Mitä konservatiivia ja liberaaleja arvoja sinulla on? Useimmilla taviksilla on molempia
Ei ole niin mustavalkoista se ajattelu kuin äärilaitojen ihmisillä.
Minun liberaalit arvot:
-Aborttioikeus
-Oikeudenmukaisuus taustaan katsomatta
-Avioliitto ja ydinperhe ei ole ainoa oikea perhe, kaikilla on joku perhe, jos ei orpo ja suvuton ole
-Uskonnot ovat miesten keksimiä järjestelmiä alistaa muut ja saada seksiä niiltä muilta. Uskon kyllä tuonpuoleiseen, mutta en minkään uskonnon juttuihin.
-Ilmastonmuutos on totta, ei salsliitto.
-Korona on totta, ei salaliitto.
Minun konservatiiviset arvot
-Lapsia kuuluu komentaa jos ne eivät tottele. En ymmärrä "tunteiden sanoittajia" ja "lapsentahtisia" lässyttäjiä. Lapset eivät johda, aikuinen on aina lapsen johtaja, niin kotona kuin koulussa. Soisin myös enemmän korvatillikoita kurittomille lapsille. Opettajalla tulisi olla valta tarttua ja poistaa häiriköivä oppilas esim reksin kansliaan.
-Gender-ideologian kaltaista huuhaata ei voi hyväksyä uudeksi normaaliksi. Emme voi elää harhaisten yksilöiden pillin mukaan.
-Sukupuolia on kaksi, eikä sen vaihtaminen ole mahdollista.
-Miehet eivät kuulu urheilun naisten sarjoihin, eivätkä miehet kuulu muuallekaan naisten tiloihin tai laitoksiin.
-Vain nainen voi menstruoida ja synnyttää
-Armeijan tulee olla pakollinen vain miehille
Jne, ei ny enempää.
Kommentit (43)
Ja huom, mun neljä "konservatiivista" kantaa ois kaikki sopineet tohon gender-ideomogian vastustukseen.. Mutta tulipa nyt laitettua erikseen.
Ap
Liberaalit:
-Sallin heavymusiikin ja väkivaltaiset tietokonepelit
Konservatiivit:
-sukupuolia on 2
Vierailija kirjoitti:
Lasten komentamisella ja kuukautisilla ei ole mitään tekemistä konservatiivisuuden kanssa. Kukaan liberaali ei halua lapsensa juoksevan auton alle, vaan komentaa tätä havaitessaan vaaratilanteen. Kukaan liberaali ei ole sitä mieltä, että mies kykenisi synnyttämään (ehkäpä koska se ei ole mielipidekysymys).
Ai jaa, kyllä gender-uskovaiset ovat sitä mieltä että miehet synnyttelee ja menstruoi, eikö ne muka ole ääriliberaaleja???
Konservatiivisia:
Vastustan
-islamia
-gender-aatetta
-seksin/seksikkyyden tuputusta
-lapsettomuushoitoja
-trans"hoitoja"
Kannatan
-hierarkioita
Liberaaleja:
Vastustan
-eläinrääkkäystä
-huvimetsästystä
-luonnon tuhoamista
-ilmansaasteita
Kannatan
-aborttia
Liberaalit:
-lesbojen ja homojen oikeudet
-seksismi ja rasismi on asioita mitä on olemassa ja pitää pyrkiä näissä asioissa että ihmisoikeudet menee hyvin
-ilmaston muutos on olemassa
-luonnon suojelu on minulle tärkeää
-ajattelen itseni feministinä
-korona on oikeasti olemassa (tosin mahdollisesti ihmisen tekemä, ei voi tietää)
Konservatiivisen:
-en halua ottaa koronarokotetta ja vastustan koronapassia
-transsukupuolisuus jutut on vaan mielisairautta (tai massan aivopesua) ja sitä että väkilukua on liikaa niin heikoimmat yksilöt ovat alitajuntaisesti alkaneet steriloimaan itseään, koska eivät pärjää syntymäsukupuolenaan hierargiassa(biologiset miehet ei kuulu naisten urheiluun, lapset eivät saa transistoitua jne)
-haluaisin tällä hetkellä eroon Euroopasta, koska se on mennyt hulluksi tyrannikasaksi
-osa naisista on onnellisia kotiäitinä
-perhe on minulle todella tärkeä
-olen välillä toiminut yrittäjänä, joten en halua että yrittäjien oikeuksia poljetaan
Konservatiivinen arvo: en anna ensitreffeillä
Liberaaliarvo: masturboin työkseni webkamerassa
Olen melko liberaali, mutta konservatiivinen sen suhteen, että minun arvoilleni tärkeiden asioiden toteutumista tulisi ohjata lainsäädännöllä ja verotuksella. Esimerkiksi, turkistarhaus tulisi kiertää ja eläinperäisiin tuotteisiin tulisi laittaa korkean hinnan lisäksi roima "kärsimysvero" päälle.

Eli olet auktoritäärinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten komentamisella ja kuukautisilla ei ole mitään tekemistä konservatiivisuuden kanssa. Kukaan liberaali ei halua lapsensa juoksevan auton alle, vaan komentaa tätä havaitessaan vaaratilanteen. Kukaan liberaali ei ole sitä mieltä, että mies kykenisi synnyttämään (ehkäpä koska se ei ole mielipidekysymys).
