Lue keskustelun säännöt.
suunnittelen itsemurhaa
11.08.2009 |
minulla 1,5v ja 3,5 vuotiaat tytöt.
Mieheni on varmasti hyvä isä lapsille, vaikka äiti olisikin poissa. Ehkä hän löytäisi uuden ihmisen joka ei ole näin paska ihminen, kun minä.
Minulla ei ole yhtään ystävää. Kukaan ei koskaan halua tavata minua. Elän vaan yksin ja itken sisälle päin. Kaikki luulee, että minulla on hyvin asiat. Ei vaan ole. Tahdon pois täältä, elämäni on yhtä paskaa. Olen niin yksinäinen.
Tänäänkin minulla oli sovittu tapaaminen moen kuukauden jälkeen toisten ihmisten kanssa. No eilen ja tänään peruivat kaikki tulonsa.
Minä en jaksa pettyä enää, enkä toivota, että löytäisin jonkun aikuisen ihmisen jonka kanssa jutella edes joskus.
Mieheni keskittyy lapsiin, minulle ei jää mitään.
Sydämeni itkee kaikki päivät ja illat.
Kommentit (56)
että antaa esimerkkejä, miten paljon pahemmin asiat voisivat olla.
Siinä ohitetaan sen ihminen hirveä kokemus täysin ja lisäksi lisätään taakaksi yhteisön paheksunta. Ei ihme että itsareita tehdään niin paljon. AINA on joku jolla on asiat huonommin. Kuka sillä periaatteella saa sanoa että minulla on äärimmäisen paha olla? Hirveissä kivuissa riutuva syöpäsairas viimeisen kymmenen sekunnin aikanà?
Ei hänkään saa valittaa, kun samaan aikaan jossain toisaalla syöpään kuolee joku, jonka kaikki kolme lasta on tapettu jne
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itselläni on todettu masennus, välillä on hyviä aika jaksoja ja välillä erittäin huonoja jolloin tekee mieli tehdä itselleen jotain. ja minulla on vain yksi hyvä ystävä ja vanhempani ja sisaret .olen käynnyt psykiatrilla 4 vuoden ajan silloin tällöin juttelemassa. suosittelen sinullekkin psykiatrilla käyntiä, siellä voi jutella ammatti ihmisen kanssa ja antaa neuvoja miten jatkaa eteenpäin. ja kun sinulla on vielä 2 nuorta lasta ketkä tarvitsevat äitiään.
Ei ihme että olet rikki kun kävi noin. Onko tuo masennuksesi kuinkakin pitkän ajan peruja?
luovuteta ei! Jokaisella on joskus vaikeaa, ei silti lyödä hanskoja tiskiin.
Eikö sulla ole äippäkamuja? Puistoista, harrastuksista.
Aikuisena on vaikeempi löytää ystäviä jos laspuusajan kaverit on unohtuneet matkan varrelle.
Se vaatii omaa aktiivisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monesti neuvolan kautta saa hyviä yhteystietoja erilaisista äiti/lapsiryhmistä, keskustelupiireistä yms...voisit ehkä päästä psykologin juttusille myös.
On olemassa paljon "kanavia" löytää uusia ystäviä, esim. tämänkin palstan kautta"etsin ystävää". Kehoittaisin puhumaan myös miehellesi, teillä kuullostaa parisuhteessa kyllä olevan solmuja joihin apua olisi hyvä saada. Miksi miehesi keskittyy vain lapsiinne?
Älä jää yksin noine ajatuksinesi, apua on varmasti saatavilla!
Jokaisella on joskus vaikeaa, ei silti lyödä hanskoja tiskiin.
tyypit tajuaa pitää rajoittuneen päänsä kiinni? Jokaisella on joskus vaikeaa? Sanoisitko tämän ihmiselle jota kidutetaan? Sellaiselle joka viiltelee itseään koska haavan aiheuttama kipu tuntuu hyvältä psyykkiseen kipuun verrattuna? Koeta tajuta, että se ei auta tippaakaan, ja voi olla jollekin epätoivoiselle viimeinen pisara.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on suvussa kaksi itsemurhaa, enkä niitä mihinkään toiseen sukuun haluaisi, niin raskasta se on (paradoksaalisesti itse kyllä toisinaan haudon samoja asioita kuin sinä...).
Hienoa, että kirjoitit tänne kuitenkin. Tarvitset nyt heti apua. Olet selvästi masentunut, ja sen takia kaikki tuntuu mahdottomalta. Terveyskeskuksesta tai neuvolasta osataan neuvoa eteenpäin. Kerro myös miehellesi olevasi masentunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
luovuteta ei! Jokaisella on joskus vaikeaa, ei silti lyödä hanskoja tiskiin.
Eikö sulla ole äippäkamuja? Puistoista, harrastuksista.
Aikuisena on vaikeempi löytää ystäviä jos laspuusajan kaverit on unohtuneet matkan varrelle.
Se vaatii omaa aktiivisuutta.
Pientenkin lasten äiti tarvitsee välillä omaa aikaa. Keksisitkös jonkun harrastuksen, jossa voisit alkaa käydä säännöllisesti? Etköhän pääse lähtemään, kun sinulla on mies, joka hoitaa lapsia (ei muuten sujuisi joka perheessä). Siinä saisit myös aikuiskontakteja.
Ja joskus haette lastenhoitajan ja lähdette miehen kanssa kahdestaan viettämään iltaa.
Vaikka nyt olisi vaikeaa, tulevaisuudesta voit rakentaa valoisemman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä on paskaa, totta mutta silti ei saa luovuttaa vaikka kuinka sitä haluaa!
