Mä en tunnu millään pääsevän yli siitä, että henkisesti sairas

kontrolloivan kaikesta mun ja muun perheen elämästä, soittaa esim 3krt päivässä, on marttyyri ja aina uhri,

tähän liittyy myös hänen kieroutunut uskonnollisuutensa

Jotenkin oon luullu et oon selvinny mun lapsuudesta mut oma lapsi (tyttö 4v) aktivoinu traumoja joita en oo ees muistanu. Oon jotenki tosi hajalla. ap

koeta päästä sanomisten yli ja hyvä että oot menossa terapiaan puhumaan asioita selviksi.



oletko puhunut isäsi kanssa myös asiasta? miten hän kokee, puuttuuko äitisi sanomisiin? outoa jos ei korjaa tai puutu.



todella pahoillani olen puolestasi että olet joutunut tämmöisiä kokemaan. voin kuvitella, ettei itsetunto ole terveellä pohjalla.



voimia kuitenkin kaikkeen!

Me ollaan sisarusten kans jouduttu lapsuudesta asti seuraamaan sitä nöyryytystä vierestä, kun isän on esim pitäny polvillaan pyytää äitiltä anteeks, kun on ollu "sielunvihollisen vallassa" (jos on esim tuonu vahingossa väärää leipää kaupasta) ja äiti potkinu ja sylkeny ja hakannu ja esim pikkuveljenikin lapsena usutti aina isän kimppuun

Näitä juttuja ei varmasti voi käsittää muu kuin jotain samaa kokenu, mietin vaan voiko heitä olla

ap

millanen mä itse edes olen, aina oon esittänyt kaikille jotain,yrittäny olla kaikille mieliks, omalle lapsellenikaan vaikea laittaa mitään rajoja (yh oon ollu alusta asti kun lapsi vahinko ja mies ei häntä halunnu, ei siis toista vanhempaa ees "tasapainottamassa")

Toivon et voisitte pitää tätä ketjua ylhäällä jos joku yhtään osais jakaa jotain mun kans, jos yhtään tietää mistä puhun.. ap

Mitä jos antaisit isällesi jotain turvakotien tai kriisipuhelimien esitteitä? Kannattaa yrittää, aina joskus ne hakatut vaimotkin reipastuu ja jättää miehensä.

mut luopunu toivosta, 40v ovat kohta olleet naimisissa ja luulen ettei isäkään enää edes osais elää ns. normaalia elämää.

Mulla 4 sisarusta ja kaikki mielenterveyspotilaita, tuntuu vaan niin kauheelta ajatus et mitä jos en oikeesti ikinä selviä tästä. menneisyydestä, elämästä, äitiydestä..mistään. ap

Luulisi neuvolan järjestävän, kun kyse on lapsenkin hyvinvoinnista. Terapeutti osaa luultavasti kertoa erilaisista tukiryhmistä.



Itselle tulee ekaksi mieleen tuosta "sielunvihollisen vallasta", että jos äitisi käyttää uskontoa psykoilunsa välineenä, voisit ehkä ottaa yhteyttä Uskontojen uhrit Ry:hyn ja kysyä vertaistukea sieltä.

että teidän molempien (sinun ja isäsi) pitäisi ymmärtää ja hyväksyä se, että äitisi on todellakin sairas, eikä vain ilkeä tai välinpitämätön. Aina nuorempana ihmettellin, kummastelin ja itkinkin loputtomasti oman isäni käyttäytymistä, joka oli minua ja muita kohtaan epäjohdonmukaista ja henkisesti väkivaltaista. Nyt, lähes kolmekymppisenä ja terapian jälkeen olen sisäistänyt, että hän ei ole toiminut minua kohtaan vahingollisesti tietoisesti, vaan on yksinkertaisesti sairas. Tämän ymmärtäminen on tuonut helpotuksen: hän ei tahdo minulle pahaa, hän ei vain osaa eikä voi tehdä muutakaan.



Kannattaa siis alkaa suhtautua omaan äitiisi, hänen ajatuksiinsa ja tekoihinsa viileämmin ja etäisemmin. Älä omaksu tai hyväksy hänen näkemyksiään ja väitteitään, vaan muista, että sairauden takia hänen tekemisiinsä ja sanomisiinsa ei yksinkertaisesti voi luottaa. Koska olet aikuinen, kestät sen kyllä. Ja terapia OIKEASTI kannattaa.

Nyt aikuisena tajuan kyllä tuon, että hän on hyvin hyvin sairas ja sitä kautta edesvastuuton, mutten pääse katkeruudestani siitä että hän on pilannut isäni ja meidän kaikkien elämän. ap

Nyt aikuisena tajuan kyllä tuon, että hän on hyvin hyvin sairas ja sitä kautta edesvastuuton, mutten pääse katkeruudestani siitä että hän on pilannut isäni ja meidän kaikkien elämän. ap

voi tuntua mahdottomalta mutta oman mielenterveytesi takia olisi todella tärkeää antaa anteeksi.

Olisiko mahdollista vähentää yhteydenpitoa äitisi kanssa? Mitä tapahtuu jos vain jätä vastaamatta kun hän soittaa?

Eri ihmisillä on varmaan eri keinot selvitä ja päästä yli katkeruudesta. Itse olen katkaissut kaikki yhteydet isääni ja mietin tapahtuneita asioita itsekseni ja muiden läheisten kanssa. Etäisyys auttaa, sillä tuntuu siltä että samalla näytän, että minua ei enää saa kohdella huonosti, sellaista ihmissuhdetta en omaan elämääni halua.



