Kuka teistä alkaisi sijaisvanhemmaksi

Riippuu kenelle ja millaisessa tilanteessa.

Sisaruksen lapselle alkaisin todennäköisesti. Lapsenlapselle ehkä, muuten tutulle ehkä.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu kenelle ja millaisessa tilanteessa.

Sisaruksen lapselle alkaisin todennäköisesti. Lapsenlapselle ehkä, muuten tutulle ehkä.

Lisäisin vielä, että kunhan lapsi on ns. sijaisperhekuntoinen. Päihdeongelmaiselle teinille sijaisvanhemmuus olisi liian haastavaa ainakin pienten lasten perheessä. Tai jos on jotain vakavaa nepsy-oireilua, ja oikeampi paikka olisi ennemminkin jossain terveydenhuollon yksikössä.

Olosuhteista riippuen olen avoin vaihtoehdolle, jos oma elämäntilanteeni sen vain sallii ilman, että se on kohtuuton rasite (esimerkiksi poikkeuksellisen haastava lapsi ja omat lapset pieniä).

Jos se tilanne olisi juuri nyt?

ap

En alkanut sisarukseni lapsille. En ole koskaan halunnut lapsia. Olisi ollut liian perustavanlaatuinen muutos omalle elämälleni alkaa kahden alle 3-vuotiaan sijaisvanhemmaksi.

Minä. Tuntemattomallekin, mutta en tulisi ikinä hyväksytyksi, koska minulla on masennustausta, enkä halua puhua mieheni ja minun suhteesta ulkopuolisille (joutuu kuulemma selvittämään arvioijille seksikerratkin).

En ikinä. En ole alkanut edes vanhemmaksi.

No mikä se ns tilanne ois? Kerron brutaalin mielipiteeni. Varmasti.

Pakkotilanteessa. Sisarusten lapset ainakin, lasten kavereista pari, kun ovat todella ihania lapsia.

Sukulaislapsille. En muille. Omat vanhempani olivat sijaisvanhempia vieraille lapsille. Lapsissa ei ollut mitään vikaa, mutta se suku...

Olin oheishuoltaja ex miehen lapselle, jota kumpikaan vanhemmista ei halunnut ottaa asumaan luokseen. Nyt hän on tehnyt minusta jo ” mummin”

Sukulaislapset ovat jo sen verran isoja ja osa aikuisiakin, että heitä ei tarvitse enää holhota. Isovanhemmat ovat myös vielä viriilejä ja he saisivat hoitaa sen vuoden pari ennen täysi-ikäisyyttä, jos pakko olisi. En ole valitettavasti kovin ihastunut sukulaislapsiimme, joten en ottaisi heitä meille.

Meillä on kolme lasta, joista yksi on enää alaikäinen ja se riittää. Olemme mieheni kanssa myös sen verran työllistettyjä, että en ottaisi tähän enää mitään hankaluuksia lisää, en suostunut ottamaan edes koiraa, jota mieheni ja lapset olisivat muutama vuosi sitten halunneet. Joskus yli kymmenen vuotta sitten, kun en ollut töissä, olisin voinut juuri ja juuri suostua johonkin pakkoratkaisuihin, mutta en enää.

Voisin ryhtyä sijaisvanhemmaksi, mutta valitettavasti meitä sinkkumiehiä kohtaan on niin kovia ennakkoluuloja, että minua ei huolita sijaisvanhemmaksi.

Harkitsisin ainakin vakavasti, mutta aika moni läheinen lapsi on jo vähintään rippikoulu iässä, niin kyllä tuollaisen kanssa jo tulisi hyvin toimeen.

Olen myös harkinnut tukiperheeksi (esim 1krt/kk) ryhtymistä kun meillä olisi nyt aikaa ja mahdollisuus, mutta vielä mietinnän asteella.  

Alkaisin, jos ei tarvitsisi ikinä tavata sijaislapsen vanhempia tai muitakaan sukulaisia. Se on ainut asia mikä sijaisvanhemmaksi ryhtymistä jarruttaa vielä näin 15.vuoden jälkeen ensiajatuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Voisin ryhtyä sijaisvanhemmaksi, mutta valitettavasti meitä sinkkumiehiä kohtaan on niin kovia ennakkoluuloja, että minua ei huolita sijaisvanhemmaksi.

Kyllä huolitaan ja etenkin jos tuttu lapsi olisi kyseessä.

Jollekin vauvalle voisin, isommalle lapselle en. En halua väärin kasvatettua lasta kotiini.

Vierailija kirjoitti:

Sukulaislapset ovat jo sen verran isoja ja osa aikuisiakin, että heitä ei tarvitse enää holhota. Isovanhemmat ovat myös vielä viriilejä ja he saisivat hoitaa sen vuoden pari ennen täysi-ikäisyyttä, jos pakko olisi. En ole valitettavasti kovin ihastunut sukulaislapsiimme, joten en ottaisi heitä meille.

Meillä on kolme lasta, joista yksi on enää alaikäinen ja se riittää. Olemme mieheni kanssa myös sen verran työllistettyjä, että en ottaisi tähän enää mitään hankaluuksia lisää, en suostunut ottamaan edes koiraa, jota mieheni ja lapset olisivat muutama vuosi sitten halunneet. Joskus yli kymmenen vuotta sitten, kun en ollut töissä, olisin voinut juuri ja juuri suostua johonkin pakkoratkaisuihin, mutta en enää.

Lisään tähän vielä, että jos joskus tulisi tilanne, että ikioma lapsenlapseni tarvitsisi huoltajaa, niin hänet/heidät ottaisin aivan varmasti ja järjestelisimme mieheni kanssa elämän niin, että lapsi/lapset saisivat ainakin yhtä hyvin lapsuuden meidän luona, kuin omat lapsemmekin ovat saaneet. Se olisi tasan varma, että en antaisi lapsenlastani kenellekään vieraalle.

Vierailija kirjoitti:

Minä. Tuntemattomallekin, mutta en tulisi ikinä hyväksytyksi, koska minulla on masennustausta, enkä halua puhua mieheni ja minun suhteesta ulkopuolisille (joutuu kuulemma selvittämään arvioijille seksikerratkin).

Ei todellakaan joudu. Vanhempani ovat käyneet sijaisvanhemmille tarkoitetun kurssin ja olleet sijaisvanhempia.

Aivan uskomattomia väitteitä tänä netti sisältää ja harvinaisen paljon lasuun liittyen. Osa vielä uskoo kaiken.

Mua välillä kaduttaa ettei ryhdytty sukulaislapsen sijaisvanhemmiksi muutama vuosi sitten. Tuntui silloin liian suurelta vastuulta ja muutokselta omaan elämään, olisi pitänyt muuttaa, ei olisi ollut tilaa yhdelle lisälapselle muuten. Ja omatkin oli vielä pieniä. Mutta onneksi toinen sukulainen ryhtyi ja lapsi sai hyvän kodin.