Äitini haluaa käydä minulla kylässä 3 kertaa viikossa

Minuakin ahdistaisi tuossa tilanteessa.

Itse an avaisi ovea, jos olen nukkumassa. Makaisin paikallaan niin kauan, että hän luovuttaa ja lähtee kotiin. 

Paitsi tietysti jos hänellä on avain ja hän pääsee sisään. 

Voisi olla aika pitää ystävällinen keskustelu siitä, että sinulla on omakin elämä, etkä halua nähdä ihan koko ajan. On tietysti mahdollisuus, että hän loukkaantuu, mutta luulisi aikuisen ymmärtävän sen.

Jos ei muu auta, niin keksit tekemistä niille päiville kun hän haluaa tulla kylään. Sanot että menet kaverin luo tai jotain. 

Kolme tuntia kolme kertaa viikossa? Ja olet aikuinen? Harkitse kauemmaksi muuttamista. Tai yritä ensin vetää rajat. Eihän tuollainen käy.

Taitaa olla yksinäinen. Voit ottaa puheeksi, kokeeko hän itse näin.

Vierailija kirjoitti:

Kolme tuntia kolme kertaa viikossa? Ja olet aikuinen? Harkitse kauemmaksi muuttamista. Tai yritä ensin vetää rajat. Eihän tuollainen käy.

Joo koska hän alkaa puhua niin paljon että se pitkittyy aina useaksi tunniksi. Kun hänellä on aina NIIN PALJON kerrottavaa. Mikä ratkaisu tälläiselle? Kun olen kysynyt, onko hänellä mielestään tarpeeksi ystäviä niin vastasi topakasti "EN HALUA UUSIA IHMISIÄ ELÄMÄÄNI! VIIHDYN YKSIN! Niin onko toi sitten valehtelua...? En ymmärrä

Vierailija kirjoitti:

Taitaa olla yksinäinen. Voit ottaa puheeksi, kokeeko hän itse näin.

Vastaus on aina " viihdyn yksin! minulla on kaikki hyvin! Ihanaa olla yksin omassa rauhassa!"

Ei ole normaalia. Sano ettei se käy, haluat oman elämän ja hänen pitää hankkia ystävä jutteluun muualta (tai kriisipuhelin hädässä). Sinä käyt halutessasi hänellä /muu tapaamispaikka ja soittelet vaikka. Sinun kotiisi ei tarvitse tulla valitusenergiaa hänestä. Yllätysvierailuille täysi EI. Asiat menevä sinun mukaasi elämässäsi tasan, ei hänen mukaansa, ei hän voi käydä kyttäämässä. Sinulla on oikeus nukkua rauhassa ja kerro että olet aikaisin nukkumaan menevä. Voit kieltää myös kokonaan käynnit, vetoa että haluat yksityistä tilaa itsellesi jo, eikä ole tarkoitus loukata – et vain koe samoin kun hän kyläilyjen ja keskustelun suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole normaalia. Sano ettei se käy, haluat oman elämän ja hänen pitää hankkia ystävä jutteluun muualta (tai kriisipuhelin hädässä). Sinä käyt halutessasi hänellä /muu tapaamispaikka ja soittelet vaikka. Sinun kotiisi ei tarvitse tulla valitusenergiaa hänestä. Yllätysvierailuille täysi EI. Asiat menevä sinun mukaasi elämässäsi tasan, ei hänen mukaansa, ei hän voi käydä kyttäämässä. Sinulla on oikeus nukkua rauhassa ja kerro että olet aikaisin nukkumaan menevä. Voit kieltää myös kokonaan käynnit, vetoa että haluat yksityistä tilaa itsellesi jo, eikä ole tarkoitus loukata – et vain koe samoin kun hän kyläilyjen ja keskustelun suhteen.

Olet tässä oikeassa. En ole uskaltanut sanoa kun tulee syyllinen olo koska hänellä ei ole ketään muuta, paitsi naapurit keiden kanssa hän juttelee pinnallisia. Mutta onko vanhempana vaikeaa tavata uusia ihmisiä? Olen ehdottanut hänelle että aloittaisi harrastuksen tai sanoin että voisin hommata hänelle kannettavan että voisi jutella ihmisille vaikka jossain palstalla, mutta ei käy. Hän on todella itsepäinen myös. ...

