Luulin pitäväni koirista. Nyt kun meillä sellainen on, aiheuttaakin se pääasiassa ärtymystä.

Koira on mukava, kun se on hyvin koulutettu, tai sitten luonteeltaan seurakoiramainen, eli oppii tavoille lähes kouluttamattakin. Koiran koulutukseen menee kuitenkin aikaa, ja jo yksin sisäsiistiyskin vie monelta vähintään sen puoli vuotta.

No mikä sua nyt ärsyttää? Se kun miehes mielummin halailee hyvän yatävän kanssa eikä jaksa sun negatiivista ja mustasukkaista seuraa?

Tuosta syystä, en hanki lemmikkiä. Ajatuksena kiva, mutta todellisuus voi olla toista. Mulla on ollut koira, joka oli kyllä aivan ihana, täydellinen. Ei mua harmittanut käydä lenkilläkään ja tulipa sitä ulkoilua tunteja päivässä.

Mutta nykyisessä elämäntilanteessa en koiraa hanki. Vasta sitten kun lapset isompia, jopa muuttaneet pois. Eli noin 55-vuotiaana. Rodun valinnassa pitää olla tarkkana. Ja ehdottomasti haluan tyttö koiran.

Mutta voihan se olla, etten koskaan enää hanki lemmikkiä.

Juu mulla sama, eli tykkään koirista ja ovat söpöjä, mutta myös rasittavia.

En jaksa sitä työtä mikä niistä tulee, joten voin onneksi ottaa välillä vaan hoitokoiria kylään eikä tarvitse oman hankkimista edes miettiä.

Jos asuisin maalla, niin voisin ottaakin koiran tai useamman, mutta tänne kaupunkiin en todellakaan.

Voi ei :( mun tekee välillä mieli lemmikkejä, mutta pelkään että kävis juuri noin. Haluaisin sekä kissan että koiran. Ehkä otan aikuisen kissan jossain vaiheessa jolla elinaikaa 6-8 vuotta jäljellä. Ei tarvitse kerrasta sitoutua 20 vuoteen ja villipentuihin, joiden luonne on pelkän arvauksen varassa.

Vierailija kirjoitti:

No mikä sua nyt ärsyttää? Se kun miehes mielummin halailee hyvän yatävän kanssa eikä jaksa sun negatiivista ja mustasukkaista seuraa?

Mikä ihmeen kommentti tämä nyt on?

Ei kaikki vaan jaksa omaa koiraa, vaikka koirista sinänsä pitäisivätkin.

Ymmärrän hyvin AP:ta.

Jollain tavalla lapsikin on helpompi kuin huonokäytöksinen koira. Tietyt koirat vaatii vuosien jatkuvan työn, koko ajan saa olla aktiivisesti kouluttamassa, ei ne opi "siinä sivussa" käyttäytymään toivotulla tavalla.

Mut osa on helppoja kuin ajatus. Mulla on yks helppo koira, toinen aika haastava. Elämä olisi tyhjää ilman näitä ystäviäni, ja varmaan minulla tulee aina joku koira olemaan. Mutta olen samaa mieltä, että etukäteen on hyyyyvin vaikea oikeasti hahmottaa miten paljon koira vaatii. No sama se on oikeestaan lasten kanssa, sitä luulee olevansa valmis, mutta... koiran voi sentään suurimmissa vaikeuksissa antaa eteenpäin, toisin kun lapset. En siis sinänsä niitä vertaa, kunhan mietin omaa tilannettani kun on molempia.

Jännä. Meillä se meni hieman toisinpäin. En pitänyt koirista mutta mies semmoisen hommasi, ja pikkuhiljaa aloin siitä pitämään. Nykyisin en vaihtaisi tuota koiraa mihinkään enkä voi kuvitella elämää ilma sitä.

Muita koiria en silti siedä, vain pelkästään tätä meidän omaa.

