Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsen yrittäminen kun turvaverkkoja ei ole?
06.08.2021 |
Olen nyt 28-vuotiaana alkanut varovasti haaveilla lapsesta ja muutaman vuoden vanhemmalla miehellä on jo kova vauvakuume. Pelottaa vaan, että turvaverkkojen puuttuessa joudun käytännössä yksinhuoltajan asemaan jos tähän päädytään.
Ensinnäkin, omat vanhempani ovat kuolleet onnettomuudessa ja mieheni jo vanhat vanhemmat elävät n. 500km päässä. Teemme molemmat vaativaa työtä, joka normaalitapauksessa vaatii säännöllistä matkustusta ja toisaalta myös harrastamme vapaa-ajalla paljon. Mieheni on tehnyt 3 vuoden sopimuksen, jossa sitoutunut valmentamaan erästä junnu-joukkuetta.
En tiedä uskallanko ja haluanko oikeasti hypätä tähän tuntemattomaan ja yrittää lasta. Tiedän etten saa oikein mistään apua ja mies tulee olemaan paljon kotoa pois (sanoi sen itsekin). Toisaalta en edes kovasti ”halua” lasta juuri nyt vaan olen lähinnä vasta varovaisen utelias. Mitä palstalaiset sanovat tähän tilanteeseen?
Kommentit (21)
Vierailija kirjoitti:
Et nuorru vaan vanhenet koko ajan. Miehesi tahtoo isäksi, mutta tahtoo päästä mahdollisimman helpolla. Tehkää kirjallinen sopimus, jonka mukaan mies jää kotiin hoitamaan lasta yhtä pitkäksi aikaa kuin sinä, jolloin molempien urat jatkuvat paremmin ja mikä kaikista tärkeintä, mies oppii hyville rutiineille lapsesta vastuunotossa. Ota äijämäinen asenne ja pidä itsestäänselvyytenä, että kerta mies tahtoo isäksi, niin sitten myös hoitaa lastaan! Kova kovaa vastaan keskustelu ja katso mihin se johtaa!
Kai ymmärrät, että ko. sopimuksella ei ole mitään juridista merkitystä yhtään millekään. Riidoissa sen voi vetää esille, muuten se on ihan yhtä tyhjän kanssa. 28v on nykyisin nuori ensisynnyttäjä, sinulla on 5 vuotta aikaa miettiä sitä, kenen haluat lastasi hoitavan eli luoda se turvaverkko, joka lapsesi hoitaa. Vanhemmillehan ei nykyisin hoitovastuuta anneta eli nyt hankkimaan ystäviä, kavereita, tuttuja sen verran, että aina on joku, joka lasta hoitaa puolestasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata hankkia lasta, jos nyt jo tietää ettei vanhemmuuteen ja lapsen hoitoon ole kykenevä. Yhtäkään lasta ei voi hankkia ajattelemalla, että isovanhemmat hoitavat. Miehesi varmasti osallistuu, kun kerran lapsen haluaa, mutta selvästi et häneen luota lainkaan.
Tällä palstalla on asenne, että ei lasta, jos et ole 110% valmis hoitamaan sitä yksin vauvasta täysi-ikäiseksi. Minusta se on ihmeellistä. Toki voi jäädä leskeksi ym. kamalaa, mutta minä ainakin lasken sen varaan että mies tekee osuutensa lapsen kanssa ja on vanhempi siinä missä äitikin. Tulevaisuutta ei voi ennustaa, sen tiedän.
Varaudu siihen, että vaativa työ ja vapaa-ajan harrastukset kärsivät teillä molemmilla useamman vuoden, kun lapsi on pieni. Ei silloin voi molemmat samalla tavalla mennä kuin tähän asti. Hyvä myös muistaa, että kaikki vauvat eivät ole helppoja tai terveitä. Sairaan tai vaativan vauvan kanssa voit joutua 24/7 sidotuksi, kun mies päättääkin paeta vaikeaa vauva-arkea töihin ja harrastuksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies haluaa rusinat pullasta: lapsen ja sen, että hän voi jatkaa elämäänsä mahd. normaalisti sinun hoitaessa lasta.
Kannattaa siis harkita kahdesti.
Viestisi perusteella mietin, tajuaako mies oikeasti kuinka sitovaa vauva-arki ja elämä lapsen kanssa on? Vaikuttaisi, että haaveilee lapsesta koska "kaikilla muillakin on/lapsia kuuluu hankkia" tms, mutta aitoa käsitystä perhe-elämän sitovuudesta ei ole.
Tilanteessasi en luottaisi siihen, että mies olisi kovin osallistuva isä. Tukiverkkojen jo valmiiksi puuttuessa on hyvä miettiä, jaksatko vauvan kanssa yksin? Onko varaa maksaa säännöllisestä lastenhoitoavusta ulkopuoliselle? Haluatko itse oikeasti lasta vai suostuisitko vain miehen mieliksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä kommentti ekalta, että kiva kovaa vastaan.
