ihmiset tuntuvat kyllä pitävän minusta.



Olenko siis erakko?

Mä oon epäsosiaalinen eikä minulla ole koskaan ollut ystäviä, muutama tuttu kuitenkin aikuisiällä hankittu lähinnä työpaikalta. Toivoin ja halusin että tytöt olisivat sosiaalisia ja heillä olisi paljon kavereita. Pienestä saakka kuljetin kerhoissa ja harkoissa ja pidettiin yhteyttä toisiin lapsiin, sitten menivät tarhaan ja myöhemmin kouluun. Molemmat on selvinneet hyvin ihmisten parissa mutta sosiaalisisa heistä ei ole tullut. Sekä seiska ja vitosluokkalainen nyhjää kotona enimmäkseen eikä harkoista ole tai koulusta ole tarttunut hyviä ystäviä, toimeen kyllä tulevat toisten kanssa.

lapsistaan huumorintajuisia.

Itse olen sellainen ja lapseni vaikuttavat myös sellaisilta.

Itse olen sellainen ja lapseni vaikuttavat myös sellaisilta.

Oiskohan se enemmänkin vanhemman esimerkistä ja mallista opittua?? Te vanhemmat näytätte lapsille esimerkkiä! Turha syyttää geenejä jos lapsista ei tule sosiaalisia, kyllä se on sinun omasta sosiaalisuudesta kiinni.

Mutta ei sekään takaa toivottua "tulosta"..

Ei valitettavasti mitenkään. Ne ovat luonteenpiirteitä, eivät kasvatuksen tuloksia.

Meinaatko tosiaan, että vanhemman esimerkillä ei ole mitään väliä?? Ei lapsi opi kovin hyvin huumoria, jos sitä ei kotona viljellä. Jos siihen taas oppii jo lapsena niin eiköhän se vitsi luista vanhempanakin. Eikä tämä muka oo ihan sama juttu kun muukin kotoa opittu,,siisteys, toisten kunnioittaminen, kielenkäyttö..

Eikä = eikö

Itse olen sellainen ja lapseni vaikuttavat myös sellaisilta.

Oiskohan se enemmänkin vanhemman esimerkistä ja mallista opittua?? Te vanhemmat näytätte lapsille esimerkkiä! Turha syyttää geenejä jos lapsista ei tule sosiaalisia, kyllä se on sinun omasta sosiaalisuudesta kiinni.

hyvin sisäänpäinvetäytyvä, ei mitenkään sosiaalinen, vaikka on hyvin saanut esimerkkiä äidiltään koko ikänsä... Tullut enemmän isäänsä, joka myös on samanlainen. Toinen lapsistamme puolestaan on äitinsä kaltainen. Eli onko toinen lapsemme ottanut esimerkkiä isästään ja toinen äidistään vai olisiko kyse kuitenkin peritystä ominaisuudesta...

Ei valitettavasti mitenkään. Ne ovat luonteenpiirteitä, eivät kasvatuksen tuloksia.

Meinaatko tosiaan, että vanhemman esimerkillä ei ole mitään väliä?? Ei lapsi opi kovin hyvin huumoria, jos sitä ei kotona viljellä. Jos siihen taas oppii jo lapsena niin eiköhän se vitsi luista vanhempanakin. Eikä tämä muka oo ihan sama juttu kun muukin kotoa opittu,,siisteys, toisten kunnioittaminen, kielenkäyttö..

jos eivät itse ole sitä jostain perineet. Kyllä noi perinnöllisiä juttuja pitkälle on.

Empiirinen tutkimukseni perustuu oman lapsikatraani seuraamiseen...Joku lapsista on ollut jo vauvasta asti sosiaalinen, mukava ja tajunnut huumoria jo pienistä eleistäkin, kun taas toinen ei tunnu vielä koulyiässäkään tajuavan, missä menee vitsin ja tosissaan olemisen raja...Kaikilla lapsilla samat vanhemmat ja samaa sukupuoltakin ovat.