Lue keskustelun säännöt.
Kun oma lapsi ei ole se joka innostuu peleistä
28.06.2021 |
Oma kolmosluokkalainen ei ole koskaan ollut se poika joka kirmaa innolla pallon perässä, hyppii huvikseen, juoksee innoissaan paikan päälle nähdessään jotain kiinnostavaa. Ei oikein ikinä ole innostunut haastamaan fyysisesti itseään. Onko muita joilla samanlainen lapsi? Jos on aikuinen, minkälainen tyyppi hänestä on aikuistuttuaan tullut tämän ominaisuuden suhteen?
Miten innostatte nyt kesälomalla ulkopuuhiin? En voi koko päivää itse viettää ohjelmatoimistona, on omiakin velvollisuuksia. Lapsella ei tunnu olevan aloitekykyä mihinkään tai mielikuvitusta, pyöräillä tykkää mutta ne lenkit voivat olla aika nopeita pyrähdyksiä. Mieluiten pelaisi, ja sitä tietysti rajoitetaankin aika radikaalisti juuri tämän takia että tekisi muutakin. Itse olen liikunnallinen ja aktiivinen, ymmärtäisin jos olisin sohvaperuna mutta tällaista esimerkkiä ei kotoa ainakaan saa. Millä muutosta, tähän kotona nyhjäämiseen?
Kommentit (44)
Minäkään en tykännyt pallopeleistä lapsena ja en tykkää vieläkään, tykkään uida, lasketella ja pyöräillä. Se riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän tarina... Tutustuin ystävääni, kun hänen pieni poikansa oli viiden. Meistä tuli nopeasti hyvät ystävät ja poika oli ystäväni perheen kautta osa elämääni. Muistan hänet iloisena vesselinä, joka keräsi elokuussa pihan viinimarjapensaat tyhjiksi ja rakasti lennättää kirjavasta silkkipaperista rakentamaansa leijaa. Pojan tulevaisuus näytti kirkkaalta... Koulu sujui hienosti, poika rakasti tarinoita historiasta ja kaukaisten maiden eläimistä. Muistan kuin eilisen sen kauniin alkusyksyisen päivän kauan sitten, kun ystäväni uskoutui minulle suuren salaisuuden: Poika oli kertonut haaveilevansa omasta tyttöystävästä, jonka kanssa pelata koulun jälkeen videopelejä ja lähteä hieman vanhempana kiertämään Eurooppaa. Ne sanat saivat minut hymyilemään sisäisesti... Pojasta saisi joku ihana tyttö vielä hienon poikaystävän! Pojan vanhemmilla ei ollut varaa mopoon tai mopoautoon, joten yläasteella hän oli vielä saanut seurata sivusta, kuinka pärinäpojat kyyditsivät kylän tyttöjä. Poika varttui ja tultiin vuoteen jolloin lukio alkoi, hänestä tuli muutoksen seurauksena hiljainen ja varautunut. Poika opiskeli edelleen yhteiskuntaoppia loistavin arvosanoin, mutta ilo hänen silmistään oli kadonnut. Olimme huolesta suunniltamme... Laitoimme toiveen armeija vuoden ja opiskelemaan lähdön vaikutukseen, kenties poika tarvitsi ainoastaan uusia ympäristöjä. Poika pääsikin ensimmäisellä hakukerralla opiskelemaan valtio-oppia, mutta palattuaan kesäksi kotiin opiskelu vuoden jälkeen, seurasi romahdus... Nyt tuo ennen niin iloinen poika on elänyt jo vuosia vuoteen omana. Niin se elämä voi muuttua...
"Vie lasta vaikka ulkokiipeilypuistoon tai seinäkiipeilemään, kalaan, kävelemään, fillaroimaan, uimaan ja snorklaamaan, suppailemaan, trampoliinipuistoon, partioon, telttailemaan, vuokratkaa kajakit tai kanootti, frisbeepuistoon, minigolfia pelaamaan, vesipuistoon tai ihan mitä vain, mahdollisuuksia on tosi paljon, jos vain itse saat mitään aikaiseksi."
Tässä muutamia hyviä paikkoja, joita voisi kokeilla mahdollisuuksien mukaan vaikka tällä viikolla.
Tämä.