Lue keskustelun säännöt.
Voiko työelämästä traumatisoitua henkisesti niin että työkyky menee lopullisesti
Kommentit (29)
Joo edetään tekemällä lapsia 3 v välein
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millä tavalla traumatisoitua? Burnout?
Olitko psyko-narsistien kiusaama? Silloin ainakin voi. Ja nämä voi iskeä muuallakin kuin työelämässä, niin siinäpä sitten olet:( Sittne kehtaavat tulla vielä syyllsitämään tuilla "loisimisesta"! Elämä olisi niin helppoa kaikilla ihmisillä ilman noita paholaisia.
Mulla on käynyt näin. Olin ahkera ja hyvä työssäni.
Itse traumatisoiduin aikoinaan jo pelkästä työharjoittelusta. Tuli niin osaamaton ja riittämätön olo. Tuollaisesta tunteesta on vaikea päästä eroon ja saada ammatillinen itsevarmuus takaisin. Työelämä tuntuu vaativan nykyään niin paljon, me herkät ei pärjätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla traumatisoitua? Burnout?
Joo. Ja päälle se että tilanteet työpaikalta kummittevat mielessä vuosien jälkeenkin. Joskus elin uudestaan niitä pitkälle yöhön. Yrittää nukkua mutta mieli yrittää järkeistää hulluja tilanteita jotka pitäisi olla unohdettu aikoja sitten. Näitä ei onneksi ole tullut pitkään aikaan. Tänään söin samanmakuista hernekeittoa kuin työpaikkaruokalassa ja taas nousi outo kaunainen ja vihainen olo. Sen inspiroimana tein aloituksenkin.
Ihan jo pitkäaikainen liian vähälle jäänyt nukkuminen voi sekoittaa kuupan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Emma K. kirjoitti:
Voi. Jos on lumihiutale tai silakka eikä äiti ole työpaikalla pitämässä kädestä.
Ok. Mitä voitat tällaisella kommentilla? Tuliko hyvä mieli?
Vierailija kirjoitti:
Emma K. kirjoitti:
Voi. Jos on lumihiutale tai silakka eikä äiti ole työpaikalla pitämässä kädestä.
Ok. Mitä voitat tällaisella kommentilla? Tuliko hyvä mieli?
Ei näihin kannata vastata. Ilmoittaa suoraan aiheettomaksi kuten minä tein jo 10min sitten. Kerjäävät huomiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä voi, työelämä voi kohdella epäreilusti ja epäoikeudenmukaisesti, selkäänpuukotusta ja juonimista. Ne ei ole mitään pikkuasioita mistä pääsee yli tai voi unohtaa.
En väheksy tätä ketjua ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on käynyt näin. Olin ahkera ja hyvä työssäni.
Sama kävi mulla. Sinnittelin 6.5 vuotta kauheassa suorituspaineessa kiusaajien ja narsistipomon ja kyylien keskellä, joista yksi kyttäsi jopa yksityiselämää lenkkeillen säännöllisesti talomme ohi, eli vapaa-ajallakaan ei ollut rauhaa ja yksityisyyttä. Lapsemme olivat kouluiässä ja mies haastavassa työssä reilun tunnin työmatkoineen. Isovanhemmat ja muut tukiverkostot olivat kaukana, eli niitä ei käytännössä ollut. Lopulta vaan ahdistuin ja väsyin niin paljon jatkuviin työpaineisiin, työyhteisön jatkuvaan ilkeämielisyyteen ja ajen pyöritys kävi siinä liikaa voimille, että viimeiseltä kesälomalta en pystynyt palaamaan, kun vaan itkin ja tärisin ja ahdisti vaan. Olin sitten vähän vajaa pari vuotta pois työelämästä ja uusi yritys uudessa paikassa kolme kertaa pätkiä 2x5kk +9kk. Pikkuhiljaa sielläkin paineet kasvoi ja traumat nousi pintaan ja tuli lisää uusia. Lopulta kognitiiviset kyvyt romahti, kuten työmuisti. Tuli pakko-oireista häiriökäyttäytimistä, kuten jatkuva tarkistelu ja varmistelu ym. Psykiatriset diagnoosit on vaan lisääntyneet ja pitkittyneet ja vointini mennyt lumipalloefektin lailla vaan huonompaan suuntaan. Onneksi lapset jo aikuisia ja rakastava mies ja rakkaat lapset. Työelämä voi olla äärimmäisen raadollista. Myötätuntoa paljon teille muille "uhreille"💓
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on käynyt näin. Olin ahkera ja hyvä työssäni.