Itselläni kyllä "ystäviä" löytyy,mutta ei sellaisia jotka joskus kysyisivät mitä minulle kuuluu, minuun otetaan yhteyttä jos on asiat huonosti ja tarvitaan apua. Koskaan ei kysytä onko mulla kaikki hyvin.
Viime kesänä oli se kaunis päivä kun mittani tuli täyteen ja tein sen mitä ei missään nimessä pidä tehdä:( Hankin lääkkeitä ja otin ne kaikki. Lapseni oli isällään ja sattuman kautta he tulivat hakemaan unohtunutta unilelua.
Pieni viaton lapseni näki minut ensimmäisenä ja koskaan en tästä syyllisyydestä toivu.
Hän joutui katsomaan kun ambulanssi tulee, elvyttää ja kiidättää sairaalaan.
Silloin ymmärsin ettei se ole vaihtoehto, miten saatoinkin tehdä niin.
Hätäni huomattiin, jouduin kuukaudeksi suljetulle osastolle hoitoon ja siitä alkoi hidas toipuminen.
Nykyään käyn kerran viikossa psygologilla ja sitä kautta olen myös saanut linkkejä eri ryhmiin.
En väitä, että elämäni olisi nyt luksusta, mutta nyt osaan pyytää apua kun tuntuu etten jaksa.
Paljon voimia sinulle! Ole kiltti ja hae apua neuvolasta tms... jos tulee todella paha hetki, mene sairaalaan päivystykseen ja sano etten jaksa, silloin apua saa heti.
sillä minulla on samanlaisia tuntemuksia.
Minä tosin olen se joka peruuttaa aina viimehetkellä kaikki sovitut tapaamiset, kun en vain jaksa nähdä ketään.
Olisi ihanaa jos olisi edes yksi kunnon ystävä, jolle voisi puhua asioista, mutta ei ole ketään. Tuntuu, että vaikka yritän puhua mihelleni että en jaksa ja minulla on pahaolla, niin hän ei kuule/kuuntele... sanoo vain:" höps-pöps"
Tuntuu kuin seinät kaatuisi päälle, eikä elämällä ole mitään merkitystä.
Ajattelin aloittaa nyt syksyllä monta uutta harrastusta, jos sieltä saisi iloa elämään ja uusia tuttuja. Jos sitten vaikka olisi edes vähän energisempi. Nyt vain kaikki ahdistaa, eikä jaksa mitään.
Koita jaksaa ja ala elämään itseäsi varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siellä sinun pääkössäsi, ystäväiseni. Vieras ihminen voi sanoa varsin vähän, jos joku on epätoivoinen, eikä tuo "jokaisella on joskus vaikeaa, ei silti lyödä hanskoja tiskiin" ollut mitenkään pahasti sanottu. Jokaisella on tietenkin vapaus päättää päivänsä, silloin kun itse haluaa, mutta mielestäni se on perheelliseltä erittäin itsekäs ja raukkamainen teko, mutta harva siitä huutelija kuitenkaan tekoa toteuttaa. Ap soita mielenterveystoimistoon ja kerro tunnoistasi siellä.
antoi ainoan poikansa kuolla sinun vuoksesi. Ota vastaan se rakkaus. Minä suosittelen jotain seurakunnan tilaisuutta tai messua sunnuntaina. Soita vaikka papille tai diakonissalle. He kuuntelevat varmasti.
Kuka sen määrittelee ja miten? Elämä ei ole mikään kilpailu, kenellä on vaikein elämä tyyliin. Jokaiselle tulee vastoinkäymisiä ja toisille se pienikin on liikaa. Naapurin rouvalla on kolmatta kertaa syöpä, muttei koskaan valita, vaan käyttää kaiken tarmonsa lastensa auttamiseen, eikä koskaan ole puhunut itsarista, koska ei halua lastensa tuntevan syyllisyyttä(miksen tehnyt mitään äidin vuoksi).En tunne yhtään ihmistä, jolla olisi helppo elämä.
syöpää vastaan ja sitten tulee näitä jotka valmiita päättämään päivänsä!
Katso ympärillesi, ihanat lapset, mies. Keskity kaikkeen mikä on hyvää. Ei sinua kukaan lähesty kun olet epätoivoinen, se näkyy kauas.
Elämä on lahja, ei sitä saa heittää hukkaan.
Minulta ei sympatiaa heru. Inhoan luovuttajia.
ja ole huoleti,miehesi löytää kyllä uuden naisen itselleen.
elä huoli.
GO FOR IT,BABY!
kahdeksan vuotta, kaksi itsemurhayritystä takana. Toisella kerralla hengen lähtö oli oikeasti lähellä. Silloin en ollut iloinen siitä että jäin henkiin, mutta nyt monta vuotta jälkeen päin, tervettä kautta eläessäni olen! Tiedän, että todella pahaan ahdistukseen ei juuri auta kuin aika. Yritä kestää ja hae heti apua oloosi paikkakuntasi mielenterveystoimistosta. He osaavat (toivottavasti) suhtautua tilanteeseesi vakavasti. Olet arvokas ja tärkeä ihminen, etenkin lapsillesi vaikka siltä ei juuri nyt tunnukaan. Tiedän myös sen, ettet tällä hetkellä tunne olevasi tärkeä kenellekään, mutta tunne menee ohi kunhan vain jaksat, päivä kerrallaan, tunti kerrallaan, pahimmassa olossa ja ahdistuksessa minuutti kerrallaan.
Itselläni tuo olo on ollut useita kymmeniä kertoja, mutta jotenkin, usein sairaalahoidon avulla, siitä on aina selvitty. Tsemppiä ja jaksamista, ja jos et itse jaksa hakea apua, kerro miehellesi olostasi ja pyydä häntä soittamaan mielenterveystoimistoon. Apua kyllä on olemassa ja sitä saa kun tilanne on noin vakava.