Pikkulapsiperheessä koira on kyllä varsin hyödyllinen, se antaa lapsille hyvän vastustuskyvyn pöpöjä vastaan kun se nuolee naamat ja kädet. Immuniteetti muodostuu juuri pikkulapsena, joten silloin tarvitaan altistumista bakteereille ja muille pöpöille. Tuloksena on sitten terveitä ja vastustuskykyisiä aikuisia.

Vierailija kirjoitti:

No mikä sua nyt ärsyttää? Se kun miehes mielummin halailee hyvän yatävän kanssa eikä jaksa sun negatiivista ja mustasukkaista seuraa?

Heh, ei nyt ihan näinkään. Olen iloinen miehen puolesta kun tykkää koirastaan. En ole negatiivinen enkä mustasukkainen.

Se aika ja vaiva mikä koiran hoitoon menee ylipäänsä. Pitää siivota paljon useammin että koti pysyy siistinä. Sisustuksestakin on pitänyt tinkiä, tämä tosin väliaikaista toivottavasti. Välillä väkisinkin joudun koirasta olemaan ykkösvastuussa eli lenkittämään, ruokkimaan yms ja olen huomannut että en pidä yhtään siitä että joudun keskeyttämään jonkun oman juttuni ja vastaamaan koiran tarpeisiin. Voitte varmaan arvata että meillä ei ole lapsia :D

Ei se elo koiran kanssa ole samanlaista koko sen elinikää. Joku vähän alle tai yli vuoden ikäinen koira voi olla rasittava, mutta kun aikuistuu niin yleensä helpottaa. Ei siis kannata tehdä mitään johtopäätöksiä pentu vuoden aikana. Niin moni luopuu murkkuikäisestä koirasta, kun ei tajuta, että se on lapsi vielä.

Minä pidän kyllä koirista, kissoista, marsuista ja kaikista lemmikeistä, niin kauan kun ne eivät asu meillä. Vieraspaikassa saa niitä sitten rapsutella ja fiilistellä, mutta kotiin ei tule kuin pari hassua karvaa ja hyvä mieli. Win-win kaikille. :)

Ymmärrän hyvin. Meillä koira lähti kiertoon, kun pissaili vielä huonekaluihin.

Vierailija kirjoitti:

Ei se elo koiran kanssa ole samanlaista koko sen elinikää. Joku vähän alle tai yli vuoden ikäinen koira voi olla rasittava, mutta kun aikuistuu niin yleensä helpottaa. Ei siis kannata tehdä mitään johtopäätöksiä pentu vuoden aikana. Niin moni luopuu murkkuikäisestä koirasta, kun ei tajuta, että se on lapsi vielä.

Voihan se koira olla hyväkäytöksinen, hiljainen, söpö ja tuoksua ruusuilta, mutta silti se ärsyttää. Kuitenkin pitää joka päivä viedä se ulos monta kertaa. Ja miettiä kuka sitä nyt hoitaa että päästäis reissuun. Ja jaksaa joskus leikkiä sen kanssa tai muuten huomioida, vaikkei kiinnosta yhtään.

Kyllä noi kaikki asiat pitäs olla mietittynä ennen koiran hankkimista. Silti on monia jotka vaan kyllästyy koiraan, ne ei vaan jaksa sitä, se on taakka ja se on ärsyttävää.

Moni asia vaikuttaa minustakin kivalta, mutta tunnen itseni ja terveyteni (lähinnä sen puutteen), että tiedän etten jaksa sitä vastuuta, mikä tulee kivan asian kylkiäisenä. Ei löydy kotoa kasvejakaan muovikukkaa kummosempaa.

Onneks kissat on helpompia. Ei tarvi ravata ulkona jatkuvasti, eivätkä haise. Koirat on kivoja, kunhan ne on jonkun muun!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se elo koiran kanssa ole samanlaista koko sen elinikää. Joku vähän alle tai yli vuoden ikäinen koira voi olla rasittava, mutta kun aikuistuu niin yleensä helpottaa. Ei siis kannata tehdä mitään johtopäätöksiä pentu vuoden aikana. Niin moni luopuu murkkuikäisestä koirasta, kun ei tajuta, että se on lapsi vielä.

