Miksi aina kysytään, syökö vauva rinnasta vai pullosta?
Esikoisen äitinä hämmästyttää, että jokainen, jonka kanssa olen tuoreesta vauvasta keskustellut, on kysynyt, syökö vauva rinnasta vai pullosta. Pullosta syömisellä tarkoitetaan myös aina korviketta, vaikka toki vauva voisi syödä pullosta ihan pumpattua äidinmaitoakin. Mutta miksi ihmeessä muita kiinnostaa näin paljon vauvani ruokinta?
Kommentit (24)
Minulta ei kysytty kertaakaan. Ai niin, paitsi kerran ulkomailla. Kysyi, imetänkö, ja oli haltioissaan kun kuuli, että imetän. Oli isoäiti-ikäinen nainen.
Mutta Suomessa ei todellakaan kysytty, vaikka liikuin paljon ihmisten ilmoilla lapsen ollessa vauva.
Minä en ole kysellyt tuosta, mutta olen kysellyt sellaisista asioista jotka ovat itselleni olleet joskus hankalia tai muuten pohdituttaneet.
Eli esimerkiksi yöruokinnan lopettamisesta olen varmasti monen kanssa keskustellut.
No kiinnostaahan ihmisiä tietää, että kasvaako vauvasta terve vai monisairas.
Niin totta, varmaankin helppo aihe small talkiin. Eipä ole ikinä vaan tullut kysyttyä, niin ihmetytti...
Minulta kysyivät aina, kaikki, ja moneen kertaan, eikä todellakaan ollut mitään ambitiotonta small talkia, vaan ihan jatkui painostuksella, haukkumisella ja pelottelulla kun sanoin, että ”molempia”.
Vierailija kirjoitti:
No kiinnostaahan ihmisiä tietää, että kasvaako vauvasta terve vai monisairas.
Mulla on lähipiirissä pari 5-kymppistä, joista toinen sai pullosta itse lehmänmaidosta tehtyä korviketta ja toinen vuoden rintamaitoa.
Täysin terve, ilman allergioita on korvikeihminen. Ekat paikat hampaisiin 4-kymppisenä.
Toisella allergioita, pienenä koevatulehduskierre ja myöh. syöpä. Hampaat jatkuvassa remontissa pienestä asti.
Jos ravinnosta riippuvaista, niin kumpaako suosittelisit?😅
Sairauksille ei vaan löydy yhtä syytä.
T.tutkija
Nämä nyt on aina näitä korvike vs. rintamaito tappaa keskusteluja.
No en kyllä ole koskaan tiedustellut...
Aina? Ei minulta koskaan kysytty muualla kuin neuvolassa.
Onko sinulla vähän erikoinen tuttavapiiri, jos tuollaista "aina" kysytään, vai onko tuo joku uusi ilmiö?
Koska siitä on helppo keskustella, jos imettää ei voi puhua ruokinta ongelmista pullovauvan äidin kanssa tai toisin päin, ongelmat ovat niin erilaisia näissä. Imettävällä voi olla tarkka dietti esim mitä hän saa syödä.

Tai ainahan voi puhua, mutta osaavia neuvoja ei saa.
Ja taas kysyttiin! Tällä kertaa asialla oli naapuri... /AP
Vierailija kirjoitti:
No kiinnostaahan ihmisiä tietää, että kasvaako vauvasta terve vai monisairas.
Niin, mutta tästä ei saa ääneen puhua, koska äidit pahoittaa mielensä.
"Epidemiologisissa tutkimuksissa rintaruokinnan lyhyyden on osoitettu liittyvän lisääntyneeseen riskiin sairastua lapsuusiällä atooppisiin sairauksiin, lymfoomaan, Crohnin tautiin ja tyypin I diabetekseen."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kiinnostaahan ihmisiä tietää, että kasvaako vauvasta terve vai monisairas.
Mulla on lähipiirissä pari 5-kymppistä, joista toinen sai pullosta itse lehmänmaidosta tehtyä korviketta ja toinen vuoden rintamaitoa.
Täysin terve, ilman allergioita on korvikeihminen. Ekat paikat hampaisiin 4-kymppisenä.
Toisella allergioita, pienenä koevatulehduskierre ja myöh. syöpä. Hampaat jatkuvassa remontissa pienestä asti.
Jos ravinnosta riippuvaista, niin kumpaako suosittelisit?😅
Sairauksille ei vaan löydy yhtä syytä.
T.tutkija
Että ihan tutkija. 😂
Hyvin voi vetää johtopäätökset kun n=2 😄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kiinnostaahan ihmisiä tietää, että kasvaako vauvasta terve vai monisairas.
Mulla on lähipiirissä pari 5-kymppistä, joista toinen sai pullosta itse lehmänmaidosta tehtyä korviketta ja toinen vuoden rintamaitoa.
Täysin terve, ilman allergioita on korvikeihminen. Ekat paikat hampaisiin 4-kymppisenä.
Toisella allergioita, pienenä koevatulehduskierre ja myöh. syöpä. Hampaat jatkuvassa remontissa pienestä asti.
Jos ravinnosta riippuvaista, niin kumpaako suosittelisit?😅
Sairauksille ei vaan löydy yhtä syytä.
T.tutkija
Sinä ihan tosissasi vedät johtopäätöksiä vain kahden ihmisen perusteella? Noin pitkässä juoksussa (50v) alkaa näkymään muutkin elintavat kuin vain alkutaipaleen ravinto. Jotta saataisiin selville mitkä on ravinnon todelliset vaikutukset, pitäisi tutkittavia olla vähintään kymmeniä, mutta mielellään satoja tuhansia. Mutta senhän sinä "tutkija" varmasti tiesitkin jo?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kiinnostaahan ihmisiä tietää, että kasvaako vauvasta terve vai monisairas.
Niin, mutta tästä ei saa ääneen puhua, koska äidit pahoittaa mielensä.
"Epidemiologisissa tutkimuksissa rintaruokinnan lyhyyden on osoitettu liittyvän lisääntyneeseen riskiin sairastua lapsuusiällä atooppisiin sairauksiin, lymfoomaan, Crohnin tautiin ja tyypin I diabetekseen."
Ei helmiä sioille! Ei nämä pulloruokitut mammat ymmärrä tuollaista tekstiä.
Se on pelkkää juttelua. Vähän sama kuin miten vauva nukkuu jne.
Ok, kiitoksia vastauksista! Ei ole tämä "vauva small talk" vielä näemmä tuttua näin esikoisen kanssa. /AP
Se on sellainen helppo kysymys, jonka kaikki tietävät liittyvän small talkiin. Vastauksesta ei olla kiinnostuneita, eikä kysyjällä itselläänkään yleensä ole ambitioita kummankaan vaihtoehdon suhteen.
Älä ota sitä minään muuna kuin kysymyksenä, johon voit vastata miten haluat.