En halua joutua taas teini- ikäisten maailmaan. Miten kestätte vanhemmat?
Lapset alkaa tulla teineiksi ja minulle iski hirveä suru. Se ihana lapsuuden aika on ohi ja alkaa muut jutut. Miten te muut vanhemmat kestätte ja jaksatte?
Kommentit (21)
Vanhemmuus on asteittaista luopumista, " sinun lapsesi eivät ole sinun". On kiehtovaa nähdä millaisia ihmisiä lapsista/teineistä muodostuu. Jokaiseen vaiheeseen vanhemmalla kuuluu myös se hienoinen suru aikaan, joka ei enää palaa. Vaan tulee uudet ihanat ajat!
Teinit on ihania, kaikkinensa. Kaikki edessä, pystyy jutteleen. Yritä pitää hyvät välit.
Teinit ja teiniajat ne vasta hauskoja onkin. Jälkeenpäin kylläkin. 😁
Mä sain sen päiväisen raivottaren, ettei kerennyt murehtimaan. Näin jälkeenpäin voi tosiaan jo nauraa.
Suru kuuluu luopumiseen, mutta tilalle tulee uusia juttuja. Teinien kanssa on kivaa, ihan eri tavalla voi jutella, tehdä yhdessä asioita, esim. matkustaa, kuin pienen lapsen kanssa. Upeaa kun nuoren kanssa voi puida maailman tapahtumia ja jutella.
Ajattele niin, että pääset katsomaan teiniaikaa uudesta näkökulmasta. Muista olla vanhempi, ei wannabe toinen teini, niin sujuu hyvin. Teinit tarvitsevat paljon vanhempiaan, vaikka muuta esittävät. Tietysti heille pitää silti antaa omaa tilaakin.
Vierailija kirjoitti:
Mä sain sen päiväisen raivottaren, ettei kerennyt murehtimaan. Näin jälkeenpäin voi tosiaan jo nauraa.
Ja mä sain sen kylillä liehuvan mopojonnen. Naapurien ilo sen ykänpelättimensä kanssa. Oi noita aikoja...
Ap, et sinä joudu takaisin oman teini-ikäsi maailmaan, jos otsikossa sitä tarkoitit. Aikuisena ne teinivuosien asiat todellakin näyttäytyy aivan erilaisina ja vähemmän dramaattisina kuin omina teinivuosina.
Vierailija kirjoitti:
Teinit on ihania, kaikkinensa. Kaikki edessä, pystyy jutteleen. Yritä pitää hyvät välit.
En minä ainakaan ollut teininä ihana, eikä kanssani pystynyt juttelemaan. Olin täysin sulkeutunut, jopa masentunut olento täynnä huolta ja lamauttavaa arkuutta.
Olen ollut seuraksi äidilleni vasta päälle parikymppisenä koska sitä ennen en yksinkertaisesti ole osannut kommunikoida kenenkään kanssa.
Ai? Musta lapset on ihan parhaimmillaan koko ajan. On ikä mikä tahansa, heissä kehittyy uusia hauskoja piirteitä jatkuvasti. Nyt mun muksut on 19 ja 21 ja muuttamassa kotoa, ja hitsi se on haikeaa! Kun heidän kanssaan nyt voi tehdä vaikka mitä ja ovat hauskaa, älykästä, virkistävää ja huumorintajuista seuraa. Aivan parhaita.
Eihän se surullista ole, päinvastoin. Yhtä rakkaita lapset ovat pieninä kuin isoinakin. En ole riidellyt esikoisen, nyt 19-v, enkä 16-v kuopuksen kanssa kertaakaan.
Muistan, kun oma lapseni oli vauva ja vastaan tuli vanhempia teinien kanssa. Säälin heitä alitajuisesti. Nyt oma lapsi on teini ja se on vain normaalia. En haluaisi olla vauvan vanhempi.
Sinun tulee vain pitää lapsesi poissa Momiosta. Se ei voi olla vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Muistan, kun oma lapseni oli vauva ja vastaan tuli vanhempia teinien kanssa. Säälin heitä alitajuisesti. Nyt oma lapsi on teini ja se on vain normaalia. En haluaisi olla vauvan vanhempi.
Miksi säälit heitä alitajuisesti?
Meilläkin on kolme aivan upeaa teiniä. Teinit ovat tosi ihania ihmisiä, joiden kanssa pystyy juttelemaan lähes kaikesta. He ovat muutenkin järkeviä ja osaavia nuoria, joista ihan kaikki tykkäävät. En muista koska olisimme riidelleet, sillä asiat hoituvat ilmankin. Vanhin on muuttamassa pian pois kotoa ja jotenkin se on todella ikävä, sillä haluaisin tämän ajan jatkuvan.
Suurin syy miksi en halua lapsia on että vihaan teinejä. Ne fiksuimmatkin ovat ärsyttäviä, ällöttäviä, typeriä. Tuolla ne liikkuu laumoina ja tyhmyys joukossa tiivistyy.
Meillä teini-ikä on ollut parasta aikaa lapsen kanssa. Ei sitä kannata etukäteen surra tai pelätä. Lapsi täyttää pian 18 ja on fiksu ja upea nuori nainen