Ja kyllä se sairauden hyväksyminen, mistä äsken yritin kirjoittaa, on myös tärkeä osa selviämistä. Silloin ne asiat, joita olet kokenut, ei enää tunnu niin katkerilta. Mutta myös katkera SAA olla niin pitkään kun siltä tuntuu.

Mitä tapahtuu jos vain jätä vastaamatta kun hän soittaa?

Ja sisko oli silloin 30v..

en pelkästään vihaa äitiäni, vaan samalla myös säälin ja tunnen empatiaa häntä kohtaan juuri tuon sairausden takia. Nuorempana oli tavallaan helpompaa, kun tunsin pelkkää vihaa. ap

miksi ne poliisit oli tulleet paikalle? Mitä äitisi oli selittänyt?

Katkera saakin olla ja tuntea oikeutettua vihaa ja raivoa - ja surua. Se kuuluu surutyöhön ja anteeksiantoon. En osaa neuvoa anteeksiannossa, mutta aiheesta on kirjoitettu hyviä (?) kirjoja. Katso kirjastosi hakukoneelta. Tai googleta.



Anteeksianto kait on mahdollista, vaikka ei hyväksykään sitä mitä itselle on tehty. Se vie varmasti aikaa ja vaatii myös asian aktiivista työstämistä - terapia tosiaan on tässä varmasti apuna. Kannattaa varmaan lukea jotain aihetta käsittelevää kirjallisuuttakin, se auttaa prosessin etenemistä, jos lukemisen kautta löytää välineitä käsitellä omaa vihaa, surua ja muita tunteita.

kai jotain että on huolissaan mitä on tapahtunut kun tyttäreen ei saa yhteyttä Pitkään(!!!??)aikaan. Kuitenkin Hyvin noloa oli ollut siskolle, poliisit oli naureskellen käskenyt soittaa äitille.. ap

Minusta tuo, että pystyt kokemaan erilaisia tunteita äitiä kohtaan kuulostaa siltä, että olet jo jotenkin edennyt prosessissa.

soittaa poliisit paikalle, pystyt kyllä selittämään heille totuuden. Ei ole äitisi varmasti ainoa, joka sepittää asioita heille. Eikä ne montaa kertaa äitisi vääriä hälytyksiä usko, niin kuin täällä jo mainittiinkin.



Ja voithan sanoa äidillesi kun hän soittaa, että nyt HALUAT pitää tauon yhteydenpidossa. Omalla kohdalla tämä toimi moneksi kuukaudeksi. Siis ilman riitaa sanot, että nyt tarvitsen omaa aikaa, ja sen jälkeen et vastaa puheluihin.



Ehdottaa tämä isäongelmainen :)

(ja isästäni) koko lapsuuden aina pitkälle aikuisuuteen saakka, kunnes katkaisin kaikki välit. Tiedätkö, se oli raskas päätös, mutta nyt kun aikaa on vierähtänyt reilu vuosi, olen tajunnut että tuo päätös olisi pitänyt tehdä jo kauan aikaa sitten.



Vanhempieni ja varsinkin äitini lahkouskonnollisuus sekoitettuna mielenterveysongelmiin oli äärimmäisen tuhoisa coctail. Me kaikki lapset sairastuimme masennukseen myöhemmin, veli yritti itsemurhaa monta kertaa ja joutui lataamoon.



Meitä piestiin henkisesti ja fyysisesti, äiti kävi välillä psyk.sairaalassa hoitojaksoilla, ja mä hoidin vanhimpana (8-vuotiaana) vauvasiskoani ja 5-vuotiasta veljeäni. Isä oli töissä, itse jouduin olemaan pois koulusta.



Uskonnollinen terrori oli oikestaan syy, miksi laitoin välit poikki. En vain jaksanut. Kirjoitin kauniin kirjeen vanhemmilleni, kerroin että rakastan heitä, mutta en enää kestä heidän uskonnollista propagandaansa. Eiväthän he ymmärtäneet, mutten sitä odottanutkaan. Pidin vanhemmilleni hautajaiset mielessäni, sytytin jopa kynttilän, ja hyvästelin heidät. Oikeisiin hautajaisiin en ole tervetullut, koska olen jättänyt lahkon, johon syntymästäni alkaen olin pakotettu kuulumaan. Veljeni teki saman ratkaisun, sisko muutti ulkomaille.



Vanhempani eivät näe mitään syytä itsessään, vaan itkevät sitä kuinka ovat "menettäneet meidät maailmaan". Joskus ihmisen on vain tehtävä omaa elämäänsä koskevia ratkaisuja, vaikka ne tuntuisivatkin raskailta ja vaikeilta. Ap, olet aikuinen, sun ei tarvitse enää kestää äitiäsi. Mitään pahaa ei tapahdu, jos jätät vastaamatta äitisi puheluihin. Kiusaa hän voi tehdä ainakin aluksi, mutta älä anna hänen voittaa. Ole yhteydessä vain isääsi, sivuuta äiti tyystin. Ota häneltä valta sinuun pois.



Vaikutat järkevältä, fiksulta tyypiltä. Löydät varmasti ratkaisun, kunhan saat kerättyä henkistä kanttia. Terapia on siinä oikein hyvä ratkaisu. Itsekin kävin vuosikausia terapiassa, edelleen olen lääkityksellä, mutta henkisesti jo paaaljon eheämpi kuin ennen. Teet palveluksen lapsellesi, kun hoidat itsesi kuntoon.



Tsemppiä hurjasti!!

ap pyysi pitää ylhäällä..