Mikä on ollut elämäsi suurin järkytys?

Ollessani 10v sain tietää olevani adoptoitu.

N 48

Kasvoin Neuvosto-Virossa, enkä tiedä mistä edes aloittaa.. Ehkä pahin oli, kun melkein koko perheeni vietiin Siperiaan, myös äitini, joka oli raskaana. Minä selvisin kun meteliä paikalle tullut naapuri väitti sotilaille, että olen hänen lapsi ja kantoi sylissään pois. Kukaan ei palannut.

Perheeni rikos oli tuulesta temmattu väite, että olivat NL vastaisia tms. Oikea syy oli, että meillä seudun parhaat pellot ja ne piti saada heille.

Varmaan kun oltiin matkoilla ja siellä syttyi sota myös toisella matkalla toisessa maassa oli sotaa sitten vielä kolmas maa lomamatka sielläkin on sotaa edelleen. Koittamaan nyt lopettaa nämä uskontosaatanat normaalien ihmisten elämäksi.

Se että tuhannet ihmiset harjoittavat gang stalkingia ja luulevat olevansa sankareita, kun vainoavat ihmisiä.

Kun hirviöt löysivät piilopaikkani.

Ihmisten kapeakatseisuus ja itsekkyys. Myös se, kuinka henkisesti kehittymättömiä aikuisia on olemassa. Jossain määrin myös yllättävän monien ihmisyksilöiden tylsyys, vaikka tylsyys on tietynlaisen luovuuden puutos ja ei itse siten valittu.

N35

Kun isäni kuoli oman käden kautta ja aviopuoliso huorasi pitkin kyliä.

Rakkaan koiran yllättävä kuolema. Ei edes vanhempien kuolema vaikuttanut niin paljon. 

Varmaan se kun tajusin vasta 4-kymppisenä että olen ihan oikeasti luuseri, enkä koskaan saanut ulosmitattua sitä vähäistäkään potentiaalia mitä minussa ehkä joskus oli. Olen pahnan pohjalla yhteiskunnallisesti ja ammatillisesti ja henkilökohtaisesti. Piti sitten valita itsemurhan ja alistumisen välillä. Valitsin jälkimmäisen ja nyt elän zombina ja varjona elämäni loppuun saakka.

Kun syöpä iski ja vei jalat alta lopullisesti. Eikä muukaan elämä ole palannut lähellekään normaalia. No ikää oli yli 60,mutta se tieto ei helpota elämää mitenkään.

Isä sairastui ALSiin ja piti katsella vierestä kun hän riutui pois. Olen 51-vuotias.

Se kun Tarja Halonen valittiin presidentiksi, sen vaan tiesi että persiilleen meni.

WTC-iskut, kun toiseen torniin lentokoneen osuminen näytettiin uutisissa ja tajusin että se on totta eikä elokuvaa. Olin 21-v. silloin.

Ystäväni kuoli aivokasvaimeen kun olimme 5. luokalla. Mitään keskustelua tms ei tietysti järkätty lama-Suomessa. Siitä sitten tuli kunnon traumat pariksi kymmeneksi vuodeksi. Seurasin hänen sairastamistaan läheltä vuoden.

Kun yllis alkoi sortaa kantasuomalaisia.

Näitä on elämän varrella ollut niin paljon. En voi edes kertoa, niin paljon pahaa.

Ehkä se kun tajusin että se, mitä mieheni oli sanonut omien vanhempiensa kyvyttömyydestä asettua toisen asemaan ja olla lastensa puolella, oli totta. Jotenkin en ollut uskonut siihen asti. Luulen että se on ollut selkein yksittäinen asia/hetki.

Mutta ehkä muutenkin hitaasti avautuva totuus siitä, että ihmiset vahingoittavat rakastamiaan ihmisiä, kaikken lähimpiään, kyvyttömyydellään empatiaan ja välinpitämättömyydellä toista ihmistä kohtaan. Että lopulta jokainen ihminen peilaa toisiin kaiken sen pimeän mitä sisimmässään kantaa. Onnekkaita ovat he, joille lähimpien pimeät hetket ovat vain satunnaisia.

Oman lapsen vakava sairastuminen,pitkä tehohoito ja menettämisen pelko.Jumalan kiitos parantui.

Äidin katoaminen 9 päivää ennen jouluaattoa ja hänen löytymisensä vainajana vasta pääsiäisen jälkeen. Olin 19-vuotias.

Vierailija kirjoitti:

Muistan kun äiti kertoi kuukautisista. Oli järkytys, miten runsaat ja kivuliaat oli, silloin 12 vuotiaana. Ja suurempi järkytys oli tajuta että JOKA kuukausi n 40-> vuotta eteenpäin (ellei raskauksia tai minipillereitä).

Olin luullut jotenkin, että verta tulee lähinnä tipoittain eikä valumalla.

Olin silloin 11v - nyt 60

On lempeästi elämä kohdellut jos tämä on suurin järkytys.