Mies vaatii minulta takaisin rahaa, joka kulunut hänen minulle antamiinsa lahjoihin
Lyhyt alustus eli olen ihan järkyttävässä parisuhteessa. Suhteen alusta lähtien eli n. vuosi sitten kaikki oli vähän liiankin hyvin mutta heti vuoden 2020 loppukesästä mies alkoi saada mustasukkaisuuskohtauksia mm. työkavereistani. Olen ollut 100-prosenttisen uskollinen eli miehen syytöksille ei missään vaiheessa ole ollut perusteita enkä ole esim. koskaan ollut miehen puhelimella tavoittamattomissa. Teen vaativaa asiantuntijatyötä, en käytä alkoholia ja elämäni on ollut ennen tätä miestä kaikin puolin ”normaalia”.
Mies on halunnut ostaa minulle kalliita koruja, joita en ole koskaan pyytänyt enkä edes vihjaillut sellaisia haluavani. Toisin kuin miehellä, minulla ei ole halua pröystäillä menestykselläni. Nyt kun seurustelun päättymisestä on ollut puhetta, miehelle ei riitä korujen palautus vaan hän haluaa saada takaisin rahasumman, joka korujen ostamiseen on uutena kulunut. Olen ihan jätkyttynyt koska itselleni ei kuuna päivänä tulisi mieleen käyttäytyä samoin. Millaisia ajatuksia teissä herättää se, että esim. 12 000 € maksaneen korun jälleenmyyntiarvo on (miehen mukaan) n. 5000 € ja siksi mies vaatii minulta loppusummaa 7000 € takaisin?
Kommentit (45)
Anna vaatia. Sulla ei ole mitään velvollisuutta maksaa.
Sinähän vaatii. Minä pitäisin korut ja laittaisin ukon luiskaan.
Kai ilmoitit korujen arvon verottajalle vai oletitko, että lahjaveroa ei tarvitse maksaa?
Ihme sekopää. Antaisin kyllä korut suosilla takaisin mutta mitään en maksaisi. Hyvä, että eroat miehestä.
Et anna rahaa etkä koruja. Lahja on lahja.
Hyvä opetus jokaiselle miehelle, että älä sijoita naiseen. Äläkä sen puoleen juuri kehenkään ihmiseen, sijoita itseesi tai vaikka koiraan joka on paljon lojaalimpi ystävä kuin yksikään ihminen voi olla.
Mä maksoin avioerosta n 200e.
Sanot tyypille että ottaa lääkkeet ja menee pois.
Korut pidät ja testaat jälleenmyynnin irl.
Korut voit palauttaa, koska ne eivät merkitse sinulle mitään, mutta senttiäkään et maksa niistä.
Lahjat ovat lahjoja, ei niitä voi laillisesti vaatia takaisin.
Et sitten yhtään parempaa keksinyt.
Suoraan sanottuna täyttä sontaa😤
Ukkosi on ahne paska. Et todellakaan maksa mitään hänelle.
Mulla olis heti epäilys herännyt. Tuo on ollut lahjontaa. Saitko mieheltä mitään muuta kuin lahjoja?
Vierailija kirjoitti:
Kai ilmoitit korujen arvon verottajalle vai oletitko, että lahjaveroa ei tarvitse maksaa?
Mitenköhän yämä ihan pykälien mukaan menee? Ilmoitusvelvollinen on lahjan saaja, mutta eihän hän välttämättä edes tiedä lahjan arvoa.
Korut takaisin ja ukko pihalle ja et vastaa viesteihin.
No heh heh. Luulin otsikon perusteella, että mies pyytää lahjansa takaisin. Mutta että vielä jonkun erotuksen, kun ei saa niitä myydessään samaa takaisin mitä maksoi, niin lähinnä naurattaa.
Palauta korut, koska tuskin haluat niitä itse. Sanot miehelle, että mitään rahaa ei tule. Toivotat hyvää loppuelämää ja sen jälkeen nollakontakti.
Ihan mahtavaa, ettet tuhlaa elämästäsi enempiä vuosia häneen. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Hyvä opetus jokaiselle miehelle, että älä sijoita naiseen. Äläkä sen puoleen juuri kehenkään ihmiseen, sijoita itseesi tai vaikka koiraan joka on paljon lojaalimpi ystävä kuin yksikään ihminen voi olla.
Mitenkähän päin tämä asia nyt oikein on?
Kuvitteletko, että koruilla voit ostaa suhteen, vai?
Et ole poikaystävämatskua. Hyi.
Nauraisin päin idiootin naamaa.
Vaatikoon, multa ei saisi penniäkään.