Käyttäjä3352

Kävisi itselleni ihan hyvin, jos olisin haku päällä (nyt vielä liian pahasti eron haavat auki).

Jos siis muuten olisi ihana, kunnollinen, hyvä kommunikoimaan vaikeista tunteista ja löytyisi yhteistä tarttumapintaa ja huumori natsaisi.

Ainut mutta olisi, että rakkauden kunnolla roihahtaessa toivoisin meille lisää yhteistä jälkikasvua.

En jaksa lukea muita vastauksia, mutta puolisolla ei ole mitään sananvaltaa parrankasvatukseesi. Antaa siis mennä.

Puolisolla saa olla mielipiteitä ja ne voi myös ilmaista. Varmaan moni meistä on kuullut jonkin kommentin hiusten pituudesta, säärikarvoista, kainalokarvoista, häpykarvoituksestakin. Mutta mitään vaikutusta niillä ei tarvitse antaa olla, paitsi tietenkin jos puoliso esim. esittää ulkonäkövaatimuksia jonkinlaisina uhkauksina tai suhteen kynnyskysymyksinä, kannattaa nopsasti erota, koska kyseessä on ääliö (oli kumpaa sukupuolta tahansa). 

Yksityisellä puolella saa onneksi työnantaja päättää. Toivon, että meillä 12 hengen työyhteisössä, jossa syyskuun alkuun mennessä kaikilla on kaksi rokotetta, saataisiin tehdä ihan normisti töitä syksy.

En vain siksi, mutta valitettavasti elintaso tai pikemmin asuinpaikka ja koti tunkeutuvat häiritsemään eropäätöstäni. 

Olen tunnetasolla lähes varma eroajatuksista, niistä on puhuttu tässä viikon päivät jo miehen kanssakin. Mutta koska kuitenkin on ihan hyvä olla ystävinä yhdessä (rakastavais-aspekti vaan on puuttunut jo pitkään täysin ja mielikuvat tulevaisuudesta eivät käy yksiin), en meinaa saada itseäni repäistyksi tästä irti.

Vaan jollain tavalla isoimpana esteenä on se, että meillä on aivan ihana koti: harvinainen löytö, jollaisesta olen koko ikäni haaveillut, täydellisellä paikalla ihanalla alueella, paljon säilynyt ja säilytetty alkuperäistä vanhaa, mikä myös on harvinaista. Minulla ei ole kuitenkaan mitään mahdollisuuksia lunastaa tätä yksin itselleni enkä yksin edes luultavasti haluaisi asua täällä, vaan lähempänä työpaikkaa. Mutta tämä on ehdottomasti se koti, jossa olisin halunnut lapsia ja perheen ja onnellisia vuosikymmeniä yhdessä. Näyttää, että niitä ei ole tulossa, mutta on vaikea luopua tästä kodista haaveineen.

Yksi ala-asteelta, mutta lähemmät lukiosta ja opiskeluajoilta. Tuo ala-asteeltakin oleva on oikeastaan pysynyt matkassa siksi, että kävimme myös saman lukion ja myöhemmin hän opiskeli toisena tutkintona samaa alaa kuin minä, oli yhteistä puhuttavaa.