Mikroilmeet ja niiden huomaaminen
Keskustelin kaverini kanssa vuorovaikutuksesta ihan yleisellä tasolla. Tuli puhetta mikroilmeistä. Kaveri sanoi, että on kyllä kuullut konseptista, mutta ei kuulemma ole koskaan sellaisia huomannut. Olin ihan ihmeissäni, koska mielestäni niitä näkyy jokaisen kasvoilla. Luulin, että kaikki huomaavat ne. Kuinka yleistä on, ettei mikroilmeitä huomata? Huomaatko sinä ne? Enkä nyt tässä ota kantaa kumpi on parempi, huomata vai ei. Huomaaminen ainakaan ei todellakaan ole aina paras vaihtoehto, jos ei halua pahoittaa mieltään.
Kommentit (61)
Kannattaa tarkkailla sokkotreffeillä vastapuolen ekoja mikroilmeitä.
Naiset osaavat lukea aina kaikki ilmeet heti, mutta siltiki jokaisella exät ja nyxät narsisteja.
Maskit naamalle, niin loppuu se mikroilmeiden lukeminen ja väärintulkitseminen.
Tuota noin ilmeiden tulkitsijat, mistä päättelet että henkilön silloinen fiilis johtui juuri sinusta? Esim kotona aiemmin aamulla käyty riita ei johdu sinusta.
Huono olo ei johdu sinusta. Olen ihminen joka vääntää kasvoille jos millaista hymyä että sosiaaliset tilanteet säilyy miellyttävinä. Silti ihmisiä pitää tavata olosta huolimatta. Jättäisin tulkinnat vähemmälle. Aina ei ole sinusta kyse.
Töihin on pakko mennä. Kaupan kassalla pakko olla ja tervehtiä. Kyse ei ole sinusta.
Vierailija kirjoitti:
Mikroilme ja mikroääni.
80 luvulla naiset käytti mikrohousuja. ap käyttää mikroaivoja ja kuvittelee olevansa joku guru.
Olen vain tavallisen mittainen ja näköinen treenattu mies, joten yleensä katson nopeasti maahan mennessäni huoneeseen, jossa on naisia, jotta naiset voivat nopeasti pyyhkiä inhon kasvoiltaan enkä kerkeä nähdä sitä. Treffeillä on ollut näitä tapauksia, kun se inho on kerennyt näkyä minulle minun tullessa paikalle.
Jo 13 vuotiaana luokan suosituin tyttö yritti saada muita pilkkaamaan minua välitunnilla.
Average is the new ugly.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika moni tulkitsee mikroilmeet väärin, nehän on esim. erilaiset riippuen siitä, onko minulla piilolasit vai silmälasit.
Silmät on vain yksi alue, mistä voi havainnoida. Ihminen on kokonaisuus.
Ihan tossa lähikaupassa. Mä huomaan maskin kanssakin kun myyjä hymyilee, Ihan rahasta voisin lyödä vetoa että omakin hymy näkyy maskista huolimatta. Aika hyvin niiltä kauppopojen henkilöiltä. Sillä palkalla saisin nopeasti potkut. Tziisus mä tiedän suuni. Lataisin varmaan kaikkea sellaista että ihmiset lopettaisi käymien siinä kaupassa käymisen.
Poltan tupakkaa niin ihan helposti sanoisin esim. näillä se syöpä edistyy. Alkoholia ostavalta kysyisin onko nyt varmaa että noilla menet sekaisin? Paljon mahdollista että laittaisin lapun ilmainen kassa ja lähtisen menee. Ei niinku kiinosta ja oikeasti olen aika kiltti jätkä. Vain yksi sakkotuomio pahoinpiyelystä Sekin oli toisen syy. Ei ois pitäny käydä käsiksi.
Vierailija kirjoitti:
Tuota noin ilmeiden tulkitsijat, mistä päättelet että henkilön silloinen fiilis johtui juuri sinusta? Esim kotona aiemmin aamulla käyty riita ei johdu sinusta.
Sehän se. Ja vaikka tekisi mieli tiuskaista juuri sinulle, se voi johtua vain siitä että satut olemaan siinä.
Tulkitsen niitä, mutta usein näen, ettei joku pidä minusta. Todennäköisesti siis tulkitsen väärin, koska uskoisin suurimmalle osalle olevani ihan yhdentekevä.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ei tunnista ihan kunnon ilmeitäkään.
Jep. Minä olen tällainen. Niin monet väärinkäsitykset on tästä seurannut, mut ku ei tajuu nii ei tajuu. En myöskään ymmärrä piiloviestejä tai mikroäänensävyjä (tai millä nimellä niitä kutsutaan)
Mikroilmeet ja muukin kehon viestintä kertoo omaa totuuttaan. Oikeasti totuutta.
Kun ihmisten välinen verbaalinen viestintä kertoo vain 15- 20% verran asianlaidan vs totuuden, niin loppupäätelmä pitää tehdä ei verbaalisen viestinnän kautta.
Vierailija kirjoitti:
Tulkitsen iniitä, mutta usein näen, ettei joku pidä minusta. Todennäköisesti siis tulkitsen väärin, koska uskoisin suurimmalle osalle olevani ihan yhdentekevä.
Todennäköisemmin päättelykykysi on oikeassa eikä mikroilmeiden tulkintasi (tähän winkwink-mikroilmehymiö) ,
näistä mikroilmeistä puhutaan paljon vaikka vieraiden ihmisten lukeminen on pitkälti arpapeliä
Moni on maininnut esim sosiaaliset pelot ja työilmeen.
Ei vieraasta ihmisestä voi tietää, esim kahvilassa yms avoimessa tilassa edes sitä onko se kuviteltu mikroilme reaktio juuri minuun vai takanani olevaan toiseen ihmiseen
Jos tulkita tahtoo, ymmärtää edes ne inhimilliset tekijät - sekä siinä toisessa että itsessä, kumpikin on osallisena vuorovaikutustilanteessa.
Ja on aina avoin sille että kuvittelee osaavansa jotain vaikka itseasiassa on ihan hakoteillä
Mikroilmeet paljastivat pettävän miehen.
Mikä on mikroa pienempi yksikkö? Nämähän vasta katalia ilmeitä voivat olla.
Ei mikroilmeiden huomaamisessa ole mitään poikkeuksellista - kyse on siitä, miten niitä (osin tiedostamattaan) tulkitsee ja osaa sovittaa vuorovaikutuksen kontekstiin.
Eikö mikroilmeiden yleensä sanota olevan sellaisia, mitä ihminen tajuaa ehkä alitajuisesti, mutta yleensä ne huomataan vasta hidastelulla videolla, koska nämä mikroilmeet ovat kasvoilla vain todella lyhyen hetken.