Mies sitten lähti
Parisuhteessa mennyt huonosti jo pidemmän aikaa, koska mies ei tuntunut sitä arvostavan. Meillä puolivuotias vauva. Olen keväästä saakka ehdotellu yhteisiä tekemisiä, että saatais fiilistä paremmaksi mutta ei ole tuntunut kiinnostavan. Lopulta hermostuin, että miksei halua yhtään mitään minun kanssa kahdestaan jos siihen joskus olisi mahis. Sanoi sitten, ettei hän halua. Ei halua mun kanssa mitään eikä ole halunnut pitkään aikaan. Olo on sitä parempi mitä pidemmällä on minusta. Isänä voi olla muttei esim halua enää asua kanssani. Sanoin, että antaa mennä sitten. Lähti, enkä usko että on takaisin tulossa. Miten tällaisesta selviää ?
Kommentit (46)
Miehellä taisi olla jo toinen kiikarissa, kun loppui kaikki yhteinen tekeminen. Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun. Järvi on kaloja täynnä, eikä se soutamalla kulu.
Älä kaipaa jotakuta, joka ei kaipaa sinua. Kohti uutta elämää nyt.
"When you're away, I'm restless, lonely,
Wretched, bored, dejected; only
Here's the rub, my darling dear,
I feel the same when you are here".
Kun on tuollainen oli niin eipä se jatkaminen enää oikein järkevää ole.
MIksi teit edes lasta jos ei sitä jaksa Kasvattaa eikä kestä sen itkua!
Etenkon mies , ei kestänyt lapsen itkua olipa raukka sanon!
Toinen on. Miehet ei lähde noin vain tyhjän päälle.
Vierailija kirjoitti:
MIksi teit edes lasta jos ei sitä jaksa Kasvattaa eikä kestä sen itkua!
Etenkon mies , ei kestänyt lapsen itkua olipa raukka sanon!
Mistä sait päähäsi, ettei mies kestänyt lapsen itkua? Ei aloituksessa sellaisesta mainittu.
Onpa taas empatia huipussaan. Luulenpa, että nämä myrkyttäjät on itsensä jätetty kuin nalli kalliolle ja tuntuu hyvältä kääntää veistä toisten haavoissa. On niitä semmoisiakin näköjään.
Se on game over.Moro ja näkemiin.
Vierailija kirjoitti:
MIksi teit edes lasta jos ei sitä jaksa Kasvattaa eikä kestä sen itkua!
Etenkon mies , ei kestänyt lapsen itkua olipa raukka sanon!
Monennenko kaljan kohdalla aloit luulla, että aika kulkee moneen suuntaan?
Typeryksillä on usein tuo harhaluulo, että näitä asioita pystyy ennustamaan.
Jospa sillä on testosteronitasot matalalla. Miehille käy noin isäksi tultua ja ilmiölle on evoluutiobiologinen tausta.
Lääkärikäynti auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Toinen on. Miehet ei lähde noin vain tyhjän päälle.
Aloittaja sanoi että on ollut pidempään huonosti. Ois käyttäny ehkäysyä, nyt alkaa pitkä taival ilman miestä ja oikeaa seurustelua.
Onko sinulla muuta vaihtoehtoa kuin selvitä?
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla muuta vaihtoehtoa kuin selvitä?
Onhan ap. llä muukin vaihtoehto eli antaa lapsi adoptioon.
Oliko lapsen saaminen kuitenkin yhteinen toiveenne? Onko mies hoitanut lasta lainkaan? Todella moni eroaa vauvavuonna, sillä se on niin raskasta molemmille, varsinkin äidille.
Kyllä ihmisten ilkeys on pohjatonta!
Erosi naisesta koska ei sietänyt häntä. Vai olisiko pitänyt hampaat irvessä olla yhdessä?
Miehen kannattaa jäädä kokonaan pois vauvan elämästä. Vauvalla ei vielä ole vanhempia, joten nyt on helppoa ja lapsuus muuttuu samalla paremmaksi.
Usko vaan että paremmin sinä pärjäät ilman tuollaista tylyttäjää. Aikaa kun hiukan kuluu niin olo alkaa helpottamaan. Kaikkea hyvää sinulle ja vauvallesi.