Pelkään, että olen ohutnahkainen narsisti. Voiko tästä parantua?

Miten alat tapailla väkivaltaisia miehiä? Viehättääkö heissä elämän sisällön muuttaja -henkisyys vai joku muu piirre?

Kuullostaa epävakaalta.

Narsisti ei osaa epäillä omaa narsistisuutta.

Sulla on vaan lapsuuden traumoja ne pitää saada käsiteltyä, terapia voisi auttaa, tai jos sulla on joku ystävä jolle voisit puhua, se helpottaa.

Minä olen myös ohutnahkainen narsisti. Molemmat vanhempani ovat myös narsisteja ja lapsuuteni on ollut tunnekylmä ja traumaattinen. Olen käynyt pitkän psykoterapian (yht. 10 vuotta) ja se on auttanut paljon. Olen sovussa taustalla vaikuttavien häpeän ja syyllisyyden tunteiden kanssa enkä enää lähde niihin mukaan. Itseviha on ehkä aina mukanani, mutta pitää muistuttaa aina itselleen, ettei ole mitään syytä vihata itseään. Sydämestäni toivotan sinulle voimia. Myös meillä on oikeus hyvään elämään.

Sä oot vielä tosi nuori, aikuisuus ei todellakaan ala heti kun täyttää 18v, kyllä sä saat olla vielä riippuvainen äidistä, itsenäistyminen vie aikaa.

Mitä jos oppisit miettiä ennen sanomista ääneen

Vierailija kirjoitti:

Miten alat tapailla väkivaltaisia miehiä? Viehättääkö heissä elämän sisällön muuttaja -henkisyys vai joku muu piirre?

En enää tapailekaan. Aluksi miehet ovat olleet tosi ihania ja välittäviä. Olen ymmärtänyt, että sellainen ylenpalttinen ihastuminen ja kehuminen on omituista. En ymmärtänyt tätä nuorempana. Olen ollut nyt kaksi vuotta sinkkuna.

Kuulostaa enemmän epävakaalta, mutta tiedä häntä. Vuosien terapia varmasti auttaa jos sinulla on motivaatiota muutokseen ja haluat vastaanottaa apua ja mennä oikeasti itseesi ja rikkoa haitallisten käytösmallien kehä.

Kysy terapeutiltasi oletko ohutnahkainen narsisti vai kenties epävakaa persoonallisuus.

Täältä sitä vastausta ei löydy.

Olisin voinut kirjoittaa aloittajan viestin sillä erotuksella, että olen jo nelikymppinen. Minulla on todella huono itseluottamus ja olen miettinyt monta kertaa sitä, onko minulla epävakaa persoonallisuushäiriö vai olenko narsistinen.

En tiedä vastausta edelleenkään. Terapeuttini mielestä en kärsi kummastakaan. Takana kuitenkin (osin omakustanteisesti, osin Kelan tukemana) psykoterapiaa viitisen vuotta. En koe saaneeni merkittävästi apua.

Koen ensisijaisesti jääneeni lapsuudessa vaille hoivaa ja huomiota, mistä syystä koen tuttuutta ihmissuhteissa, joissa tulen lyödyksi laimin. En ole ilkeä, en käytä muita hyväksi ja suutun vasta sitten, kun minua on kohdeltu huonosti jo pitkään. Vedän magneetin lailla puoleeni miehiä, jotka kohtelevat huonosti. Näin varmaan siksi, etten osaa arvostaa itse itseäni ja tästä syystä en osaa vaatia arvostusta kumppaniltani.

En siis pohjimmiltani pitä itseäni epävakaana tai ohutnahkaisena narsistina.

Kymppi lisää vielä sen, etten ole riippuvainen äidistäni/vanhemmistani. Päin vastoin, en ole koskaan oppinut luottamaan.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa enemmän epävakaalta, mutta tiedä häntä. Vuosien terapia varmasti auttaa jos sinulla on motivaatiota muutokseen ja haluat vastaanottaa apua ja mennä oikeasti itseesi ja rikkoa haitallisten käytösmallien kehä.

En ole ikinä ollut itsetuhoinen eikä käytöksestäni löydy muutenkaan epävakaita piirteitä. Olen valmis muuttamaan itseäni todella, sen takia haenkin jatkoa terapiaani. En ole saanut koskaan muuta diagnoosia, paitsi ahdistuneisuushäiriö-diagnoosin. Epäilen myös Adhd-oireyhtymää, mutta niin, on vaikea sanoa.

Kaipasin enemmän avautumista ja muiden vastaavia kokemuksia.

Ap

Voisiko kyseessä olla läheisriippuvuus? Sinulla on huono itseluottamus ja pelkäät tehdä omassa elämässäsi asioita sekä ottaa vastuuta ja odotat muiden ihmisten ottavan vastuun elämästäsi. Epäonnistuessasi syytät muita ihmisiä siitä, että he tekevät virheitä jotka pilaavat sinun elämässäsi.

Koska sinulta puuttuu oma-aloitteisuus ja olet masentunut niin näet selvästi kuinka muut ihmiset edistyvät omissa elämissään ja pärjäävät sinua paremmin ja tämä masentaa sinua entistä enemmän.

