Lue keskustelun säännöt.
Kun oma lapsi ei ole se joka innostuu peleistä
28.06.2021 |
Oma kolmosluokkalainen ei ole koskaan ollut se poika joka kirmaa innolla pallon perässä, hyppii huvikseen, juoksee innoissaan paikan päälle nähdessään jotain kiinnostavaa. Ei oikein ikinä ole innostunut haastamaan fyysisesti itseään. Onko muita joilla samanlainen lapsi? Jos on aikuinen, minkälainen tyyppi hänestä on aikuistuttuaan tullut tämän ominaisuuden suhteen?
Miten innostatte nyt kesälomalla ulkopuuhiin? En voi koko päivää itse viettää ohjelmatoimistona, on omiakin velvollisuuksia. Lapsella ei tunnu olevan aloitekykyä mihinkään tai mielikuvitusta, pyöräillä tykkää mutta ne lenkit voivat olla aika nopeita pyrähdyksiä. Mieluiten pelaisi, ja sitä tietysti rajoitetaankin aika radikaalisti juuri tämän takia että tekisi muutakin. Itse olen liikunnallinen ja aktiivinen, ymmärtäisin jos olisin sohvaperuna mutta tällaista esimerkkiä ei kotoa ainakaan saa. Millä muutosta, tähän kotona nyhjäämiseen?
Kommentit (44)
Olin lapsena tuollainen ja nyt aikuisena harrastan kehonrakennusta. En vieläkään innostu ulkona olemisesta, mutta sohvaperunaksi ei voi kutsua. Ihan fiksuja ja pärjääviä aikuisia tuli muistakin kotona nyhjänneistä lapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin lapsena tuollainen ja nyt aikuisena harrastan kehonrakennusta. En vieläkään innostu ulkona olemisesta, mutta sohvaperunaksi ei voi kutsua. Ihan fiksuja ja pärjääviä aikuisia tuli muistakin kotona nyhjänneistä lapsista.
Hyvä sinulle. Useimmiten kuitenkin se, miten liikunnallinen on lapsena, korreloi aikuisiän liikunnallisuuden kanssa.
Ihan normaali siitä tulee.
Kaikki eivät ole liikunnallisia, ja tärkeintä ettet sä pilaa sen liikunnan iloa tuputtamalla liikuntaa.
Älä huoli. Tuossa iässä ei ketään vielä millään tavoin "ohjelmoida" epäliikunnalliseksi. Minä olin ala-asteella se kömpelö liikkuja, joka valittiin aina viimeiseksi joukkueisiin. Ei sujunut pallonheitto eikä pelit. Pesäpallo sujui jotenkuten, siitä pidin. Liikuntatunnit mentiin läpi kuitenkin masentumatta, ajattelin asperger-aivoillani ihan matemaattisesti että joku on tuossa kohtaa väkisinkin se viimeinen ja se nyt satuin olemaan minä. En masentunut enkä pahoittanut mieltäni. Vain koulun 80-luvun natsimainen uimaopetus sai minussa kauhua jo edellisenä päivänä, ajattelin että ne rottinkilenkkityypit pakottavat minut hyppäämään syvään päähän ja hukun.
Sitten kuitenkin kun kutsuntaikä läheni, rupesin liikkumaan ja treenaamaan armeijaa varten. Joukkuelajeista en pidä vieläkään mutta itseni kanssa opin kilpailemaan. Armeijassa juoksin cooperin testistä 3150 metriä. Opin myös voittamaan pelot syvään veteen hyppäämisestä, eihän siihen altaaseen kukaan muukaan hukkunut. Nyt aikuisena olen tehnyt salitreeniäkin melko säännöllisesti. Eli ei huolta, lapsesi voi olla hyvinkin liikunnallinen aikuisena!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin lapsena tuollainen ja nyt aikuisena harrastan kehonrakennusta. En vieläkään innostu ulkona olemisesta, mutta sohvaperunaksi ei voi kutsua. Ihan fiksuja ja pärjääviä aikuisia tuli muistakin kotona nyhjänneistä lapsista.
