Traumaattinen kokemus lapsena/nuorena, jonka koet vaikuttaneen elämääsi

Tapahtuma, jonka takia isä vei minut poliisiasemalle kuultavaksi.

Olin joutunut kellariin nalkkiin ja talkkari tuli pelastamaan minut.

Takatukkainen opettaja koski luvatta...

Heräsin 8 vuotiaana ja kuulin pikkuveljen itkevän. Menin hänen luokseen ja hän itki missä äiti on. Vanhemmat oli lähtenyt lavatansseihin kertomatta meille ja jätti meidät 11 vuotiaan isoveljen vahdottaviksi.

Isä ja äiti tulivat ravintolasta yömyöhällä ja tappelivat.. heräsin tietysti ja kohta äiti tulee huoneeseeni ja hänellä kädessään isän kivääri ja sanoo, että laitetaan tämä piiloon sinun sängyn alle, isä on niin raivoissaan, että uhkaa ampua. Olin jotain 10-vuotias silloin. Tilanne sitten jotenkin rauhoittui, isä varmaan sammui tms. Tästä ei tietenkään puhuttu sitten enää minun kanssani mitään, lakaistiin maton alle niin kuin kaikki muutkin asiat. Tämä tapahtui 80-luvulla ja vieläkin kauhistuttaa :(

Sukulaismies käytti hyväkseen useita vuosia, kun olin maalla mummon luona kesäisin.

Äidin alkoholismi. 

Koulukiusaus.

Ankara uskonnollisuus ja maailmanlopun odotus

Äidin vakavat sairaudet, joita ei käsitelty kanssani mitenkään

Koulukiusaaminen

Sain nuorena turpiin isältäni ja joltain "kaverilta" ja joiltain muiltakin. Koen että minut alistettiin väkivalloin. Se saa aikaan kauhean voimattoman vihan tunteita vielä keski-ikäisenäkin.

No ajattelin että olen asian kuopannut ja käsitellyt, mutta yhtäkkiä eräs tilanne nosti traumat pintaan.

Olen 35v ja olin juhlimassa ja eräs nainen halasi eikä laskenut irti kun pyysin. Näin hänestä painajaisia kunnes läpikävin tilanteen.

Minut yritettiin teininä raiskata, hän ei lopettanut kun pyysin, pukeuduin 10 kertaa aina sen jälkeen kun hän minut riisui. Pääsin tilanteesta nokkeluuteni vuoksi pakoon onneksi.

Ylipäätänsä syntyminen. Vtu mikä maailma.

Koko lapsuuteni oli traumaattista.

Ja nyt, koko elämä menee lapsuudesta toipumiseen.

Vierailija kirjoitti:

No ajattelin että olen asian kuopannut ja käsitellyt, mutta yhtäkkiä eräs tilanne nosti traumat pintaan.

Olen 35v ja olin juhlimassa ja eräs nainen halasi eikä laskenut irti kun pyysin. Näin hänestä painajaisia kunnes läpikävin tilanteen.

Minut yritettiin teininä raiskata, hän ei lopettanut kun pyysin, pukeuduin 10 kertaa aina sen jälkeen kun hän minut riisui. Pääsin tilanteesta nokkeluuteni vuoksi pakoon onneksi.

Miinustajalle, ei sen tarvitse olla kummoisempi tilanne mikä nostaa traumay pintaan.

Hänen uusi tilanne vain toisti lapsuuden kun "ei":n jälkeen jatketaan tilannetta. Jolloin se voi nostaa traumat kun sama tilanne toistuu vaikka ei ole samasta asiasta kyse.

Siksi traumat on pahoja kun ne yllättävissä tilanteissa nostaa päätään.

Äidin alkoholismi ja etenkin se ajanjakso, jolloin koin joutuvani huolehtimaan pikkusisaruksista, kun hän ei ollut kotona vaan baarissa.

Ei ehkä pahimmasta päästä, mutta eräs tuttavamies harjoitti toistuvasti seksuaalista häirintää minua kohtaan kun olin ala-asteikäinen. Olin hämilläni ja järkyttynyt ja tosi pelokas monta vuotta. Kun kerroin tästä vanhemmilleni, niin he kielsivät koko asian. Koko juttu (useat toistuvat tapahtumat) oli kuulemma vain minun väärinkäsitystäni ja heidän ystävyyssuhteensa kyseiseen tyyppiin jatkui normaalisti. He eivät myöskään puuttuneet vaikka meillä olevat työmiehet arvostelivat murrosikäistä vartaloani seksuaalissävytteisesti. Jälkikäteen olen miettinyt, että onko tässä syy siihen miksi olen vanhempiani kohtaan niin tunteeton enkä pysty osoittamaan ollenkaan empatiaa esim. heidän sairastuessa vaan käytökseni on kylmän rationaalista.

Minut adoptoitiin vanhemmille, joista toinen (äiti) alkoholisoitui, ja toinen ei tiennyt, miten olla vanhempi. Pääsin siis alkoholistiperheestä lastenkodin kautta toiseen samanlaiseen, erotuksena vain, että uuden perheen sukulaiset eivät pitäneet vertaisenaan ja kaikki - siis ihan kaikki - katsoivat toisaalle.

Aika yksin olen saanut lapsuuteni ja nuoruuteni elää. Adoptiovanhemmat erosivat kun olin alakouluikäinen. Äiti lähti ja isä löysi uuden naisen, joka ei sietänyt minua ollenkaan.