Voihan se koira olla hyväkäytöksinen, hiljainen, söpö ja tuoksua ruusuilta, mutta silti se ärsyttää. Kuitenkin pitää joka päivä viedä se ulos monta kertaa. Ja miettiä kuka sitä nyt hoitaa että päästäis reissuun. Ja jaksaa joskus leikkiä sen kanssa tai muuten huomioida, vaikkei kiinnosta yhtään.

Kyllä noi kaikki asiat pitäs olla mietittynä ennen koiran hankkimista. Silti on monia jotka vaan kyllästyy koiraan, ne ei vaan jaksa sitä, se on taakka ja se on ärsyttävää.

Voi toki olla helppo pentukin. Lähinnä meinasin, että jos on muodostanut käsityksen koirista, jonkun aikuisen hyväkäytöksisen koiran perusteella, niin pentu aika voi tulla yllätyksenä. Luullaan, että se koira joko tulee ns. valmiina pakettina, jota ei tarvitse kouluttaa tai luullaan, että se riekkuva penikka on sellainen lopun ikäänsä ja luonteessa jotain vikaa. Ap:n koira kuitenkin vielä pentu, joten ei kannata heittää kirvestä kaivoon ja todeta, ettei pidä koirista. Tilanne voi olla aivan toinen, kun rekku aikuistuu ja rauhoittuu. Ehkä hän ei vain pidä pennuista... En minäkään aina pidä, vaikka aikuiset koirat on ihania :D

Jaa. En osaa kuvitella.

Minulla on ollut aina koiria, haasteellisia, hankalia, itsepäisiä ja helppoja. Likaavat ja sotkevat. Minulla on myös yleensä kissa tai kissoja, nyt niitä on kolme. Herättävät keskellä yötä, haluavat ruokaa, pihalle, kertovat menevänsä hiekkalaatikolle, kertovat käyneensä hiekkalaatikolla, kieltäytyvät syömästä, oksentavat sängyn alle, karvoja löytyy avaamattomasta leviterasiastakin.

En hetkeäkään kadu näitä eläimiä, ja nousen seitsemännen kerran yöllä viemään ripuloivaa koiraa ulos, vaikka kello soi aamulla viideltä. Jokainen noista eläimistä on antanut minulle moninkertaisesti takaisin antamani rakkauden, hoivan ja hellyyden. Minä olen laumani alfa-naaras, ja mamma ja tuki ja turva. Minulle tuodaan saalis ylpeänä näytille ja minulta pyydetään apua hädässä.

Minulla on kuusi lasta, joista neljä on pysynyt hengissä. Keskeyttävät työtäni, vaativat huomiotani, aiheuttavat lisävaivaa kaikessa, piti ostaa isompi auto, enemmän makuuhuoneita, pyykkiä lisää...

Hetkeäkään en ole katunut, ainoa pettymys on se, ettei ole niitä kahta lisää tässä kaaoksessa.

Olen väsynyt, ärsyyntynyt toivoisin voivani olla hetken rauhassa (edes vessassa), mutta itse olen nämä "hankkinut" ja jo silloin tiesin, että mukaan tulee vastuita ja velvollisuuksia, ja ne olen myös hoitanut, ja hoidan. Jokainen hetki on kuitenkin tärkeämpi kuin mikään ärsytys, mikään ei ole itsestään selvää ja varmaa. Kun teinipoika koskee kättäni ohimennen, se on tärkeämpi rakkaudenosoitus kuin mikään hesarin etusivun mainosjuliste ikinä. Kun yöllä herään kolinaan, kun toinen poika tyhjentää tiskikonetta, kaikki on hyvin.

Ja silti välillä olen todellakin ärtynyt ja ärsyyntynyt ja kettuuntunut.