Päätät itse päivän, jolloin haluat äitiäsi seuraavan kerran nähdä ja ilmoitat sen. Sitten sanot, ettet voi ennen sitä nähdä esim. kiireeseen vedoten. 

Kun äitisi sitten on teillä, niin sovitte silloin seuraavan tapaamisen. Jos sinulle hyvä tahti on vaikka kerran kuussa tai joka toinen viikko, niin pysy siinä päätöksessä.

Ja kiellä ehdottomasti yllätysvierailut. Jos hän tulee luoksesi kiellosta huolimatta ja rikkoo antamasi rajat, niin älä avaa ovea tai sitten suutu. Jos olet antanut hänelle vara-avaimen, niin pyydä se takaisin.

Oma äitini on ihan samanlainen. Muutin kauas ja nykyisin puhumme puhelimessa noin kerran kuussa ja näemme noin kerran vuodessa.  Voi kuulostaa tunteettomalta, mutta olen itse päättänyt, että minun pitää saada elää omaa elämääni.

Ole rehellinen. Puhu rauhassa ja hermostumatta, äläkä välitä jos äitisi hermostuu. Kerro miltä susta tuntuu, ja miten haluat yhteydenpitonne tästä eteenpäin toimivan. Jos hän suuttuu, voit sanoa että olen pahoillani jos tämä tuntuu vaikealta, mutta näin on nyt tehtävä. Ole aikuinen.

Otan osaa. En jaksaisi. Minusta vanhemmuuteen kuuluu se, että osaa päästää irti ajoissa ja laskea lapsensa viettämään omaa elämää ja hankkia myös itselleen omat ajanvietteet, ystävät ja harrastukset. Ei ole lapsen velvollisuus pitää seuraa vanhemilleen. En ikinä kehtaisi vaatia tai olettaa tälläistä lapseltani.

Vierailija kirjoitti:

Päätät itse päivän, jolloin haluat äitiäsi seuraavan kerran nähdä ja ilmoitat sen. Sitten sanot, ettet voi ennen sitä nähdä esim. kiireeseen vedoten. 

Kun äitisi sitten on teillä, niin sovitte silloin seuraavan tapaamisen. Jos sinulle hyvä tahti on vaikka kerran kuussa tai joka toinen viikko, niin pysy siinä päätöksessä.

Ja kiellä ehdottomasti yllätysvierailut. Jos hän tulee luoksesi kiellosta huolimatta ja rikkoo antamasi rajat, niin älä avaa ovea tai sitten suutu. Jos olet antanut hänelle vara-avaimen, niin pyydä se takaisin.

Oma äitini on ihan samanlainen. Muutin kauas ja nykyisin puhumme puhelimessa noin kerran kuussa ja näemme noin kerran vuodessa.  Voi kuulostaa tunteettomalta, mutta olen itse päättänyt, että minun pitää saada elää omaa elämääni.

Oli kai virhe muuttaa liian lähelle :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole normaalia. Sano ettei se käy, haluat oman elämän ja hänen pitää hankkia ystävä jutteluun muualta (tai kriisipuhelin hädässä). Sinä käyt halutessasi hänellä /muu tapaamispaikka ja soittelet vaikka. Sinun kotiisi ei tarvitse tulla valitusenergiaa hänestä. Yllätysvierailuille täysi EI. Asiat menevä sinun mukaasi elämässäsi tasan, ei hänen mukaansa, ei hän voi käydä kyttäämässä. Sinulla on oikeus nukkua rauhassa ja kerro että olet aikaisin nukkumaan menevä. Voit kieltää myös kokonaan käynnit, vetoa että haluat yksityistä tilaa itsellesi jo, eikä ole tarkoitus loukata – et vain koe samoin kun hän kyläilyjen ja keskustelun suhteen.

Olet tässä oikeassa. En ole uskaltanut sanoa kun tulee syyllinen olo koska hänellä ei ole ketään muuta, paitsi naapurit keiden kanssa hän juttelee pinnallisia. Mutta onko vanhempana vaikeaa tavata uusia ihmisiä? Olen ehdottanut hänelle että aloittaisi harrastuksen tai sanoin että voisin hommata hänelle kannettavan että voisi jutella ihmisille vaikka jossain palstalla, mutta ei käy. Hän on todella itsepäinen myös. ...

