Miksi joillain ihmisillä on paljon potentiaalisia kumppaneita ja toisilla ei ole ketään

Mä oon aika sulkeutunut ihminen.

Siksi, että elämä on epäreilua. Välillä todella epäreilua.

Toisissa on sitä jotain.

Itsessäni ei.

Vierailija kirjoitti:

Siksi, että elämä on epäreilua. Välillä todella epäreilua.

Miksi elämä on epäreilua. Mikä on epäreiluuden tarkoitus?

No minulla on potenttiaalisia kumppaneita aina kun kohtelen heitä huonosti. En tahdo kohdella potenttiaalisia kumppaneita huonosti. Naiselle halu, minulle paradoksi.

Joo, mietin just sitä miten opiskeluaikana oli se yks johon kaikki ihastui vaikka oli jo varattu. Ja meistä muista ei kiinnostunut kukaan. Tai minusta ainakaan. Mutta ehkä se oli se varautuneisuus ja lisäksi tietty ulkonäkö.

Nyt kun katson noita nuoria ihmisiä, niin osa on niin (hyvällä tavalla) erityisiä että niiden vaan täytyy löytää se yksi oikea, ja se on ihan ookoo. Enempää ei tarvitse. Osa in taas sellaisia ympäriinsä deittailijoita.

biologia

tottakai oot suosittu jos maxat tuttujen kaljat tupakat ja taxit

😁

Kranttuudesta. Minulla on paljon ihailijoita ja potentiaalia, mutten itse löydä mieluisaa miestä. Jos ystäväsi antaa signaalin, että rima on tarpeeksi alhaalla, niin kyllä löytyy kosijoita. Ja se signaali voi olla vain kaikkien kukkien hyväksyminen, nauraminen miesten jutuille tai vaikka avoimuus heitä kohtaan. Tämä on helppo osoittaa. Jos baarissa olen iloinen, hersyvä, naurava, läsnäoleva ja hauska, niin ulkonäöstä huolimatta miehiä riittää. Itse tiedostan riman olevan korkea. Ihan vain, koska ei ole pakko tyytyä huonompaan. En ole läheisriippuvainen ja pärjään yksinkin. Olen miesten mielestä sen suhteen hieman pelottava.

Toiset ihmiset vaan on ihastuttavampia kuin toiset. Tämähän on ihan selvää, ei tarvitse miettiä kuin omaa tuttavapiiriään.

Sehän on kiinni kohteen vastaanottavuudesta. Olisi mullakin ottajia, mutta harvassa näen mitään kiinnostavaa (eli sitä ”potentiaalia”). Parempi yksin kuin omaa seuraa huonommassa seurassa, joten siksi en ”koskaan löydä ketään”.

Ne onn pintaliitäjiä.

Ulkonäkö ja/tai luonne.

No minä olen muka ihan mukava ja fiksu heppu mutta mikään miesmalli en ole joten parisuhteeseen vaikea päästä koska ei minua naiset lähesty.

Ja ne ketkä lähestyy ei taas miellytä minua.

T: ikuisesti sinkku

Jotkut on luonnostaan ihastuttavia tai osaavat manipuloida.

Jos on vaativaa sorttia (etsii täydellistä) tai vähänkin "massasta poikkeava", niin kyllä kumppaniehdokkaat on vähissä. Ulkonäöllä saa seksiä, mutta muut ominaisuudet tekevät pitkäaikaisen kumppanin etsimisestä vaikeaa.

Itsenäisyys ja yksin viihtyminen vaikuttaa siihen, ettei edes ole tarve etsiä toista rinnalle.

Näin omalla kohdalla. Terv. Ikisinkku

Olen hän jolla ympärillä miehiä ja treffeille pyytelijöitä. He eivät kuitenkaan miellytä minua. Suhteet on kahden kauppa. Taas ne miehet jotka minua kiinnostaisivat, eivät ole kiinnostuneita minusta. Joten olen mieluummin sinkku, kuin vaan jonkun kanssa joka ei vetoa minuun.

Ikää 44v ja olisi kyllä halukkaita ukkoja suhteeseen saakka. Itse vaan ihastun harvoin, joten sinkkuna nyt kolmatta vuotta 20v liiton kariutumisen jälkeen. Ihan tavallinen, kiva nainen olen

Sehän on ihan eri asia että on itse kranttu. Ei se tarkoita että sillä krantullakaan ois yhtä paljon valinnanvaraa kuin osalla ihmisistä.

Ystävällisellä ja muihin tasa-arvoisesti suhtautuvalla kuuntelevalla ihmisellä on aina seuraa.

Mulla oli nuorena aina paljon tarjokkaita. Uskon tähän vaikuttaneen sen, että minulla oli iso kaveripiiri ja kaverin kavereiden kautta tutustui jatkuvasti uusiin ihmisiin, kävin paljon ulkona, osallistuin tapahtumiin ja järjestelyihin ja harrastukseni olivat sosiaalisia. Siihen päälle iloinen ja ihmisille avoin luonne. Ihastun helposti ja minuun ihastutaan myös helposti. Olen flirtti, mutta en koskaan tuputa itseni.

En ole koskaan ollut mikään suuren luokan kaunotar, mutta ihan sopivan nätti ja hoikka. Ehkä nätti naapurintyttö-look on myös toiminut.