Ai jaa, kyllä gender-uskovaiset ovat sitä mieltä että miehet synnyttelee ja menstruoi, eikö ne muka ole ääriliberaaleja???
Linkkaa toki moisen gender-uskovaisen näkemyksiä tänne, jonka mielestä biologisesti miessukupuolisella on munasarjat ja kohtu. Olet tainnut nähdä jotain painajaista, missä persereiästä putkahtaa joku gremlini?

En todellakaan linkkaa. Senkun menet itse lukemaan transaiheisia ketjuja.
Liberaalia
-Naisten oikeudet
-Homot ja mustatkin on ihmisiä
-Salaliittoteoreetikot kuuluu pöpilään
-Rokotteet on hyvä asia
-Ihmistä ei voi laittaa arvojärjestykseen rodun tai sukupuolen mukaan
Konservatiiviä
-Transit kuuluu pöpilään
-Sukupuolia on kaksi
- Rajat kiinni, Suomi suomalaisille ja muut maat niiden omille kansoille, ihmiset voivat parhaiten kotonaan.
Liberaalit arvoni:
- aborttioikeus on oltava ehdoton
- lesbojen ja homojen oikeudet pitää taata
- uskon koronaan ja olen ottanut rokotuksen
- uskon ilmastonmuutokseen, joskaan en usko, että sen hillitseminen on tavallisten kansalaisten käsissä, vaan pikemminkin valtioiden
- vastustan kettutarhausta elinkeinona, sen voisi lopettaa pikkuhiljaa eläköitymisen myötä, jotta työttömyys ei sen vuoksi nousisi
----
Konservatiiviset arvoni:
- naiset on naisia ja miehet miehiä, sukupuolia on vain kaksi
- äänestän perussuomalaisia
- vastustan ha***am**hanm**ttoa
- vastustan is-feminismiä kaikissa muodoissaan
- ydinperhettä täytyy saada puolustaa, vaikka muitakin perhemuotoja on ja ne ovat sallittuja
- omasta kotimaasta saa ja pitää olla ylpeä
konservatiivi: en äänestä mielisairaita vaaleissa
Suurimmaksi osaksi liberaaliin kallellaan. En äkkiseltään keksi mitään kovinkaan konservatiivista, ellei sitten ydinperheen arvostusta lasketa konservatismiksi (en tosin "vastusta" sateenkaariperheitäkään). Jonkinlaista konservatiivisuutta lienee siinäkin, että tuooaan arvostamaan vanhan säilyttämistä (esim. keräilytavarat).
Muuten olen liberaali ja vasemmistolainen mutta vastustan hait*am*ahanmuu*toa ja transaktivistit ovat lähes poikkeuksetta sekopäitä. Ei oikein löydy sopivaa puoluetta
Vierailija kirjoitti:
Liberaalit:
-lesbojen ja homojen oikeudet
-seksismi ja rasismi on asioita mitä on olemassa ja pitää pyrkiä näissä asioissa että ihmisoikeudet menee hyvin
-ilmaston muutos on olemassa
-luonnon suojelu on minulle tärkeää
-ajattelen itseni feministinä
-korona on oikeasti olemassa (tosin mahdollisesti ihmisen tekemä, ei voi tietää)Konservatiivisen:
-en halua ottaa koronarokotetta ja vastustan koronapassia
-transsukupuolisuus jutut on vaan mielisairautta (tai massan aivopesua) ja sitä että väkilukua on liikaa niin heikoimmat yksilöt ovat alitajuntaisesti alkaneet steriloimaan itseään, koska eivät pärjää syntymäsukupuolenaan hierargiassa(biologiset miehet ei kuulu naisten urheiluun, lapset eivät saa transistoitua jne)
-haluaisin tällä hetkellä eroon Euroopasta, koska se on mennyt hulluksi tyrannikasaksi
-osa naisista on onnellisia kotiäitinä
-perhe on minulle todella tärkeä
-olen välillä toiminut yrittäjänä, joten en halua että yrittäjien oikeuksia poljetaan
Mikä tässä mun nyt saa noita dislikejä?😅 Vai onko silleen että aina jokainen on jostain eri mieltä ja sitten laittaa disliken?
Konservatiiviset:
- haluan kovempia vankeusrangaistuksia
- haluan enemmän poliiseja partioimaan kaduille
- haluan kouluihin kovemman kurin
- kannatan mielisairaalaverkoston palauttamista 80-luvun kokoon
Liberaalit:
- sallin homo- ja lesboliitot ja sallin heille adoptio-oikeuden
- liian ahtaiden sukupuoliroolien ylläpitäminen on mielestäni turhaa
- uskon ilmastonmuutokseen ja ihmisen rooliin siinä, toimenpiteitä on tehtävä myös yksilötasolla vaikka harmittaisi
- armomurhan mahdollistaminen, jos loppu on selvä ja mahdollisesti hyvin kivulloinen (en tiedä onko liberaalia, kai).