Lue keskustelun säännöt.
Mitä voin äitipuolena tehdä?
09.08.2021 |
Minulla on perhe mihin kuuluu kaksi lasta, iältään 8 v ja 9 v. Oikeastaan he ovat mieheni lapsia, mutta katson heidät omikseni, koska lasten äiti on kuollut. Tutustuin mieheeni kaksi vuotta sitten ja olemme asuneet avoliitossa melkein vuoden. Toiveena ja suunnitelmissa on kuitenkin avioliitto, mistä olemme puhuneet. Olisin valmis avioliittoon milloin tahansa. Olisin myös valmis adoptoimaan lapset kun se avioliitossa olisi mahdollista.
Mieheni kuitenkin kokee, että avioliittoon ei ole mitään kiirettä ja hänelle nykyinen tilanne sopii hyvin. Adoptiotakaan ei haluaisi. Minä kuitenkin koen itseni ulkopuoliseksi. Olen yrittänyt tuoda esille oman näkemykseni, mutta tuntuu ettei minua ymmärretä. Yhteenmuutostakin oli aikoinaan pitkä keskustelu. Mieheni korostaa, että ei halua liikaa muutoksia lasten elämään. Tietysti ymmärrän senkin, että lapset pitää huomioida. Silti tuntuu, että minä olen se joka aina joustaa. Minusta tuntuu muutenkin, että minua ei ole hyväksytty perheeseen ja sukuun lasten äitinä. Lastenhoitoapunakin on useimmiten lasten isovanhemmat.
Mitä voisin tehdä kuuluakseni perheeseen ja sukuun perheen äitinä? Entä miten voisin puhua miehelleni adoption puolesta?
Kommentit (110)
Vierailija kirjoitti:
Mieheni ei ehkä ole ollut paras mahdollinen isä yksinhuoltajana. Siksikin katsoisin, että tässä tarvitaan nyt äitiä perheeseen.
Oletko siis jo adoptoimassa miestäkin, koska hän ei mielestäsi ole oikeanlainen isä lapsilleen?
Eiköhän se mies lapsineen pärjää hyvin ilman sinuakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäsikö on lapsiin hyvät välit, jos ainoat asiat mitä teet lasten kanssa on ruokapöytäkeskustelut ja erinäisissä asioissa auttaminen? Olen eri mieltä.
Miten muuten ajattelit perustella adoption lapsille? Adoptiohan tavallaan erottaisi heidät oikean äitinsä suvusta, mikä ilmeisesti on kuitenkin tärkeä. Oletko miettinyt, miltä vaikka lasten äidin vanhemmista tuntuisi, tai lapsista itsestään? Onneksi, adoptio ei ole teille mahdollinen.
Eihän tuollainen voi mitenkään onnistua, että joku uusi tyyppi voisi adoptoida kenen tahansa lapset. Kai niillä lapsillakin jotain oikeuksia on ja lasten oikeilla vanhemmilla.
Siis mitä helvettiä? Meinaatko, että sinulla olisi joku oikeus vaatia adoptiota jopa lasten isän tahdosta riippumatta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uusperheen saa perustaa vain 4 vuoden seurustelun jälkeen. Tämä on päätös!
Ei lapsia voi adoptoida tuolla tavalla. Nykyään ei muutenkaan adoptoida vaan sijoitetaan, vaikka lapsella ei olisi kumpaakaan vanhempaa. Lapset menettäisivät samalla kytköksen ja perintöoikeuden äidin puolen sukuun, jos joku random heidät adoptoisi. Lapset ei ole kauppatavaraa enää nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosi kummallinen provo. Outo kertakaikkiaan.
Jo viestin koostumuksesta näkee, että koko selostus on omasta hatusta vetäisty tarina.
Avioliitto ja adoptio ei tee sinusta yhtään sen läheisempää lapsille, ja isovanhemmista etäisempiä. Vai ajattelitko pakottaa lapset sanomaan sinua äidiksi ja kieltää heiltä isovanhempien perään mankumisen?
Näen sieluni silmillä, kuinka despootti äitipuoli sinusta tulee. "MINÄ olen nyt äitisi, sinä tottelet MINUA!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olikohan se lasten kuollut äiti hyvin varakas, ja aloittaja hinkuu päästä osille lasten perinnöstä? Tuli vaan mieleen...
Ja mies voi saada leskeneläkettä, joka lakkaa jos menee uudelleen naimisiin. Tosin saattaa se koskea avoliittoakin, en tiedä.
No,olipahan taas satu.
Kyllä joillain on vaan mielikuvitusta😎
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mies olisi rakastunut sinuun, niin menisi riemusta kiljuen nimisiin ja suostuisi adoptioon. Tuskin on vielä toipunut lasten äidin menetyksestä, niin on järkevää olla syöksymättä suin päin uuteen avioliittoon.
