Mitä minulle tapahtuu - minusta on tulossa tunteeton ja ikävä ihminen

Olen aiemmin nuorempana pitänyt itseäni mukavana ja muut huomioon ottavana. Olen ollut jopa liian kiltti. En ole koskaan osannut näyttää hyvin tunteitani tai sanoittaa niitä. Olen rakastanut miehiä ja sittemmin aviomiestäni. Meillä on pitkä liitto jo takana ja pari vuotta sitten ihastuin ja mielestäni ehkä rakastuinkin toiseen mieheen. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, mutta se tunne. Olin niin elossa sen ajan, että en muistanut sellaista tunnetta olevankaan.
Avioliittomme oli jonkin aikaa kriisissä, ainakin omassa mielessäni. Emme ole koskaan pystyneet kunnolla jakamaan vaikeita asioita tai puhuneet tunteistamme. En koe meillä olevan täydellistä yhteyttä toisiimme. Emme riitele vaan erimielisyyksien aikaa pidämme mykkäkoulua.

Olen huomannut muuttuneeni viimeisten vuosien aikana kyynisemmäksi. En tunnista rakkautta mieheeni tai edes lapseeni ja tämä ahdistaa. Teini-ikäisen lapsen seura ei tunnu mukavalta ja hänen keskusteluyritykset päättyvät usein siihen, että reagoin tylysti ja hän poistuu paikalta. Koen välittömästi huonoa omatuntoa ja huonoa äitiyttä, mutta sama toistuu uudestaan.
Yksi tuttavani elää todella tunteella ja koen välillä kiusalliseksi kun hänen viesteissään on sydämiä tai hän liikuttuu itkuun kertoessaan joitain asioitaan. Vielä muutama vuosi sitten saatoin itsekin kyynelehtiä hieman empatian vuoksi, mutta nykyään en tunne mitään. Voin kommentoida hänen asioihinsa aivan rationaalisesti, ne eivät ikäänkuin kosketa minua millään tasolla.
Pelottaa kun minusta on tullut näin tunnekylmä. En koe juurikaan iloa, mutta en myöskään surua. En edes halua puhua mistään vaikeista asioista. Olenko loppuelämäni tunteeton ja kylmä ja muutun vain kusipäisemmäksi. Ahdistavaa. Monesti ajattelen, että minun olis paras elää yksin, niin en satuttaisi ketään tunteettomuudellani.
Lapsuudenkodissani ei myöskään juurikaan näytetty tunteita. Muistan kun kerrankin riehakkaana leikin pienempien serkusten kanssa ja äitini moitti minua, että älä nyt noin kun olen jo iso tyttö. Huomaan, että lapseni ahdistuu herkästi monista asioista ja tiedostan, että se on minun syytä.