kannattaako neuvolassa tunnustaa että

:((

Toki se varmaan osaltaan huojentaisi oloasi, mutta sinuna en enää puhuisi koska tuosta on aikaa ja elämä jatkuu. JOkainen meistä äideistä tekee joitain virheitä koska täydellinen ei ole meistä kukaan.



On hyvä, että kadut tekoasi, mutta anna olla jo. Et taatusti ole traumatisoinut lastasi. Nyt sinun aikuisena on kannettava vastuusi teoistasi. Parasta on vaan ottaa opikseen ja antaa sitten olla.

Ja laitappas itsesi kasaan. Kaikki vanhemmat hermostuvat lapsiinsa ajoittain. Yksittäinen tukistaminen ei tarkoita mitään. Ja jos haluat jutella, niin kerro vaikka täällä palstalla. Puhu esim. sun vanhempien kanssa, jos haluat jakaa, mutta eiköhän olisi fiksuinta unohtaa koko juttu. Eiköhän sulla ole hermot vielä kireämmällä esim. lapsen ollessa teini-ikäinen?? :) Et voi kantaa pieniä juttja mukanasi koko elämän ajan.



Tuskin siis saisit mitään pahoinpitelysyytteitä, mutta yksinhuoltajat saattaa olla ns. pahemmassa syynissä neuvoloissa. Sitten olet oikeasti paniikissa, jos sut lähetetään juttelemaan jonkun sosiaalitädin kanssa, ja sun jaksaminen kyseenalaistetaan. Merkintä jää kortteihin lopullisesti.



Eli jos kyseessä on pieni tukistus, niin unohda koko juttu. Lapsikaan ei varmaan koko asiaa muista.

olette ihania

Valitettavasti vanhempana ylilyöntejä joskus tapahtuu, halusi sitä tai ei. Onneksi mitään tuota "kummempaa" et ole tehnyt.



Anna itsellesi se anteeksi ja jatka elämääsi.



Mutta tietenkin jos sinusta tuntuu, ettet pysty hillitsemään itseäsi, jos lapsi kiukuttelee, siis toistuvasti, niin sitten varmaan kannattaa ottaa asia puheeksi. Silloin tarvitset jo jotain muuta apua kuin mitä neuvolanth pystyy tarjoamaan. Hän kyllä pystyy ohjaamaan sinut tarvitsemasi ammattilaisen puheille.

kertoo siitä, että olet läksysi oppinut. Asiaa ei ole hyvä hautoa itsekseen, sillä silloin se saa helposti väärät mittasuhteet, mutta ehkä neuvola on kuitenkin väärä paikka jutella kun asiasta on jo niin pitkä aika eikä se enää ole ongelma. Juttele tosiaan täällä tai jonkun ystäväsi kanssa. Ja tosiaan, kuten monet edellä jo totesivatkin, tuo on tuttua kaikille vanhemmille. Älä tee sitä enää, mutta älä myöskään ruoski itseäsi.

uskaltaako tuosta siis ylipäänsä puhua kenenkään kanssa?

:((

huomasin tämän keskustelun. 3 kertaa olen tukistanut ja joka kerta itkenyt sen jälkeen. olen pienestä asti halunnut olla vain äiti ja väkivaltaa vihaan yli kaiken, miksi siis olen tehnyt niin??? luulin jostain syystä että se että haluaa lapsia, tarkoittaa se että olisi "täydellinen" äiti. nyt tiedän ettei ole niin.. ainakaan minun kohdallani.



juuri uhmaikäisen kanssa näin on käynyt kun on kiusannut ja hakannut pienempää sisarusta(vaikka se ei todellakaan ole mikään selitys tai oikeutus).

eikä myöskään syyllistää itseään liikaa tapahtuneesta vaikka se olikin väärin tehty. Jos sinulla on joku hyvä ystävä keneen luotat keskustele hänen kanssaan asiasta niin se voi helpottaa. Itse tiedän tuon tunteen enkä tuskin itsekään koskaan unohda tai anna anteeksi itselleni kun aikoinaan jätin 8kk ikäisen vauvani yksin kotiin, tosin vain n.10minuutiksi mutta muistan ikuisesti kun takasin tullessani vauva odotti suruissaan parkuen ovella, oli herännyt ja ryöminyt sinne poissaollessani ja oli ihan hädissään. Myös lapsen ollessa 1-2vuotias läimäytin häntä muutaman kerran kun olin ihan poikki ja ärsyyntynyt, onneksi en ole pahemmin häntä koskaan satuttanut mutta kyllä on todella syyllinen olo noista teoista ja ihan syystäkin.