Sama kävi mulla. Sinnittelin 6.5 vuotta kauheassa suorituspaineessa kiusaajien ja narsistipomon ja kyylien keskellä, joista yksi kyttäsi jopa yksityiselämää lenkkeillen säännöllisesti talomme ohi, eli vapaa-ajallakaan ei ollut rauhaa ja yksityisyyttä. Lapsemme olivat kouluiässä ja mies haastavassa työssä reilun tunnin työmatkoineen. Isovanhemmat ja muut tukiverkostot olivat kaukana, eli niitä ei käytännössä ollut. Lopulta vaan ahdistuin ja väsyin niin paljon jatkuviin työpaineisiin, työyhteisön jatkuvaan ilkeämielisyyteen ja ajen pyöritys kävi siinä liikaa voimille, että viimeiseltä kesälomalta en pystynyt palaamaan, kun vaan itkin ja tärisin ja ahdisti vaan. Olin sitten vähän vajaa pari vuotta pois työelämästä ja uusi yritys uudessa paikassa kolme kertaa pätkiä 2x5kk +9kk. Pikkuhiljaa sielläkin paineet kasvoi ja traumat nousi pintaan ja tuli lisää uusia. Lopulta kognitiiviset kyvyt romahti, kuten työmuisti. Tuli pakko-oireista häiriökäyttäytimistä, kuten jatkuva tarkistelu ja varmistelu ym. Psykiatriset diagnoosit on vaan lisääntyneet ja pitkittyneet ja vointini mennyt lumipalloefektin lailla vaan huonompaan suuntaan. Onneksi lapset jo aikuisia ja rakastava mies ja rakkaat lapset. Työelämä voi olla äärimmäisen raadollista. Myötätuntoa paljon teille muille "uhreille"💓
Samanlainen kokemus mullakin. Erittäin raadollista tosiaan!
Nyt olen aloittamassa uudessa työssä, ja olen jo tehnyt muutoksia ajatteluuni. En ala vatvomaan työasioita, pelkäämään töihin menoa ja kärsimään päivästä toiseen
Jos ongelmia tulee ilmoitan kiusaajalle heti, että tuo ei sovi. Epäasialliseen käytökseen pitää puuttua!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla traumatisoitua? Burnout?
Joo. Ja päälle se että tilanteet työpaikalta kummittevat mielessä vuosien jälkeenkin. Joskus elin uudestaan niitä pitkälle yöhön. Yrittää nukkua mutta mieli yrittää järkeistää hulluja tilanteita jotka pitäisi olla unohdettu aikoja sitten. Näitä ei onneksi ole tullut pitkään aikaan. Tänään söin samanmakuista hernekeittoa kuin työpaikkaruokalassa ja taas nousi outo kaunainen ja vihainen olo. Sen inspiroimana tein aloituksenkin.
No en ihmettele ollenkaan vihaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä voi, fyysinen sekä henkinen terveys meni loppuun palamisen myötä eikä toimintakyky ja voimat ole palautuneet vaikka tapahtuneesta on monta vuotta.
Enää en jaksa, masennus on kroonista ja keho on pettänyt. Ei minua silti helpolla päästetä, terapiat, lääkärikäynnit, taistelut eri instanssien kanssa ovat raskaita ja toimeentulo minimissä. Joidenkin mielestä olen laiska luuseri joka ei vain ota itseään niskasta kiinni ja tee. Kaikki ymmärrys ja empatia puuttuu. Olenkin katkonut siltoja sillä ihan tarpeeksi raskasta on jaksaa edes elää. En kaipaa syyllistäjiä enkä maahan polkijoita,tämä kun ei ole valintani.
Miten pääsisi eläkkeelle??
Kelpaa työkyvyttömyys tai sairaseläke.
Vierailija kirjoitti:
Emma K. kirjoitti:
Voi. Jos on lumihiutale tai silakka eikä äiti ole työpaikalla pitämässä kädestä.
Ok. Mitä voitat tällaisella kommentilla? Tuliko hyvä mieli?
Kommentin kirjoitti tyyppi joka tuskin on ollut päivääkään töissä. Nimenomaan hänen äiti käy pyykit pesemässä ja pizzalaatikot siivoamassa. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Minulle riitti parisuhteet, että sain merkinnän 100% invalidi papereihini. Tottakai työkin voi invalidisoida vaikeasti jos siellä on kiusaajia, narsisteja ja psykopaatteja.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä voi, fyysinen sekä henkinen terveys meni loppuun palamisen myötä eikä toimintakyky ja voimat ole palautuneet vaikka tapahtuneesta on monta vuotta.
Enää en jaksa, masennus on kroonista ja keho on pettänyt. Ei minua silti helpolla päästetä, terapiat, lääkärikäynnit, taistelut eri instanssien kanssa ovat raskaita ja toimeentulo minimissä. Joidenkin mielestä olen laiska luuseri joka ei vain ota itseään niskasta kiinni ja tee. Kaikki ymmärrys ja empatia puuttuu. Olenkin katkonut siltoja sillä ihan tarpeeksi raskasta on jaksaa edes elää. En kaipaa syyllistäjiä enkä maahan polkijoita,tämä kun ei ole valintani.
Miten sulla meni terveys?
Minulla auttoi työpaikan vaihtaminen. Jos huono johto on onnistunut luomaan huonon, kiusaavan kulttuurin, ei se tule paranemaan. Itse olin ihan liian pitkään ikään kuin todistelemassa etteivät onnistu minua savustamaan ulos. Ihme että jaksoin, näin jälkikäteen kaikki tuntuu käsittämättömältä.
Uudessa työpaikassa, jossa on hyvä johto ja kulttuuri, on hyvä olla.
Mulle kävi niin 15 vuotta sitten.