Itse olisin saanut diagnoosiksi juuri jotain epävakaan ja ohutnahkaisen narsistin "väliltä", vaikka ei noilla diagnooseilla niin väliä, vaan sillä mitä omassa mielessäsi tapahtuu. Monen vuoden psykodynaamisen/psykoanalyyttisen terapian (jossa alussa minun täytyi opetella ihan vain edes vähäsen luottamaan ja sanoittamaan tunteitani) aloin päästä käsiksi varhaisiin itsetuntoa vaurioittaneisiin kokemuksiin. Se sysäsi minut 1-2 vuodeksi aika hurjiin ja huteriin henkisiin tiloihin, missä käytin ison osan ajastani ihan vain asioiden käsittelyyn (tiedä sitten kuinka terve tapa toimia, mutta mieleeni puski niin paljon kaikenlaista etten kyennyt muuhunkaan). Sain siis sekä älyllisellä että tunnetasolla kiinni siitä huonon itsetunnon syystä ja sitä miksi omassa päässä piti pitää itsestään tietynlaista kuvaa häpeän ja negatiivisen ja tuhoisankin sisäisen puheen avulla. Itsetuntoni parani lopulta selkeästi, mutta koska olin koko elämäni ollut vain vyyhti ongelmia, eikä mitkään elämän puitteet (kaverit, kumppanit, työ, läheiset, harrastukset) olleet kunnossa, niin en oikein päässyt elämässä eteenpäin, vaan aloin hiljalleen vajota takaisin huonon olon syövereihin.

Vierailija kirjoitti:

Kysy terapeutiltasi oletko ohutnahkainen narsisti vai kenties epävakaa persoonallisuus.

Täältä sitä vastausta ei löydy.

Eikös nämä ole aivan sama asia. Ohutnahkainen on sama kuin epävakaa persoonallisuus. 

Voi olla samalla läheisriippuva, joka taas on hieman eri asia.

Ja voi parantua ap, mutta työtä se vaatii, pitkä prosessi. Aloita vaikka lukemalla epävakaasta persoonallisuudesta ja läheisriippuvuudesta ja narsismista vastinpareina, niin opit tiedostamaan omaa käytöstäsi.

Ohutnahkainen on paksunahakaisen vastakohta , kiltti , muita miellyttävä , palvelualtis , empaattinen. Patoaa raivontunteensa mykkäkouluun , ei riitele saati että räjähtäis. Yrittää olla maailmassa "anteeksi että olen olemassa" tyyliin , tasoittaa muiden tietä "ei mulla ole niin väliä" tyyliin. Yleensä kiltti kympin tyttö joka hymyilee vaikka sydäntä särkisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysy terapeutiltasi oletko ohutnahkainen narsisti vai kenties epävakaa persoonallisuus.

Täältä sitä vastausta ei löydy.

Eikös nämä ole aivan sama asia. Ohutnahkainen on sama kuin epävakaa persoonallisuus. 

Voi olla samalla läheisriippuva, joka taas on hieman eri asia.

Eikun sanoin väärin, läheisriippuva on sama kuin ohutnahkainen narsisti.

Jos ei muka ole, niin sanokaapa mikä siinä on ero?

Kiitos vastauksista.

Tämä on todella vaikea aihe enkä osaa sanoa, mikä itseäni ”vaivaa”. Toisaalta minulla on monia hyviä ystävyyssuhteita, jotka ovat kestäneet vuosia. Opiskelen korkeakoulussa ja valmistun vuoden päästä, työpaikka on pysynyt samana pitkään. Aloitin tosin juuri uuden oman alan työni. Ihmiset pitävät minusta ja tulen helposti muiden kanssa toimeen. Minulla on rakas lemmikki, jonka kanssa harrastan. En ole ikinä ollut itsetuhoinen. Äitini on minulle todella rakas, välillä en vain jotenkin kestä häntä. Tarvitsen paljon omaa aikaa, ihan vaan rauhallista totaalista yksinoloa.

Reflektoin itseäni paljon ja yritän jatkuvasti työstää ”ongelmiani” ja traumojani.

Voiko vain traumatisoitunut ihminen kärsiä tällaisista ongelmista niin kuin kolmonen sanoit? En tiedä. Lyhytterapiani on ollut nyt kesätauolla ja siksi myös olo on erityisen vaikea.

Ei kannata takertua johonkin termiin, esim. tuohon 'ohutnahkainen narsisti'. Ainakaan minulle ei tulisi ensimmäiseksi mieleen narsistisuus siitä mitä kerroit itsestäsi ja miten kerroit sen. Raivoamiset ja ihmisten haukkumiset ovat todella ongelmallista käyttäytymistä, mutta eivät välttämättä ole narsistisuutta.

Uskon itse siihen, että huonoista käyttäytymismalleista voi parantua hiljalleen sen jälkeen, kun ne on tiedostanut ja todennut ongelmaksi. Se on oikeasti todella suuri edistysaskel, että ymmärtää, että vika on omassa käyttäytymisessä eikä aina muissa.

Itse asiassa sen takia, että ymmärrät tuon, en usko sinun olevan narsistisesti persoonallisuushäiriöinen.