Hyvä sinulle. Useimmiten kuitenkin se, miten liikunnallinen on lapsena, korreloi aikuisiän liikunnallisuuden kanssa.
Mä olin lapsena todella liikunnallinen, harrastin montaa eri lajia ja siihen kaikki naapuruston pihapelit päälle.
Nykyään olen sohvaperuna. Olen liikkunut viimeeksi ehkä 5 vuotta sitten
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin lapsena tuollainen ja nyt aikuisena harrastan kehonrakennusta. En vieläkään innostu ulkona olemisesta, mutta sohvaperunaksi ei voi kutsua. Ihan fiksuja ja pärjääviä aikuisia tuli muistakin kotona nyhjänneistä lapsista.
Hyvä sinulle. Useimmiten kuitenkin se, miten liikunnallinen on lapsena, korreloi aikuisiän liikunnallisuuden kanssa.
Aijaa? Aika moni meillä vaihtoi amisikäisenä joukkuelajit kaljaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin lapsena tuollainen ja nyt aikuisena harrastan kehonrakennusta. En vieläkään innostu ulkona olemisesta, mutta sohvaperunaksi ei voi kutsua. Ihan fiksuja ja pärjääviä aikuisia tuli muistakin kotona nyhjänneistä lapsista.
Hyvä sinulle. Useimmiten kuitenkin se, miten liikunnallinen on lapsena, korreloi aikuisiän liikunnallisuuden kanssa.
Kaikki ei tykkää joukkuelajeista. Pallon perässä yksin ravaaminen ei välttämättä ole lapsen mielestä kovin mielekästä. Itsepuolustuslajit ja kehonrakennus sopivat paremmin yleensä ihmisille joka on enemmän yksilölajien perään. Myös moottoriurheilu on tällainen laji, motocross ja mikroautoilu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri niin, kaikki eivät ole liikunnallisia eikä kaikkien tarvitse ollakaan liikunnallisia. Minulla vähän vastaavanlainen poika. Ei myöskään ole koskaan ollut mikään porukoissa viihtyvä, hänellä on pari pitkäaikaista hyvää ystävää, joiden kanssa joskus viettää aikaa.
Poika myös lukee paljon, on aina lukenut. Kiinnostaako sinun poikaasi ap lukeminen, vaikkapa silloin kun peliaikaa ei enää ole, olisi edes jotain muuta tekemistä.
Nyt tämä poika on aikuinen, on edelleen nuo pari samaa kaveria. Liikkuu melko vähän. Valmistui lääkäriksi tänä keväänä. Pärjää oikein mukavasti elämässään, vaikka introvertti onkin.
Mäkin oon tuollainen, tarvitsen jonkun syyn liikkua. Mieluisinta on ohjattu liikunta, esim. joku jumppa, missä ohjaaja käskee, mitä tehdä :D nykyään meillä on koira, joka on se "pakottava" osapuoli, hyvin saa sekä koira että omistaja liikuntaa.
Lapsena lomalla mieluista oli kaverien kanssa touhuilu, yksin sitten luin ja piirsin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samoin oli minun pojalla, nyt 15 vuotiaalla. Hän ei ollut pätkääkään kiinnostunut pallopeleistä tai sellaisista, mutta kalastelu, partio, maastopyöräily ja mm. melominen ovat hänen juttujaan. Hänen yhdellä kaverillakin on hyvä maastopyörä ja täällä Espoossa reittejä riittää, myös isä harrastaa samaa. Siinä oppii hallitsemaan kroppaa monella tapaa ja maisemat vaihtuvat, joten se ei käy tylsäksi.
Melominen on ollut hänen juttunsa ja isänsä/kaverinsa kanssa hän lähtee mielellään minne vain melomaan kajakeilla. Joet, meri, järvet, kaikki ovat uusia ja erilaisia kajakit katsoen.
