No niin, nyt on syksyn etelänreissu ostettu!
En uskaltanut vielä kesälomaksi varata, mutta nyt on ostettu pakettimatka Kreikkaan lokakuun aluksi. Ai että tuntuu hyvältä. Tätä on odotettu.
Kommentit (17)
Minä en ole uskaltanut järkätä vielä reissua. Pakettimatkoja emme harrasta, emmekä rantalomia, ja omatoimisesti järkätyt kaupunkilomat ovat hankalia siirtää/perua. Olen lapsille luvannut heidän pitkään kärttämänsä Japanin matkan olevan seuraavaksi listalla, ja se on kallis kohde, joten haluan, että sen toteutuminen on varmempi kuin nyt. Ensi vuoden kesällä sitten!
Lokakuun alussa Espanja. Toivotaan, että vihreä passi toimii silloin ja turhasta testistä+todistuksesta ei tartte maksaa kiskurihintaa. Muuten matka peruuntuu, että heilahtaa.
En ikinä mene enää kommunistiseen Kreikkaan.
Kuulostaa kivalta! Itse en ole vielä uskaltanut varata mitään vaikka mieli tekisi. Ja todellakin kelpaisi vaikka pakettimatka johonkin Välimeren kohteeseen.
Mä en vielä uskalla varata etelänmatkaa, vaikka haluaisin kyllä. Jos sinne pääsee syksyllä, mutta paikanpäällä on edelleen maskipakko ja kaikki paikat kiinni, en halua mennä vielä silloin. Matkaa ei kuitenkaan voi kuluitta perua pelkästään sen takia että rajoitusten vuoksi muuttaa mielensä, joten odottelen vielä.
Vierailija kirjoitti:

Kyllä muuten voi. Itse varasin TUIlta, ja heillä on avoin osto, eli matkan voi peruuttaa jos haluaa 60 pv ennen lähtöpäivää ilman kuluja (tai menee siitä pari kymppiä jotain toimistokuluja). Ajattelin, että jos heinäkuun lopulla näyttää siltä, että on pakko otattaa kiristyshintaiset koronatestit ja pitää karanteenia, matkan voi perua tai siirtää kevääseen.
Toivottavasti menetätte pölvästit rahanne.

Minä en ainakaan menetä. Ostin pakettimatkan. Sain viimeksikin rahat takaisin.
Mä en ihan vielä uskalla varata, mutta on niin ihanaa, kun uskaltaa jo suunnitella. Jonnekin lähden, syyskuussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en vielä uskalla varata etelänmatkaa, vaikka haluaisin kyllä. Jos sinne pääsee syksyllä, mutta paikanpäällä on edelleen maskipakko ja kaikki paikat kiinni, en halua mennä vielä silloin. Matkaa ei kuitenkaan voi kuluitta perua pelkästään sen takia että rajoitusten vuoksi muuttaa mielensä, joten odottelen vielä.
Kyllä muuten voi. Itse varasin TUIlta, ja heillä on avoin osto, eli matkan voi peruuttaa jos haluaa 60 pv ennen lähtöpäivää ilman kuluja (tai menee siitä pari kymppiä jotain toimistokuluja). Ajattelin, että jos heinäkuun lopulla näyttää siltä, että on pakko otattaa kiristyshintaiset koronatestit ja pitää karanteenia, matkan voi perua tai siirtää kevääseen.
Joo tiedän, mutta 60 päivää on aika paljon. Ei siinä vaiheessa vielä tiedä mikä on tilanne kun on lähdön aika.

Eikä minua mitkään testit niinkään mietitytä, vaan tosiaan mahdolliset rajoitukset paikan päällä. Kamalaa jos 30-40 asteen helteessä joutuu käyttämään maskia koko ajan. Joissain kohteissahan on maskipakko jopa uimarannoilla tällä hetkellä.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti menetätte pölvästit rahanne.
Toivottavasti joskus pääset tuosta sairaalloisesta kateudestasi ja pystyt elämään normaalia elämää.
Tää on kyllä mukava lukea. Matkailijat sitä koronaa levitti. Multa meni työt. Nyt samat spedet lähdössä reissuun kun on ollu mukamas niin tiukkaa. Hv, jokainen. Mitäs jos maksasitte mulle myös matkan?
Tiedän tällä hetkellä, että elokuun alussa minulla on molemmat rokotukset kunnossa. Syksyllä ihan varmasti matkalle.
Odotan syksyyn ja katson sitten tilannetta. Haaveissa 2 viikon äkkilähtö pakettimatkalle kahden pienen lapsen (2v & 6kk) kanssa.
Minä ostin viime kesänä erelänreissun syyskuuksi. Sitä on nyt neljään kertaan siirretty ja nyt se on tämän vuoden syyskuulla. Toivottavasti toteutuu.