Adoptio on iso asia ja erityisesti korostuu näin aikoina, jolloin lähes kaikki eroavat.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin siis adoptoida lapset, että me kaikki voisimme olla kokonainen perhe. Että olisin lapsille muutakin kuin vain äitipuoli, ja että meillä olisi kaikilla sama sukunimi.
Vastaavassa tilanteessa, jos exäni kuolisi, en haluaisi nyxäni adoptoivan heitä. En varsinkaan, jos motiivi olisi ”sitten olisin heidän oikea isä”. Niillä lapsilla on jo äiti! Itse elän uusperheessä. Olemme ihan oikea perhe, vaikka emme kaikki ole keskenämme verisukua, emme ole naimisissa ja sukunimiäkin löytyy useita. Tosin ei minulla ydinperheessäkään aikanaan ollut miehen sukunimeä, vaikka olin naimisissa. Nimi ei tee perhettä.
Oma isäni kuoli, kun olin pieni. En muista häntä. Asuin lapsuuteni äitini ja isäpuoleni kanssa. Vaikka en muista isääni, olisi ollut hyvin loukkaavaa, jos isäpuoleni olisi joskus toiminut noin. Hän oli ja on rakas ja läheinen aikuinen, jota tottelin ja kunnioitin perheen toisena vanhempana, isäpuolena, mutta isäni hän ei ollut. Onneksi ei koskaan edes yrittänyt viedä sitä paikkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Adoption tarkoitus ei olekaan omia toisten lapsia vain siksi, että tuntisi itse olevansa enemmän samaa perhettä. Perheensisäisen adoption idea on se, että perheessä käytännössä jo vanhempana toimiva adoptoi lapsen myös virallisesti omaksi lapsekseen.
On ihan eri asia adoptoida uuden kumppaninsa kouluikäiset lapset kuin esimerkiksi samaa sukupuolta olevan pariskunnan yhteisten hedelmöityshoitojen tuloksena syntynyt vauva.
Jättäisitkö adoption väliin. Samoin tuo muu itsekkyys. Anna miehellesi oikeus omien lasten kasvatukseen. Lapsille äiti oli kaikki kaikessa. Hyväksy se. Isovanhemmat ovat äärimmäisen tärkeässä asemassa lasten elämässä. Mikäli haluat kuulua perheen arkeen, ole nöyrä. Minulle nöyrä tarkoittaa toisen ihmisen kunnioittamista.
Ilmeisesti adoptio ei nyt ole mahdollinen kun mieheni ei sitä halua, hänen mielestään lasten biologinen äiti ei olisi halunnut sellaista. Suoraan sanottuna harmittaa, että lapset on paremmissa väleissä biologisen äitinsä vanhempien ja sisarustenkin kanssa kuin minun kanssani. Lapset myös puhuvat usein siitä miten kivaa oli isovanhemmilla, ja minuun sattuu jokainen sana. Minulle lapset vaan sanovat moi. Jos yritän kysellä läksyistä, niin lapset vastaavat että tehtiin jo läksyt ja isovanhemmat auttoi jos oli vaikeita. Nämä isovanhemmat oli jopa vieneet lapset vaateostoksille, kylläkin mieheni pyytämänä.
Minusta tuntuu, että koko tilanne on käymässä yhä rankemmaksi minulle. Mies ei halua uusia lapsiakaan, siis lapsia minun kanssani, vaikka olen sitä jo varmaan vuoden yrittänyt ehdottaa. Mies yrittää jankuttaa, että tutustuisin lapsiin paremmin. Olen kyllä yrittänyt, varsinkin alussa. Lapset vaan on niin takertuneita kaikkiin muihin. Minulla ei ole mitään auktoriteettia, eikä miehen tai muiden mielestä kai mitään oikeuksiakaan.
Miten ajattelit tilanteen muuttuvan adoptiosta?
Miksei muka minulla olisi oikeutta olla äitinä omassa perheessäni?
Lasten biologinen äiti on historiaa, hän ei tule takaisin eikä lapset häntä muista. En oikein ymmärrä sitäkään, miksi mieheni on alunperinkään ollut enää kyseisen naisen kuoleman jälkeen tekemisissä eksänsä vanhempien ja muun perheen kanssa. Lasten kannalta olisi ollut parempi luultavasti, jos mieheni olisi alusta alkaen esitellyt minut heille äitinä, niin he olisivat varmaankin myös kohdelleet minua äitinään.
Niin? Olet saanut jo neuvon hakea ammattiapua tuohon pakkomielteeseesi? Miksi jankutat edelleen?