Neuvolassa en ole koskaan asiasta puhunut mutta miehelleni kyllä, olin tapahtumien aikaan myös yh eikä ollut ketään kenelle puhua tai keneltä saada tukea, mutta olen nyt jälkeenpäin kertonut miehelleni asiasta.

Koitetaan antaa itsellemme anteeksi kunhan pidetään huoli ettei moinen käytös enää ikinä toistu :)

Mahdollisessa avioerossa voi isä saada lapset, kun äiti lyö, kun ei kestä vaikeita aikoja.

Miksi lapsi olisi yhtään eri?



Mitä ne tekee jos sanot että väsyneenä olet tukistanut kun et enää muuta pystynyt?

Ainakin olisit rehellinen.



Ei ne lapsia pois ota, ja saattaisit ehkä saada jotain järkeä kasvattamiseesi, apua arkeen jne.



Mutta omatpahan on lapsesi. Niillä ei näköjään ole samaa ihmisarvoa kuin väkivaltasella äidillä.

Ap tuskin on väkivaltainen parin läpsäytyksen takia. Paljon pahempaa vahinkoa aikaan lapsille saa sinun kaltaisesi katkera ja ilkeä ihminen.

tee niin - kestät lapsen kiukkua siis paremmin etkä enää satuta lasta, en kyllä puhuisi mitään.



Jos taas ongelma on yhä ajankohtainen eli et pysty hillitsemään itseäsi, kertoisin neuvolassa, jotta saisin apua asiaan.



Luin juuri eilen meidän perhe -lehdestä artikkelin aiheesta, ja siinä sanottiin, ettei muutama tukistus aiheuta lapselle traumoja tai tunne-elämän ongelmia tai muita seurauksia, jos on ollut sen lisäksi lämpöä ja läheisyyttäkin.

Mennyttä ei voi muuttaa, on hyvä tuntea syyllisyyttä, jotta ymmärtää ja yrittää toimia toisin. Mutta koska et voi enää mitään asialle, ei kannata ahdistua asiasta ja pyöritellä sitä päässä, saati kertoa siitä neuvolassa, missä siitä tosiaan jää merkintä ja se tulee vaivaamaan paitsi sinua myös viranomaisia hamaan tulevaisuuteen.



Pääasia on, että et enää satuta lasta.

Ap tuskin on väkivaltainen parin läpsäytyksen takia. Paljon pahempaa vahinkoa aikaan lapsille saa sinun kaltaisesi katkera ja ilkeä ihminen.

Juuri näin. Itse en usko siihen, että on olemassa ainuttakaan vanhempaa jolla ei olisi mennyt hermo lapsiin/lapseen joskus ja joka ei olisi joko huutanut, tukistanut tai muuten toiminut jonkun ohjekirjan sääntöjen mukaan. Sellaista ei vain ole.

15 kaltaisia kommentteja tulee aina, mutta Ap:lle terveisiä, että unohda koko juttu ja jatka elämääsi lapsen kanssa.

Se kun on terveydenhoitajan velvollisuus sitten laittaa asia eteen päin. Muutenhan periaatteessa rikkoo virkavelvollisuutta, vaikka noinkin pienestä asiasta on kyse. Siirry elämässä eteen päin. Se on mennyttä se ja toivottavasti ei enää koskaan tapahdu uudestaan. Kuitenkin hyvä olisi keskustella terveydenhoitajan kanssa neuvolassa omasta jaksamisesta. Jätä vain ne tukistelut mainitsemasta.