Koulussa jätettiin porukasta ulkopuolelle, ja tuen sijaan kuulin vain kettuilua siitä, että en pärjännyt missään ja pilasin luokan maineen.

Jotenkin olen pysynyt elossa, enkä ole sortunut rikoksiin tai päihteiden käyttäjäksi. Mutta koska olen traumojeni vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä, olen oikeaa paariaa koko nainen. Näillä mennään.

Eli vastaus kysymykseen: koko lapsuus oli yhtä traumaattisten tapahtumien sarjaa. Parhaiten sitä kuvaa hiuksista repivä adoptioäiti joka huutaa naama punaisena, että olen hirvein lapsi jonka hän on koskaan nähnyt.

Nimim. Näkymätön Ninni vm. 83

Ps. Ei tapahtunut Porvoossa, vaan Keski-Suomessa.

Joudun lapsena uskovaisten lasten kesäleirille, jossa oli todella ahdistava maailmanlopun meininki. Leirin vetäjän lapset veti salaa röökiä metsässä, kun me muut jouduimme rukoilla syntejämme anteeksi. Ihan sairasta. Synnintuskasta sai ilmeisesti jotain lisäpisteitä, koska jotku oikein lietsoi sellaista fiilistä päälle. Ja Jeesus sitten auttoi heitä, lunnes taas seuraavana päivänä oli niin syntinen olo.

Äitini oli luullut, että nämä leirit on kivoja, kun hihhuliuskovaiset sukulaiset niitä kehui.

Ei todellakaan olleet. Inhoan nykyään uskonnosta vouhkaavia. Se on henkistä väkivaltaa minusta.

Koulukiusaaminen, yksi luokkani poika keksi jutun että haisen ja muut seurasivat perässä.

Vierailija kirjoitti:

Minut adoptoitiin vanhemmille, joista toinen (äiti) alkoholisoitui, ja toinen ei tiennyt, miten olla vanhempi. Pääsin siis alkoholistiperheestä lastenkodin kautta toiseen samanlaiseen, erotuksena vain, että uuden perheen sukulaiset eivät pitäneet vertaisenaan ja kaikki - siis ihan kaikki - katsoivat toisaalle.

Aika yksin olen saanut lapsuuteni ja nuoruuteni elää. Adoptiovanhemmat erosivat kun olin alakouluikäinen. Äiti lähti ja isä löysi uuden naisen, joka ei sietänyt minua ollenkaan.

Koulussa jätettiin porukasta ulkopuolelle, ja tuen sijaan kuulin vain kettuilua siitä, että en pärjännyt missään ja pilasin luokan maineen.

Jotenkin olen pysynyt elossa, enkä ole sortunut rikoksiin tai päihteiden käyttäjäksi. Mutta koska olen traumojeni vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä, olen oikeaa paariaa koko nainen. Näillä mennään.

Eli vastaus kysymykseen: koko lapsuus oli yhtä traumaattisten tapahtumien sarjaa. Parhaiten sitä kuvaa hiuksista repivä adoptioäiti joka huutaa naama punaisena, että olen hirvein lapsi jonka hän on koskaan nähnyt.

Nimim. Näkymätön Ninni vm. 83

Ps. Ei tapahtunut Porvoossa, vaan Keski-Suomessa.

Kuulostaa aivan kauhealta. Voimia sinulle

Vierailija kirjoitti:

Ankara uskonnollisuus ja maailmanlopun odotus

Äidin vakavat sairaudet, joita ei käsitelty kanssani mitenkään

Koulukiusaaminen

Mulla täsmälleen samat. Äidin sairaudet tosin olivat mielenterveyttä koskevia, mutta koen, että äidin hoitamaton pakko-oireinen häiriö vaikutti voimakkaasti sosiaalisiin suhteisiini, koska bakteerikammo ja jatkuva käsienpesu "tarttui" minuunkin. Minulle ei myöskään koskaan selitetty äitini sosiaalisten tilanteiden pelkoa, jonka oireet minusta vaikuttivat lapsena siltä, että äitiä ei vain kiinnostanut mennä vanhempainiltoihin jne.

Myös yksityisyyden loukkaaminen oli mielestäni iso trauma, lähinnä persoonallisuuden muodostumisen kannalta. Minusta on tullut salaileva, koska kirjeitäni luettiin ja olin myös omaksunut itse ajatuksen, että kaikki pitää kertoa äidille "likaisia" ajatuksia myöten. En tiedä liittyykö tämä enemmän äitini pakko-oireisuuteen vai uskontoon.

En tiedä, onko tämä sitä, mitä AP haki takaa. Yksittäiset traumat on varmasti helpompi nimetä ja tunnistaa, mutta olen lukenut, että myös pitkälle aikavälille asettuva, kasvuiässä koettu jatkuva tai toistuva lievä trauma voi jättää jälkensä ihmiseen.

Satuin elämään nuoruuteni aikana, jolloin vl-liikkeessä oli paljon hoitokokouksia. Vl-ihmiset "pahentuivat" lähes kaikkiin asioihin toisissa ihmisissä. Mitään ei voinut tehdä ilman pelkoa puhuttelusta. Monet vanhat sukulaiseni traumatisoituivat minua enemmän, osa käpertyi omiin oloihinsa, ei uskaltanut mennä seuroihin, ei uskaltanut elää normaalia elämää. Itse lähdin liikkeestä jo nuorena, mutta toipuminen kesti vuosia.