Mies kantakoon kortensa kekoon jos lapsen haluaa, et sinä mikään hautomo ja kotivaimo ole.
Ette voi tietää myöskään millainen vauva tulee olemaan, rauhallinen, tempperamenttinen joka ei nuku, kuin 45min pätkiä, ehkä jopa allerginen jollekkin tms. Ja jokainen vauva on erilainen.
Me olemme tukiverkottomia, mutta halusimme perheen. Ihan normaali, akateeminen perhe. Ensimmäinen lapsi oli "totuttelua" ja oli koliikkia, se tuntui kamalalta. Jo pieni uneton jakso saa ajatusmaailman todella mustaksi.
Mutta seuraavalla lapsi veti matot jalkojen alta kokonaan. Hän itki valtavasti, huusi suoraa tuskaansa ja minä itkin ja olin uneton. Lopetin syömisenkin. Mies töissä yritti selviytyä ja nukahteli rattiin. Käytiin miljoona kertaa lääkäreiltä pyytämäasä tutkimuksia ja apua, aina vaan todettiin, että "vauvat itkevät paljon" eikä kukaan uskonut, että oma vauvani rääkyi kipua.
Lopulta vauva ei nukkunut enää, kuin niitä 45min pätkiä ja olin niin loppu. Mistään ei saatu apua eikä tukea, edes lapsen kummeilta.
7kk:n sinnittelyn jälkeen soitin psykiatriseen päivystykseen, etten jaksa enää ja mielessä oli todella mustia asioita. Saimme vasta tuon jälkeen apua, vauvalla todettiin mm. maitoallergia eikä siis sietänyt minkäänlaista maidon proteiinia missään muodossa.
Kävimme TODELLA syvässä suossa. Niin syvässä, etten olisi enää edes elossa jos ei olisi tapahtunut jotain "yliluonnollista". Olin niin väsynyt ja halusin vain nukkua. Nyt 3 vuoden terapian jälkeen perheemme on edelleen kasassa, mutta jäljet jätti. Lapsia haaveilen, mutten uskalla tämän jälkeen enää yrittää koskaan.
Joten pidä puolesi ja mieti asiaa monelta kantilta. Aina se vauva-aika ei todellakaan ole ruusunpunaista.
Mies haluaa lapsen ja samaan syssyyn sanoo, että tulee olemaan paljon pois kotoa. Mieti nyt vielä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan miehen kannattaisi nyt yrittää tehdä muutoksia siihen suuntaan, että voisi olla enemmän kotona, kun/jos lapsen saatte. Kuulostaa, ettei ainakaan sinun näkökulmastasi mies ole niin täysillä mukana kuin sinä.
Sinällään ilman turvaverkostoakin pärjää, on onneksi päiväkoti ja maksulliset hoitajat. Yhden kanssa jaksaa varmasti paremmin.
Järkkäätte töitänne siten että matkustusta ei niin paljon vaadita ja teette lapset kun se valmennussopimus loppuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuoreen äidin kommentti:
Et voi tietää, millainen vauva kohdallesi osuu. Helpon vauvan kanssa voikin pärjätä, mutta vauvaa kun ei voi itse valita. Itse ajattelin, että kyllä sen kestää, jos on jotain pientä haastetta vauvan kanssa. Omalle kohdalle osui 9 kk vaikea raskaus, jonka vuoksi olin pitkään sairauslomalla ja toimintakyvytön. Vauva kärsii koliikista, refluksista ja allergioista. Kaiken kunniaksi vauva ei nuku päiväunia (nukkuu päivällä vain joskus harvoin ja silloinkin 30 min kerrallaan) ja öisin nukkuu alle 10 tuntia eli reilusti alle "keskivertovauvan". Voin sanoa, että pää olisi hajonnut jo alkuunsa, jos mieheni ei olisi ollut osallistuva isä. Ei tällaista olisi jaksanut yksin. Kannattaa siis varautua siihen, että se vauva ei ole superhelppo.
Vierailija kirjoitti:
Viestisi perusteella mietin, tajuaako mies oikeasti kuinka sitovaa vauva-arki ja elämä lapsen kanssa on? Vaikuttaisi, että haaveilee lapsesta koska "kaikilla muillakin on/lapsia kuuluu hankkia" tms, mutta aitoa käsitystä perhe-elämän sitovuudesta ei ole.
Tilanteessasi en luottaisi siihen, että mies olisi kovin osallistuva isä. Tukiverkkojen jo valmiiksi puuttuessa on hyvä miettiä, jaksatko vauvan kanssa yksin? Onko varaa maksaa säännöllisestä lastenhoitoavusta ulkopuoliselle? Haluatko itse oikeasti lasta vai suostuisitko vain miehen mieliksi?
