Mitä et sanoisi lapsellesi?
Meillä ihmisillä on hyvin erilaisia tapoja puhua lapsillemme.
Kiperä kohta on ärsyyntyneenä puhuminen. Siinä saattaa sanoa joskus sellaista, mitä ei ehkä ihan tarkoitakaan. Mutta sanoja ei saa vedettyä takaisin. Muistan, että jotkut sanat ovat omassa lapsuudessani ja nuoruudessani jääneet pysyvästi mieleen ja muokanneet sitä kuvaa, miten maailma minut näkee. Ikuisia haavojakin, vaikka aikuisena ymmärtää oman vanhemman turhautuneisuuden ja asiat siellä taustalla.
Joskus on miettinyt myös oman lapsen kohdalla, tuliko nyt sanottua liian pahasti. Joskus on syytä sanoa painavasti, mutta mitä ja millä tavalla.
Missä menee raja? Oletko joskus katunut omia sanojasi? Ajatuksia aiheesta?
Kommentit (14)
Vierailija kirjoitti:
Se on moro ja näkemiin.
Hyvästi olisi vielä pahempi?
Voisitko sanoa lapsellesi, että annat hänet pois?
Tai että hän ei ole sinun lapsesi?
Se että vertailee toisiin lapsiin. "Kun se Liisakin oli niin reipas silloin, Matti sai sen palkinnon...". Tai pitää ainakin asetella sanansa hyvin jos kehuu toista lasta, ettei lapselle tule oloa ettei riitä.
No meidän perhetutut eivät sano lapsilleen edes sukupuolielimien nimiä. Ihmisellä on vain alapää.
Maskit ehkäisee koronaa.
Sanna on hyvä PM.
Hallitukseen voi luottaa.
Hesalaiset on viisaita.
Vierailija kirjoitti:
"pane mua"
Suostuitko?
Vierailija kirjoitti:
Maskit ehkäisee koronaa.
Sanna on hyvä PM.
Hallitukseen voi luottaa.
Hesalaiset on viisaita.
Näköjään se aiheutti kehitystaantuman.
Toimintaterapia, oletko sitä kokeillut? Siellä voisi vaikka puhaltaa saippuakuplia.
Se on moro ja näkemiin.