"Ei ole ketään ystäviä" (sis.valitusta)

Eräs kaverini jaksaa aina hokea tuota mantraa. Minä olen ainut joka on häntä useamman vuoden kestänyt..



Valittaa että "ikinä kukaan ei pyydä mihinkään". Mutta kun joskus olen häntä johonkin pyytänyt esim. kahville tai leffaan ei lähde juuri koskaan. Ja jos sattuu lähtemään on koko ajan naama norsun v*tulla ja marisee joka asiasta tyyliin: "penkki on kova, täällä haisee, on kylmä..". Ja mainittakoon, ettei itse ehdota koskaan mitään, edes kyläilyä..

Kun puhumme puhelimessa jaksaa aina sanoa haikeasti "kun kukaan ei ikinä ssoittele minulle tai ehdota näkemistä". Ei ymmärrä sitä että olen töissä ja lasten harrastukset ja omani vievät sen verran aikaa etten ehdi joka päivä soittelemaan. Itse on kotiäitinä eikä hän tai lapsensa harrasta mitään..

Nyt tuntuu että minullakin alkaa raja tulla vastaan.. En minäkään jaksa kuunnella loputtomiin turhanpäiväistä marinaa ja valitusta. Siis kun mikään ei ole hänelle hyvä. Muiden ystävieni kanssa minulla on hauskaa ja rentoa toisin kuin tuon ainaisen marisian. Tuntuu että jaksan häntä enää säälistä..

Jos joku jaksoi lukea loppuun niin tarinan opetus niille jotka valittavat ystävien vähyttää: kannattaa miettiä myös omaa käytöstä. Ehkä syy löytyy itsestä jos mikään ystävyys/kaverisuhde ei kestä..