Mistä yksinäisyytesi alkoi?

Erosta miesystävästä

Muutin toiselle paikkakunnalle, työt loppui, hävisi vähätkin kaverit, pitkittynyt työttömyys. Jumissa.

Lapsen saaminen keskimääräistä huomattavasti nuorempana.

Koulukiusaamisesta. Tosin yksinäisyys seurasi vasta 10v viiveellä siitä.

koulukiusaaminen ja siitä johtava pelko tutustua uusiin ihmisiin

Sairastuin krooniseen sairauteen enkä jaksanut enää passata muita eli olla aina se, joka järjestää ja maksaa tarjoilun ja suursiiviaa asunnon ennen vieraiden saapumista ja sen jälkeen.

Se on ollut läsnä aina.

Jollain tavalla syntymästä. Uudella mausteella avioerosta.

Ero väkivaltaisesta miehestä "Ei enää koskaan tätä" -tyyliin, ja yksinhuoltajuus sen jälkeen. Toki minulla on ollut kavereita, mutta en ole päästänyt ketään lähelle.

Lapsuuden väkivaltainen koti sai itseni tuntemaan häpeää ja huonouden tunnetta suhteessa muihin ihmisiin

Siitä, ku aikoinani erehdyin luopumaan omista unelmistani ja haaveistani, ystävistänikin, muuttamalla miehen paikkakunnalle.

Muutto uudelle pienelle paikkakunnalle lapsena kauas kavereista, uudessa koulussa koulukiusatuksi tuleminen joka ei rajoittunut vain kouluun vaan jos näkivät jossakin kouluajan ulkopuolella kiusaaminen jatkui.

Lapsuudesta. Koulukiusaaminen vaikuttanut paljon. En osaa tutustua uusiin ihmisiin, koska riittävän moni on pilkannut nuoruudessa ja hylännyt.

Tuli masennuskausi, jäin kotiin enkä pitäny kavereihin enää yhteyttä. Nyt sit rakennellaan uudestaan sosiaalisiasuhteita. Eniten kaipaisin naista parisuhteeseen, mut ei näillä eväillä onnistu :(

Olen ollut aina vähän erakko ja ulkopuolinen, vaikkakin näennäisen sosiaalinen. Viihtynyt yksin luonnossa, tehnyt asioita mieluiten yksin. Kouluaikana vähän kiusattiin, roikuin mukana porukoissa, mutta olin aina se, joka oli syrjässä ja yleensä hiljaa. Discoissa olin se seinustalla istuva, jota ei koskaan haettu tanssiin. Totaalisen yksin olen ollut sen jälkeen kun mieheni petollisuus paljastui. Peitän kaiken hyvin. Tuntuu silti koko ajan kuin seuraisin omaa elämääni jostain kauempaa ulkopuolelta ja elän kuin robotti päivästä toiseen. Tarvisin kai jotain apua tähän. Masennuslääkkeet on, terapiassa kävin pari kertaa, mutta ei ole minun juttuni se. Taaperran päivän kerrallaan. Kaipa tämä tästä taas. Onneksi kesä tulee, keväät on kaikkein pahin vuodenaika

Vierailija kirjoitti:

Muutto uudelle pienelle paikkakunnalle lapsena kauas kavereista, uudessa koulussa koulukiusatuksi tuleminen joka ei rajoittunut vain kouluun vaan jos näkivät jossakin kouluajan ulkopuolella kiusaaminen jatkui.

Pakko lainata tämä, kun on aivan omasta elämästäni. Minulle kävi samoin. Tosin lapsenakaan ei ollut paljon kavereita, mutta joitakin sentään. Muuton jälkeen kaikki aluksi ihan hyvin, mutta myöhemmin kaikki muuttui. Sen jälkeen en enää ole uskaltanut tutustua muihin ja samalla olin lukioon asti se jota oikein kukaan ei halunnut porukkaan ja puhuttiin pahaa. Tämä kaikki on muuttunut minua ja en luota keneenkään ja oikein pysty enää tutustumaan ja olemaan kenellekään ystävä jos nyt joku edes halausi minut ystäväksi. Nyt kun elämässä muutenkin vaikeuksia niin pitkään tavallaan työnsin sen yksinäisyyden syrjään ja en paljon miettinyt sitä. Näin tein jo silloin kun jäin koulussa yksin. Tällä hetkellä silti, kun voi huonommin niin yksinäisyyden tunnekin on pahempi. Samalla ei jaksaisi sitä pelkoa kuitenkaan, että uskaltaako tutustua ja pystyyky olemaan se "normaali" muiden seurassa kaiken tämän jälkeen. Tajusin vähän aikaan sitten, että olen ollut jo puolet elämästäni yksinäisyyttä kokeva jos lapsuus jätetään välistä.

Varmaaan siitä kun ala asteeella ja peruskoulussa ei pärjäää ja keskitymishäiriöiitä ja ei olllut mitään terapeutteja ja internettejä ja kaiikki on etäopiskelua nuorenaaikuisena ja sellaista että pitäää ottaa kaiikki itse selväää ja vähän lukihäiriötä ja keskittymishäiriötä.

Vierailija kirjoitti:

Varmaaan siitä kun ala asteeella ja peruskoulussa ei pärjäää ja keskitymishäiriöiitä ja ei olllut mitään terapeutteja ja internettejä ja kaiikki on etäopiskelua nuorenaaikuisena ja sellaista että pitäää ottaa kaiikki itse selväää ja vähän lukihäiriötä ja keskittymishäiriötä.

Pitäiisi mennä töihin tollaisessa vaiheeessa jotta saisi sitä reflektiopintaaa jotta käsittäisi mikä aivoissa mätttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaaan siitä kun ala asteeella ja peruskoulussa ei pärjäää ja keskitymishäiriöiitä ja ei olllut mitään terapeutteja ja internettejä ja kaiikki on etäopiskelua nuorenaaikuisena ja sellaista että pitäää ottaa kaiikki itse selväää ja vähän lukihäiriötä ja keskittymishäiriötä.

Pitäiisi mennä töihin tollaisessa vaiheeessa jotta saisi sitä reflektiopintaaa jotta käsittäisi mikä aivoissa mätttää.

Joss ei ole reflektoiintia, ei synny kokemus/käsityspintaaa ihmisen aivot alkaaa sopeutua ja mukauutua tyhjänpääälle.

Työttömyydestä ja sen pitkittymisestä, ja siitä etten saa enää muita kuin pätkätöitä. Ei ole paljon rahaa osallistua entisen kaveripiirin rahaa vaativiin harrastuksiin. Myös kaikki illanvietot ravintoloissa ja muuallakin jää väliin, sekä kaveriporukoitten yhteiset matkat, koska varaa ei ole, eikä minua niihin enää yleisesti kaikkien tiedossa olevan köyhyyteni vuoksi enää kutsutakaan. Perhe jäi myös perustamatta, koska kukaan ei halua sitä köyhän kanssa