Miten ja milloin sait ensimmäisen kännykkäsi ?
Muistatko vielä milloin ja miten sait/ostit ensimmäisen kännykkäsi ?
Minä sain omani joskus 97-98. Olin lähtenyt edellisenä vuonna opiskelemaan, ja soittelin vanhemmille puhelinkopista. No, vanhemmat sitten saivat tarpeekseen siitä, että minulle päin ei pysty soittamaan ja sain heiltä ensimmäisen kännykkäni syntymäpävälahjaksi 20-vuotiaana
Kommentit (22)
Ostin, vuosi oli noin 1994 tai 1995.
Joskus 1994-1995. Tapahtui "keskellä metsää" auto-onnettomuus,ei vakava,mutta oli yö ja lapsi kyydissä. Silloin päätin että NYT,heti kun aamu koittaa. Hurahdin kännykkään ja alussa oli aina "vimpan" päälle,nyt olen jo rauhoittunut.
Eikä muuten ollut nokialainen,mutten muista mikä se eka oli.
Osan olen säästänyt ja voi että ne on typeriä verrattuna nykyisiin.
Hauska aloitus!
hahaha aijoo,kerran töissä leveilin uudella kännykällä niin työkaveri sanoi että hän osti samanlaisen heidän ekaluokkalaiselle...en kehunut enää :D
Sain 1995 vanhemmiltani, kun lähdin vuodeksi ulkomaille opiskelemaan. Ulkomailla pitivät minua jonain tärkeänä ihmisenä, kun minulla oli kännykkä. Silloinhan ei esim. tekstareita vielä ollut.
1996 kun olin koulussa eri paikkakunnalla, ja asuntolassa oli aina puhelin varattu, kun vanhemmillani oli asiaa.
Erikson gh 198.
Ekaluokalla nokia3310, itse ostin.
Muistan hyvin. Asuimme Aasiassa muutaman vuoden. Sinne lähtiessämme vain yrittäjillä oli kännytkät, ja kun tulimme takaisin vuonna 1999, niin mummoillakin oli ne jo. Me ostimme heti ensimmäisen - yhteisen, koska emme nähneet kummempaa tarvetta.
Vanhemmat osti kun menin yläasteelle, sain Nokia 3510:n, josta yksi luokkakaveri totesi että ai sulla on tuollainen superpuhelin 😂 suurimmalla osalla oli silloin klassinen 3310.
Ostin kun menin ensimmäiseen "oikeaan" työpaikkaani, taisin olla 23 vuotias. Oli Motorola, iso mötkylä mutta muuten hyvä peli.
Vuonna 1999 sain vanhemmiltani Ericssonin, kun muutin pois kotoa. Se ei ollut sellainen "tiiliskivi ja kumiruoska" -malli, vaan jo muotoilultaan sivistyneempi.
Sain isän vanhan kännykän (Joku NMT900, muistaakseni Motorola, jossa kääntyvä antenni) vuonna 1995 kun lähdin opiskelemaan. Seuraavana keväänä sitten ostin GSM:n, jolla saattoi jopa lähettää tekstiviestejä, niitä 160 merkkiä pitkiä.
Ostin 1995 kännykän, kun muutin yksin asumaan. Pidin puhelinta pari kuukautta vain kotona ja en ottanut sitä mukaani esimerkiksi töihin. Olin niin tottunut lankapuhelimeen, että se tuntui silloin hyvältä ajatukselta.
Nelosluokalla 1998 sain enoltani Benefon kännykän. Oli siihen aikaan Nokian kilpailija. Benefonissa oli mm värinähälytys joka sai Nokian omistavat luokkakaverit kateelliseksi kun useimmissa Nokioissa ei ollut.
Lissäksi tuossa oli 2 akkua ykis ohut ja yksi paksu joka tuplasi puhelimen paksuuden jos tarvi pitempää akkukestoa.
Minulla ja puolisollani oli aluksi yhteinen kännykkä. Kotona oli lankapuhelin. Se joka lähti kotoa, otti aina sen kännykän mukaan. Elettiin vuotta 1996. Pari vuotta oli tuo yhteinen kännykkä - paksu Samsung. Ammattiin valmistumiseni aikaan anoppi osti mulle oman kännykän. En kyllä muista oliko se 1997 vai 2002 koska molempina keväinä valmistuin. Vedenkestävä oranssinen Nokia (joka on vieläkin laatikossa tallella).
Ensimmäinen kännykkä oli joku isän vanha Ericsson, joka saatiin joskus 2000. Saatiin se käyttöön sen jälkeen, kun koulukyyti ei tullutkaan hakemaan koulusta ja opettajat olivat jo lähteneet kotiin. Sitten joskus 2001 tai 2002 saatiin oma kännykkä Nokian 3330 joululahjaksi.
Olin varmaan kaveriporukan viimeinen kun ostin kännykän. Markka aikojen viimeisiä vuosia. Nokialainen käytetty maksoi 150 markkaa. Se oli tosi kestävä kapistus. Akku vaan lopulta meni niin huonoksi että piti vaihtaa uuteen.
Vieläkin olen vähän kahta mieltä puhelimesta. Lasten nykyään teinien takia olen aina tavoitettavissa. Ne ovatkin ainoa hyvä syy puhelimelle. Muuten en välittäisi yhtään koko puhelimesta. Sehän on yksi riesa mihin saattaa soittaa kuka tahansa. Pahin pelko on työkkäri.
Mä arvostan niin paljon omaa rauhaa että puhelin on lähinnä sellainen välttämätön paha. Tosiaan lapsiani jaksan aina ja vain niiden takia puhelin saa soida milloin tahansa.
Lukioaikana 1999. Olin juuri täysi-ikäinen ja luuri oli Nokia 5110 muistaakseni. Jotkut olivat hankkineet jo pari vuotta aikaisemmin, mutta kaikilla ei ollut edes tuolloin 1999.
Nokian RinGo vuonna 1998. Aika pian sen jälkeen ostin opintolainarahalla 3110, maksoi 1700 markkaa.
Ylioppilaslahjaksi, Nokialainen, v. 1998. Kännykän mallia en enää muista, mutta se sama minulla oli kunnes oli pakko vaihtaa kaksitaajuuskännykkään.
Vuonna 96 sain ekan NMt-puhelimeni. Isäni vanhan.Olin 16-vuotias Sillä ei voinut laittaa edes tekstiviestiä. Soittaa vain.