Olisi hyvä luoda kunnolliset rajat, koska hän rikkoo nyt rajojasi ja asunto on suojasi – ei muiden valitustila. Ei tarvitse tuntea syyllisyyttä, koska ei voitte soitella hetken vaikka usean kerran viikossa, vaikkei tarvitse jaaritella. Nähdä voi joskus jos itse koet niin. Hän on aikuinen ihminen ja hänellä on muita sukulaisia myös, ehkä äiti tai serkku, et ole hänen äitinsä ainakaan (hänen pitäisi olla sinun äiti) tai terapeutin /kuuntelijan /kaverin roolissa. Vaikka olisi vaikea tavata uusia ihmisiä, niin ongelma ei ole sinun eikä lasten ongelma koskaan. Tietokoneen hankinta on hyvä idea! Ja ne uudet kiinnostuksen kohteet, ideoita hän varmaan löytää vielä. Somessa olisi väkeä näin korona-aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa. En jaksaisi. Minusta vanhemmuuteen kuuluu se, että osaa päästää irti ajoissa ja laskea lapsensa viettämään omaa elämää ja hankkia myös itselleen omat ajanvietteet, ystävät ja harrastukset. Ei ole lapsen velvollisuus pitää seuraa vanhemilleen. En ikinä kehtaisi vaatia tai olettaa tälläistä lapseltani.

Mikä syy sille sitten mahtaa olla ettei äitini halua "omaa elämää"? tai tavata uusia ihmisiä? Kun hän on kuitenkin minusta sosiaalinen ja tykkää jutella uusille ihmisille? 

Tosi paljon yritin houkutella rakkaan äitini asumaan minun luo Ruotsiin.Ei vaan uskaltanut ,vaikka lupasin elättää hänet.

Harmittaa, kuoli 62 vuotiaana sydämen vajaatoimintaan Lapissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa. En jaksaisi. Minusta vanhemmuuteen kuuluu se, että osaa päästää irti ajoissa ja laskea lapsensa viettämään omaa elämää ja hankkia myös itselleen omat ajanvietteet, ystävät ja harrastukset. Ei ole lapsen velvollisuus pitää seuraa vanhemilleen. En ikinä kehtaisi vaatia tai olettaa tälläistä lapseltani.

Mikä syy sille sitten mahtaa olla ettei äitini halua "omaa elämää"? tai tavata uusia ihmisiä? Kun hän on kuitenkin minusta sosiaalinen ja tykkää jutella uusille ihmisille? 

Tätä kai on parasta kysyä suoraan häneltä itseltään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taitaa olla yksinäinen. Voit ottaa puheeksi, kokeeko hän itse näin.

Vastaus on aina " viihdyn yksin! minulla on kaikki hyvin! Ihanaa olla yksin omassa rauhassa!"

Uskaltaisitko hienan kovistella sanomalla, että hänen käytöksensä ei sovi yhteen noiden sanojen kanssa?

Olet ilmeisesti tosi mukava ihminen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taitaa olla yksinäinen. Voit ottaa puheeksi, kokeeko hän itse näin.

Vastaus on aina " viihdyn yksin! minulla on kaikki hyvin! Ihanaa olla yksin omassa rauhassa!"

Uskaltaisitko hienan kovistella sanomalla, että hänen käytöksensä ei sovi yhteen noiden sanojen kanssa?

Joo

Vierailija kirjoitti:

Olet ilmeisesti tosi mukava ihminen

EN osaa sanoa EI!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa. En jaksaisi. Minusta vanhemmuuteen kuuluu se, että osaa päästää irti ajoissa ja laskea lapsensa viettämään omaa elämää ja hankkia myös itselleen omat ajanvietteet, ystävät ja harrastukset. Ei ole lapsen velvollisuus pitää seuraa vanhemilleen. En ikinä kehtaisi vaatia tai olettaa tälläistä lapseltani.

Mikä syy sille sitten mahtaa olla ettei äitini halua "omaa elämää"? tai tavata uusia ihmisiä? Kun hän on kuitenkin minusta sosiaalinen ja tykkää jutella uusille ihmisille? 

Tätä kai on parasta kysyä suoraan häneltä itseltään.

tuntuu että hän aina valehtelee.Leikkii "kovista" vaikka varmaan oikeasti on yksinäinen ja itkee kotona. mistä minä tiedän? meidän perheessä ei ole koskaan näytetty tunteita. Hän vaan aina sanoo että kaikki on hyvin ja ihanaa olla yksin omassa rauhassa.