Onko kellekään täällä käynyt niin että vanhemman kuolema vapauttaunut perhekahleista?

..

Varmaan aika monelle. 

Minulle kyllä vanhemman kuolema oli todella kova paikka ja olisin ehdottomasti halunnut hänen elävän pidempään, mutta toisaalta olen tajunnut, että olen päässyt irti tavalla, jota en olisi osannut lapsuudentraumojen vuoksi. 

Jos on sellaiset suhteet, että vain kuolema helpottaa, niin sitten muutto kauas ja yhteydenpidon katkaisu.

Omaan äitiin on todella vaikea suhde, pidän yhteyttä aika minimin, mutta silti toisen ihmisen kuolema tilanteen helpottajana tuntuu minusta aika julmalta ja kylmältä ajatukselta. Ja kyllä, äitini on vahingoittanut minun elämääni ja se on heijastunut myös lapsiini, silti toisen ihmisen kuolemasta iloitseminen on sairasta.

Vanhempani lähtivät ennen aikojaan, mutta nyt kun olen katsonut työkaverini huolta ikääntyvistä vanhemmistaan olen alkanut ajatella, että on tämä kyllä helppoa nyt omalta osalta. Tosin mitään perhekahleita ei koskaan ollut, mutta nyt ei ole huolta ikääntyvistä vanhemmista. 

Vierailija kirjoitti:

Jos on sellaiset suhteet, että vain kuolema helpottaa, niin sitten muutto kauas ja yhteydenpidon katkaisu.

Omaan äitiin on todella vaikea suhde, pidän yhteyttä aika minimin, mutta silti toisen ihmisen kuolema tilanteen helpottajana tuntuu minusta aika julmalta ja kylmältä ajatukselta. Ja kyllä, äitini on vahingoittanut minun elämääni ja se on heijastunut myös lapsiini, silti toisen ihmisen kuolemasta iloitseminen on sairasta.

Minä ainakin suren ja kaipaan äitiäni älyttömästi, mutta silti tiedostan, että olen päässyt irti osasta ajatuksia, jotka hän istutti päähäni ja toisaalta meillä oli vaikea yhteinen historia, joka liitti meidät ehkä liian tiiviisti yhteen, joten nyt kun jouduin siitä irti niin samalla ehkä jollain tasolla pääsin siitä irti ja voin keskittyä itseeni. 

Isän kanssa oli usein vaikeaa joten tunsin helpotusta.

Isä oli väkivaltainen juoppo, jonka poismeno oli vapauttavaa ja mahdollisti traumojen purkamisen

Hei ap! Mitä tarkoitat perhekahleilla? Miehelläni on isäänsä todella huonot välit. Isä on hyvin hallitseva ja marttyyrimäinen. Arvostelee pojan tekemisiä niin hyvässä kuin pahassa. Kaikkien pitäisi tanssia hänen pillin mukaan. Joskus mietin mihin kuvio vielä viekään. Tuskin helpottuu äijän vanhetessa. Omista lapsenlapsistaan ei ole kiinnostunut. Kuitenkin joulut, isänpäivät ym pitäisi kultahanskoin huomioida. Raskasta. Kauhea ajatella, mutta on käynyt mielessä, että miehelleni olis varmaan helpotus, jos äijä kupsahtais. En koskaan ajattele kenestäkään pahaa, mutta nyt. Löytyykö kohtalotovereita? Koitamme kuitenkin tulla toimeen.

Ilman muuta vapauttaa. Monesti tilanne perheissä on toivoton esim. henkisesti tasapainoton, väkivaltainen vanhempi terrorisoi koko perhettä. Ei ole mitään hoito- tai tukijuttuja, kituutetaan vain eteenpäin ja toivotaan , että muut perheessä selviävät hengissä. Tällaista oli ennen paljon, myöskin omassa lapsuudessa ja työn kautta sitä löytyi monesta muustakin huushollista yllättävienkin julkisivujen takaa. Vaikeasti henkisesti häiriintynyt on taipuvainen myös vainoamiseen silloin kun perhe pyrkii karkuun. Kuolemantapauksia on näissä tapauksissa uutisoitu julkisuudessa viime vuosinakin. Tyrannin kuolema on varmin ja helpon tapa saada muut perheenjäsenet turvaan ja yrittämään rakentaa elämää eteenpäin. Eipä siinä yleensä loppuunajettu puoliso tai perhe mitenkään kuolemasta riemuitse, helpotuksen jälkeen nousevat vanhat tuskat ja surut pintaan. Taakkoja raahataan perässä koko loppuelämä.

