Olen 29-v ja kauhea vauvakuume, mutta en voi alkaa yrittää lasta, koska:

siitä, mitä sinä ja miehesi haluatte. Siskoista ja kavereista ei tarvitse tässä välittää. Vaikka minust avaikuttaa vähän lapselliselta tuo syy, että kavereillakin pitäisi olla lapsia, että olisi päivisin seuraa...

ajattele itseäsi, älä muita!



Tietysti miehesi mielipide on tärkeä ja kyllä mä haluaisin asua myös yhdessä ennen raskautta, jotta näkee mitä se yhdessä eläminen onkaan. Ettei paljastu yllättäviä piirteitä!



Mutta esim. sisaresi ajatteleminen, kaunis ajatus, mutta se on elämää, jos tulet ensin raskaaksi. Kyllä sisaresi varmasti tuntisi surua, mutta selviäähän aikuinen ihminen siitä.

Mitä jos hänellä menee vuisikaudet lapsensaamiseen? Tai he päättävät adoptoida, kun ei omaa kuulu?

Etkö sinä vois itten koskaan raskautua?



Ja ystävät saavat lapsia kun saavat. Sinä löydät kyllä äiti-tuttavia lapsen saatuasi.

Kuinka kauan aiot odottaa?



Ystävät... Mun ystäväpiiristäni ei edelleenkään kellään muulla ole lapsia, oma esikoiseni menee kohta kouluun. Osa ei ehkä ikinä hankikaan lapsia.



Jos annat läheistesi elämäntilanteen sanella oman elämäsi kulun, kyse ei ole siitä, että pitäisit läheisiä tärkeinä, vaan olet läheisriippuvainen.



Sen sijaan se, että suhteenne ei ole vielä kypsä lapsille on oikeasti hyvä syy odottaa.

tmv niin on varmasti ihan ok tulla raskaaksi ennen siskoa...



Mutta yhdessä asuminen ennen lasta olisi tietysti suositeltavaa, juuri yllätysten välttämiseksi. Tosin sinulla alkaa jo olla kiire, olet melko vanha ensisynnyttäjä MIELESTÄNI. Hedelmällisyys kun alkaa laskea jo 25-ikävuoden jälkeen.

sitten olet 35-v ja joudut ravaamaan 5 vuotta lapsettomuushoidoissa lapsen saadaksesi.



Tiedä vaikka siskosi ja sinä alkaisitte odottaa vähän samoihin aikoihin, vaikka raskautuisit nyt pian.



nainen on hedelmällisimmillään 22-23 vuotiaana, joten jos sinulla on vakituinen suhde ja molemmat olette valmiita vanhemmiksi niin aloittaisin vauvanteon pikimmiten.

Niin, sekin on totta ettei meidän suhde taida olla vielä valmis lapseen... Vaikka ollaan tosissamme ja sitoutuneita toisiimme, niin onhan 1,5-v lyhyt aika. Tosin miesystäväni on jo 37-v, joten hänelläkään ei ole enää montaa vuotta aikaa lykätä lastensaantia, jos ei halua olla täysin ikäloppu isä :)



Mutta, kunhan tästä nyt päästään muuttamaan yhteen niin katsellaan sitten sitä lapsiasiaa (nytkin tosin ollaan lähes koko ajan yhdessä, jomman kumman kämpällä...)



En koe olevani läheisriippuvainen, mutta kyllä tottakai siskoni elämä liippaa sen verran läheltä ettei toiselle halua aiheuttaa lisää tuskaa. En tietenkään jäisi kokonaan ilman lapsia, jos sisko ei niitä saa ikinä, mutta jotenkin niin toivoisin että asiat vaan menisi niin, että sisko saisi lapsensa ja voisin sitten itse alkaa haaveilla "hyvällä omalla tunnolla".



Ja uskon että äisiyslomalla sitä kaipaa myös aikuista seuraa, joten siksi toivon että jollain kaverillakin olisi lapsi.



ap

Vaikutat aika epäkypsältä, ja viestisi perusteella et ole kyllä valmis äidiksi. Odota viisi vuotta silläkin uhalla, että sitten putkahtaa se Down-lapsi.

Suosittelisin kuitenkin asumaan yhdessä miehen kanssa, etköhän pian kuitenkin saa vauvan... ;)

Kun äitini kertoi omalle äidilleen odottavansa toista lasta, tämä moitti tytärtään siitä miten tämä "kehtaa" tehdä toisen lapsen kun isosiskollaan ei ole ensimmäistäkään. Tätini jäikin sitten pysyvästi lapsettomaksi. Minunkaan mielestäni ei todellakaan kannata lykätä lapsentekoa vain sen vuoksi että siskollakaan ei vielä ole.

olisin sisarena lähinnä surullinen jos toinen ei tekisi lasta vaan koska minun pitäisi saada lapsi ensin!



