Mistä pitkää pinnaa ja myönteisyyttä 11v ja 13v tyttöjen kanssa?
Ovat itsekseen ihania, mutta keskenään on riitaa, ivaa, kilpailua, ilkeiltä tauotta!! En kestä, ja puhun lopulta itse heille vihaisesti ja ikävästi. Sitten on paha mieli. Mutta kun joka asiasta saavat taistelun aikaan. Pyydän syömään, on hyvää ruokaa. Toisella on toisen ponnari - tappelu. Toinen katsoo toista kummallisesti pöydän yli - riita. En kestä!!! Puhuttu on tolkuttomasti asiasta, kohtele toista kuten toivoisit...olen selittänyt miten pahalta itsestä tuntuu. Miten kurjaa on pikkuveljen oppia ko.malli.
Missä kaikki se vuosien käytöstapakasvatus, iloa ja yhteen hiileen puhaltaminen? Vihaan sitä melutasoa minkä saavat aikaan ja kun hetkessä kodin ilmapiiri keikahtaa kun ovat keskenään paikalla. Ja tehdään yhteisiä kivoja asioita myös. Välillä onnistuen, välillä niissäkin tulee kinaa. Mutta millä rauhoittaa kotielämä? En saa nukutuksi jos työpäivän päälle on vielä älämölö ja tappelua.
Kommentit (11)
Voit muuten ottaa tavaksi että kävisit koko perheellä tai tyttöjen kanssa kävelyllä vaikka joka ilta.
Tai sitten haastat vaikka tytöt tekemään kanssasi hyvän iltapalan koko perheelle ja kerrot että tilanteeseen liittyy sellainen peli että voittaja on se joka pystyy kokoajan puhumaan ja kohtelemaan toisia positiivisesti. Ja tämä peli koskee sitten sinuakin.
Jos tehdään yhdessä kivoja asioita hyvällä mielellä niin siitä palkintoa. Pieni kinaaminen on normaalia. Ja varsinkin teineille. Mutta rumaa käytöstä ei tartte sietää.
Meillä jaetaan kotitöitä, pelataan yhdessä, saavat laittaa ruokaa yksin ja yhdessä. Kaikki tällainen kun jo on perusarkea meillä. Kaikesta niistä huolimatta nyt on sitä jatkuvaa sotaa, joka on erittäin raskasta ja uuvuttavaa. Kyllä MÄ tekisin ja olisin mutta kun aina toi....
Ap
Itsellä myös tytöt, 4- ja 7-vuotiaat. Kinaaminen kyllä tuttua. Mutta myös leikkivät yhdessä ja ovat toki paljon pienempi kuin sinun lapsesi. Mutta tunnistan hyvin tunteen. Välillä vaan ei kertakaikkiaan jaksa kuunnella tappelua ja tulee sitten itsekin käyttäydyttyä huonosti kun "kamelin selkä katkeaa". Ja poistumaan ei koskaan pääse kun olen yksin lasten kanssa...
Tuli mieleen, että toimisiko jopa vähän sellainen parisuhdeterapian tyylinen ratkaisu. Järjestäisit tilanteen, jossa kumpikin sanoisi miltä itsestä tuntuu. Tarkoitus ei siis ole haukkua toista tai olla ilkeä, mutta jos saisivat sanoitettua sitä mikä toisesda ärsyttää ja miltä silloin itsestä tuntuu. Ja kummankin pitää kuunnella, eikä lähteä syyttelemään "mutta kun toikin sitä ja tätä". Sitten yhdessä lähtisitte hakemaan ratkaisuja pohtimalla, miten niitä tunteita voi käsitellä. Ja miten kumpikin voi säädellä itseään ja vähän miettiä, mistä tämä tunne nyt johtuu ja kuinka voin olla purkamatta sitä toiseen vaikka äsyttää.
Ja lähteä hakemaan myös niitä positiivisia asioita toisesta ja kertoa ne toiselle. Ja laittaa vaikka tytöt tekemään jotain kivaa toisilleen. Vaikka ihan tekisivät toisilleen letit tai lakkaisivat toistensa kynnet ja sitten vaikka ottavat "sisarusselffien". Eli lisättäisi yhteenkuuluvuutta ja oman "tiimin" puolien pitäimistä vastakkainasettelun sijaan.
Tuon ikäisillä on jo paljon paineita koulussa, kaveripiirissä, harrastuksissa ja sitten vielä pitäisi jaksaa olla kiva kotona. Lähimpiin ihminen usein purkaa stressin ja pahan olon, koska on ns. turvallinen ympäristö näyttää niitä negatiivisia tunteita. Eli siinä ainakin yksi posittivinen asia, että udkaltavat olla kotona myös negatiivisia ja hankalaia jos jotain "hyvää" tilanteesta yrittää löytää😄
Lisäksi nuorempi tytöistä on vielä enemmän lapsuudessa ja toinen alkaa enemmän olla teini vaiheessa, jolloin luontaista irtaantumista perheestä alkaa tapahtua. Eli tämäkin voi olla sellainen asia, joka siarusten suhdetta rasittaa, vaikka eivät osaa sitä sanoittaa ja tunnistaa...
Koulukotiin ne pikkuraggarit. Sieltä suoraan nuorisovankilaan, Keravalle.
Meillä se asia, mitä oltiin tekemässä, päättyy kun riitely alkaa. Esim. ruokapöydästä pitää poistua, tai jos kina on käynnissä olohuoneessa, niin molemmat saa mennä omiin huoneisiinsa, leffan katselu loppuu jne. Tässä kohtaa olen tiukkana. Asiasta lisäksi tietty keskustellaan, mutta jälkikäteen, sillä tunnekuohussa lapsi/nuori ei kykene järkipuhetta ottamaan vastaan. Ja eihän tämä kokonaan nahistelua poista, mutta vähentää tarpeeksi.
Pitäisin puhuttelun molemmille ilman huutoa, mutta niin napakasti että tulee selväksi että jatkossa se ei enää käy.
Miten tytöillä voi olla toisen ponnari? :DDD
Vierailija kirjoitti:
Miten tytöillä voi olla toisen ponnari? :DDD
Ei mitenkään. Kaikki eivät vain ymmärrä, että ponnari tarkoittaa poninhäntää.
Muutamia kokeiluvaihtoehtoja
- korosta tytöille että haluat että teidän perheessä puhutaan kunnioittavasti toisille. Jos osaavat olla päivän kunnioittavia toisiaan kohtaan niin saavat merkinnän kalenteriin. Ja 7 merkintää niin käytte uimassa/tilaatte pitsat kotiin/vuokrattu leffan ihan mitä vaan kaikki haluavatkin ja teillä toimii.
- kun alkaa kinaaminen niin samantien jaat tytöille kotitöitä. Jos valittavat niin sanot että saavat muuta tekemistä kinaaminen tilalle
- keksi jotain yhteistä tekemistä tytöille. Laittavat vaikka yhdessä perheelle ruuan tai leipovat jotain.