Mietin samaa. Mies on ihana kumppani, mutta hänellä on kova halu mennä ja tehdä. Tekee pitkää päivää kotona ja harrastuksissa. Tuo valmennussopimus oli vähän turha lisä tässä vaiheessa, lähti esimerkiksi juuri äsken junnujen kanssa pelireissulle.
En tiedä olenko älytön, jos pyydän miestä ottamaan rauhassa vaikka pari kuukautta ja näyttämään ettei kokajan tarvi olla menossa ja kotielämäkin maistuu. En halua epäillä ettei hoitaisi velvollisuuksiaan, mutta vielä ei ole ainakaan tähän asti kotona oleminen lainkaan maistunut. Naisena sitä laskee helposti asiat yhteen.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä tee, jos et ole valmis hoitamaan kokonaan yksin.
Pitkä päivä töissä siis! Kotona kun olis niin ei ongelmaa :D
-ap
En lukenut muuta kuin otsikkosi ja sanoisin heti, että UNOHDA TOISTAISEKSI... tee jotain muuta kivaa...
Olen jo elämää nähnyt lapseton mummuikäinen täti-ihminen... joka olisin voinut vielä vaikka saada lapsen 50+ veenä...
Pelkkä lapsen yrittäminen on rikos! Jo verbaalinen houkuttelu voi johtaa syytteeseen.
No ainakin ne harrastukset ja valmennus jää useammaksi vuodeksi molemmilta pois ja työtkin joutuu sumplimaan jollain tavalla uusiksi. Mutta tottakai te pärjäätte, jos vaan olette valmiit sitoutumaan kumpikin. Lapsista on myös myös paljon iloa ja heidän mukanaan tulee sitten uusia harrastuksia ja muuta, mitä vielä et tiedäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viestisi perusteella mietin, tajuaako mies oikeasti kuinka sitovaa vauva-arki ja elämä lapsen kanssa on? Vaikuttaisi, että haaveilee lapsesta koska "kaikilla muillakin on/lapsia kuuluu hankkia" tms, mutta aitoa käsitystä perhe-elämän sitovuudesta ei ole.
Tilanteessasi en luottaisi siihen, että mies olisi kovin osallistuva isä. Tukiverkkojen jo valmiiksi puuttuessa on hyvä miettiä, jaksatko vauvan kanssa yksin? Onko varaa maksaa säännöllisestä lastenhoitoavusta ulkopuoliselle? Haluatko itse oikeasti lasta vai suostuisitko vain miehen mieliksi?
Mietin samaa. Mies on ihana kumppani, mutta hänellä on kova halu mennä ja tehdä. Tekee pitkää päivää kotona ja harrastuksissa. Tuo valmennussopimus oli vähän turha lisä tässä vaiheessa, lähti esimerkiksi juuri äsken junnujen kanssa pelireissulle.
En tiedä olenko älytön, jos pyydän miestä ottamaan rauhassa vaikka pari kuukautta ja näyttämään ettei kokajan tarvi olla menossa ja kotielämäkin maistuu. En halua epäillä ettei hoitaisi velvollisuuksiaan, mutta vielä ei ole ainakaan tähän asti kotona oleminen lainkaan maistunut. Naisena sitä laskee helposti asiat yhteen.
-ap
Pari kuukautta on lyhyt aika. Se ei lopulta kerro siitä, miten vuodet vauvan ja taaperon kanssa sujuisivat. Toisaalta, isät osaavat yllättää. Joku etukäteen lusmulta vaikuttanut voikin olla tosi reipas ja joku reippaalta etukäteen vaikuttanut mies ei kestäkään isyyttä. Muiden perhe-elämää katsoneena sanoisin, että hyvin harva isä on aktiivinen ja osallistuva, jos menojalka (vaikka sitten töiden ja harrastusten suhteen) vipattaa. Nuo tuntemani töissä ja harrastuksissa aktiiviset isät ovat jättäneet lapsien hoidon äidille ja menevät menoissaan kuten ennenkin. Kuulostaa sille, että miehesi voisi olla samanlainen tapaus.
T. Tuo aiempi kommentoija
Alue: Aihe vapaa
Et nuorru vaan vanhenet koko ajan. Miehesi tahtoo isäksi, mutta tahtoo päästä mahdollisimman helpolla. Tehkää kirjallinen sopimus, jonka mukaan mies jää kotiin hoitamaan lasta yhtä pitkäksi aikaa kuin sinä, jolloin molempien urat jatkuvat paremmin ja mikä kaikista tärkeintä, mies oppii hyville rutiineille lapsesta vastuunotossa. Ota äijämäinen asenne ja pidä itsestäänselvyytenä, että kerta mies tahtoo isäksi, niin sitten myös hoitaa lastaan! Kova kovaa vastaan keskustelu ja katso mihin se johtaa!