Vierailija kirjoitti:

Jos on sellaiset suhteet, että vain kuolema helpottaa, niin sitten muutto kauas ja yhteydenpidon katkaisu.

Omaan äitiin on todella vaikea suhde, pidän yhteyttä aika minimin, mutta silti toisen ihmisen kuolema tilanteen helpottajana tuntuu minusta aika julmalta ja kylmältä ajatukselta. Ja kyllä, äitini on vahingoittanut minun elämääni ja se on heijastunut myös lapsiini, silti toisen ihmisen kuolemasta iloitseminen on sairasta.

Jos ei ole mitenkään edesauttanut kuolemaa, se on vain tapahtunut, eikö ole sama onko siinä surtavaa vai iloittavaa. Oma helpotus voi ylittää sen filosofisen pohdinnan toisen elämän pituudesta tai lyhyydestä.

Hyvä kysymys ja pistää miettimään.

Isovanhemman kuolema kyllä. En mennyt hautajaisiin. Vielä odottelen että isän kuolemasta tulee tieto, niin loppuu se viimeinenkin ahdistus. Kyseessä psyykkisesti erittäin epävakaa alkoholisti, joka teki elämästäni helvettiä. Se on juhlan paikka, kun se tieto tulee. Tosin, menen varmaan vararikkoon, kun homemökki sieltä periytyy. Ihanaa kun on vanhempi joka ajattelee lapsensa parasta...

Up

Kyllä on. Isäni oli väkivaltainen alkoholisti, koko lapsuus meni pelossa. Lopulta kuoli ja olin äärimmäisen helpottunut.

Joo. Nyt voi muistella hänen hyviä puoliaan. Eläessä oli ahdasmielinen, tuomitseva ja neuroottinen.

Nykyään on välillä ikävä häntä hyvinä hetkinään.

Vanhemman ja lapsen suhteessa on ikävää se, ettei ole aina mahdollista kohdata samalla tasolla, kahtena aikuisena. Se olisi paljon antoisampaa kuin toistuva putoaminen vanhemman ja lapsen rooleihin.

Surettaa, etten oikeasti tiedä mitä hän mietti, millainen oli. Kun aina oli ne roolit kummallakin.

Vierailija kirjoitti:

Isä oli väkivaltainen juoppo, jonka poismeno oli vapauttavaa ja mahdollisti traumojen purkamisen

Sama täällä. Mutta minun isäni hirtti itsensä ja se tuntui oikein sopivalta tavalta. Helpotus oli yllättävän suuri.

Vierailija kirjoitti:

Jos on sellaiset suhteet, että vain kuolema helpottaa, niin sitten muutto kauas ja yhteydenpidon katkaisu.

Omaan äitiin on todella vaikea suhde, pidän yhteyttä aika minimin, mutta silti toisen ihmisen kuolema tilanteen helpottajana tuntuu minusta aika julmalta ja kylmältä ajatukselta. Ja kyllä, äitini on vahingoittanut minun elämääni ja se on heijastunut myös lapsiini, silti toisen ihmisen kuolemasta iloitseminen on sairasta.

Minä en näe mitään sairasta siinä, että minä olin vilpittömästi iloinen, kun isäni, juoppo ja väkivaltainen sadisti hirtti itsensä. Ja sekin tapa lähteä on helppo, kun ajattelen vuosikausien lähes päivittäistä väkivaltaa mielikuvituksellisista syistä. Jos sinä koet sen sairaaksi, sinä et ole kokenut tarpeeksi.