Partiossa riittää kavereita ja homma menee aika paljon omilla ehdoilla, mutta rauhallisesti. Kalastelu on hyvä laji, jossa oppii paljon ja ollaan ulkona.
Mä sain aikoinaan motivoitua lapseni keksimään ihan itse itselleen tekemistä, kun ehdotin ulkovaraston siivoamista, pihan haravoimista, rikkaruohojen kitkemistä yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaali siitä tulee.
Kaikki eivät ole liikunnallisia, ja tärkeintä ettet sä pilaa sen liikunnan iloa tuputtamalla liikuntaa.
Mitä liikunnan iloa, jos lapsi ei liiku ollenkaan?
En minäkään ollut kovin innostunut muksuna pallopeleistä enkä muustakaan joukkuelajeista. Pyöräily oli ja on edelleen minulle sopivaa liikuntaa. Jos ei innostu niin sitten ei innostu, ei se kiinostus ainakaan pakottamalla tule. Jos vain saa pidettyä jollakin tapaa poissa pelikoneilta niin se on hyvä juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin lapsena tuollainen ja nyt aikuisena harrastan kehonrakennusta. En vieläkään innostu ulkona olemisesta, mutta sohvaperunaksi ei voi kutsua. Ihan fiksuja ja pärjääviä aikuisia tuli muistakin kotona nyhjänneistä lapsista.
Tässäpä varoittava esimerkki. Eli lapsestasi voi tulla itseänsä pakonomaisesti peilaileva narsisti, jos et tee jotain ja äkkiä.
No mua ei lapsena kiinnostanut minkäänlainen ulkoilu tai liikunta, toki ulkona olin jonkin verran, "kun kaikki muutkin" ja jossain jumpassakin kävin ala-asteella samasta syystä, mutta aina jäin mieluiten sisälle löhöämään. Ja sama on jatkunut aikuisiällä, edelleen olen todellinen sohvaperuna. Eli niinkin voi hyvin käydä tai sitten ei.
Ilmoita se tenniksen päiväleirille! Se sopii lajina yleensä tuontyyppisille ihmisille. Kesällä vielä ihan mahtavaa harjoitella ulkona. Myöhemmin saat lapsesta itsellesi pelikaverin. Teinikin suostuu yleensä lähtemään äidin kanssa kentälle vaikka muuten ei siinä iässä välitäkään näyttäytyä yhdessä.
Nimim. Kokemusta on
Golf on vähän kuin jättimäinen lautapeli jossa olet itse mukana - eli sopisiko lapsen lajiksi golf? Junioreille on jotain päivätoimintaa yleensä olemassa - kannattaa karsia lähiseudun tarjonta.
Sitten tosiaan tennis tai uinti voisivat olla hyviä. Ratkaisu on ehkä se, ettet itse niinkään koeta patistaa näihin juttuihin vaan laitat lapsen ohjattuun toimintaan, jossa koulutetut ammattilaiset ohjaavat ja vertaisten seura saa ponnistelemaan. Omille vanhemmille on liian helppo alkaa ruikuttaa tai luovuttaa heti jos ei suju.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin lapsena tuollainen ja nyt aikuisena harrastan kehonrakennusta. En vieläkään innostu ulkona olemisesta, mutta sohvaperunaksi ei voi kutsua. Ihan fiksuja ja pärjääviä aikuisia tuli muistakin kotona nyhjänneistä lapsista.
Tässäpä varoittava esimerkki. Eli lapsestasi voi tulla itseänsä pakonomaisesti peilaileva narsisti, jos et tee jotain ja äkkiä.
Ajattelen itseäni ennemmin taiteilijana, kuvanveistäjänä.
Minäkin vihasin pienenä ulkoilua, koska Suomessa on niin paskat kelit. Ongelma ratkesi kun perheemme muutti Kaliforniaan.
Kokeilkaa uimista! Se on tosi erilaista. Tai sitten marjastus, siinä saa syödäkin samalla.