Olen sinun ikäinen, kolmen lapsen äiti ja kovasti noi sun perustelut vaikuttaa vaan selittelyltä.



Miten kauan on hyvä seurustella ennen lasta? Olet kuitenkin juuri 30 täyttämässä, joten OLETAN että tunnistat hyvän kumppanin ja tunnet rakkautta.

Koskaan ei voi olla "varma" kumppanista, minusta suurin omineisuus vanhemmuudelle on se onko ihminen hyvä ja mimmoset on kasvatusmenetelmät.



Miksi te ette vaan raa`asti muuta sinne jommankumman asunnolle? Miksi tarttee muuttaa uuteen yhteiseen?

Luulen, että tässä on se isoin ongelma: et vaan raaski sanoa äijälle että tahdot saman katon alle ennen muksun hankkimista. Ollaanko sitten miten perinteisiä, pitäiskö mennä naimisiin, sopisko lapsen syntyä susiperheeseen?



Aikuisia ihmisiä ja kovin on vaikeaa kommunikointi! Älkää hyvät naiset eläkö niinkuin tietäisitte mitä toiset ajattelee, koska noi sun syysi kertoo ihan tasan tarkkaan SINUN ongelmistasi. Ei siitä mitä TE PARINA voisitte tehdä. Ympäristö on jokaselle tärkeä, mutta hei: miten moni kehtaa ajatella että MINULLA on sisarena enempi oikeuksia? Että MINUN kuuluu saada lapsi ensin, mennä naimisiin ja kuolla ensin? Todella kummallista ajatuksenjuoksua!

Sama tilanne oli meilläkin, muut jännäsivät ja odottivat että milloin meillä tärppäisi. Julkisessa tiedossa oli meidän suuret hedelmöittymisvaikeudet. Ja voin sanoa ettei minua harmittanut pätkääkään että nuoremmat sisarukseni tulivat vanhemmiksi huomattavasti aiemmin kuin minä. Ei toisen onni ole toiselta pois, ja näin ajattelee moni muukin lapsettomuuden kanssa kamppaileva/kamppaillut. Totta kai lapsettomuus sattuu mutta välillä tuntuu että ympäristöllä on suurempi vaikeus suhtautua lapsettomuuteen kuin itse näytelmän päähenkilöllä. Eli jos sinä ja miehenne lasta haluatte, niin siitä vain.

Totta kai on hyvä välittää lähimmistään, mutta sinä ap nyt suunnittelet elämääsi muiden oletettujen mielipiteiden varassa.



Eiköhän perheenperustaminen ole niin iso asia, että se kannattaa perustaa nyt ihan niihin omiin tuntemuksiin ja haluihin.

Itse olin pitkään se lapseton isosisko. Surullinen, kyllä. Kateellinen äideille, kyllä. Mutta jos olisin kuullut, että nuoremmat sisareni panttaavat omaa lastentekoaan niin tyhmän syyn takia, olisin kyllä läksyttänyt heidät ja kunnolla! :)



Tuohon muuhun en sitten osaakaan sanoa mitään.

mieleen,että ettei kannatakaan vielä sitä vauvaa yrittää,sillä aloituksen perusteella olet itsekin aika lailla lapsen omainen. Tämä siis ihan hyvällä tarkoitettuna,ei mitenkään kettuiluna! On hienoa,että arvostat lähimmäisiäsi,mutta oma elämä on se,jota pitää elää...

Hyvää jatkoa joka tapauksessa :)

Itsekin lykkäsin haaveita kakkosesta osittain sen takia, että siskolla oli ollut keskenmeno ja odotin että heillä tärppäisi ensin.... No jaksoin odotella muutaman kuukauden, ja sitten jätin pillerit pois. Halusin kuitenkin, ettei lapsillemme ihan kauhean iso ikäero tulisi (ainakaan tarkoituksella). No, sitten kävikin niin, että meillä siskoksilla tärppäsi aika lailla samoihin aikoihin, lasketut ajat erosivat 5 päivällä ja lopulta serkuksille tuli 9 päivän ikäero! :)

Minusta toi on ihan kamalaa!



Entä jos toisella lapsi kuolee kohtuun tai synnytyksen jälkeen?

Saako itse hankkia lasta jos toisella on vammautunut lapsi vaikka synnytyksessä?



Siskona en voi käsittää miten muka toisen tekee sisaren raskautuminen surulliseksi vaikkei itsellä ole lasta?



Saa olla jotain vikaa suhteessa jos toisen puolesta ei voi olla onnellinen.

Mutta itse sitä vaan halusi "varmistella" ja että kaikki menisi ns. oikean kaavan mukaan. Mutta niinkuin sanottu, itsekin luovuin tästä ajatuksesta muutaman kuukauden jälkeen. Muut asiat painoivat vaakakupissa enemmän.



t.16