Niin moni palaa huomenna töihin
Aivan ahdistuneena. Omat tutut, jokainen, huokailee tuskissaan ja pohtii jaksamistaan työelämässä,
Samaan aikaan jotkut syljeskelee kattoon kotonaan ja sanoo ettei kiinnosta käydä töissä.
Jokin on pielessä!
Kommentit (25)
Loma loppui jo viikko sitten. Sunnuntai-iltana mielen valtasi alakulo ja yöllä nukutti huonosti. Maanantai oli vähän tahmea, mutta siitä se taas lähti käyntiin. Nyt mennään taas niin kuin ennenkin.
Olen aina yrittänyt järjestellä työni niin, että loman ensimmäisenä päivänä ei ole asiakaskontakteja, joten olen ehtinyt lukea sähköpostini ja hoitaa juoksevia asioita.
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalle tiedoksi, että suomessa on noin puoli miljoonaa työtöntä kun kaikki tempputyöllistetytkin otetaan mukaan eikä avoimia työpaikkoja ole lähellekään kaikille. Esimerkiksi Duunitorissa on tällä hetkellä 38 023 avointa työpaikkaa. Olisi hauska nähdä miten saat kaikki työttömät työllistettyä koska Suomessa ei yksinkertaisesti ole työtä läheskään kaikille halukkaille.
Ja silti pitää haalia vinku-intiaa myöten porukkaa tänne töihin? Töitä olisi, mutta kun ei kelpaa, niin ei kelpaa.
Ei ahdista. Palaan töihin ylihuomenna mutta vain kahdeksaksi päiväksi. Loppukuun pidän ylityövapaita. Syyskuun alussa aloitan uudessa työpaikassa. Entisellä (tai siis vielä nykyisellä) työpaikalla meni asiat siihen pisteeseen, että vaihtoehdoiksi jäi vain työpaikan vaihto tai itsari. Olen 58v läski, joten uuden työpaikan saamisen todennäköisyys oli promillen luokkaa. Joskus maailmassa kuitenkin tapahtuu ihmeitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalle tiedoksi, että suomessa on noin puoli miljoonaa työtöntä kun kaikki tempputyöllistetytkin otetaan mukaan eikä avoimia työpaikkoja ole lähellekään kaikille. Esimerkiksi Duunitorissa on tällä hetkellä 38 023 avointa työpaikkaa. Olisi hauska nähdä miten saat kaikki työttömät työllistettyä koska Suomessa ei yksinkertaisesti ole työtä läheskään kaikille halukkaille.
Ja silti pitää haalia vinku-intiaa myöten porukkaa tänne töihin? Töitä olisi, mutta kun ei kelpaa, niin ei kelpaa.
Niin kun ne suomaliset tietää oikeutensa ja vaatii palkkaakin tesin mukaan. Johan se nähtiin siinä mansikanpoimintajutussakin. Suomalaisille ei kelpaa majoitustilaksi homeinen navetta, mutta vinkuintiaaneille kelpaa.
No tämäpä se! Tulee vähän rytmiä ja katkoa tähän jatkuvaan plissaamiseen!
Melkein olen a-klinikka-kunnossa mutten jaksa niitäkään jaaritteluja lähteä kuuntelemaan.
Syyslomaa odotellessa.