Lue keskustelun säännöt.
Lama-ajan päähänpotkittu lapsi, onnistuitko vai epäonnistuitko elämässäsi?
20.04.2021 |
Hesarissa oli juttu, jossa anonyymina pysyttelevä -87 syntynyt kirjoittaja kirjoittaa köyhästä lapsuudestaan ja siihen liittyvästä turvattomuudesta. (https://www.hs.fi/perhe/art-2000007928842.html) Hänelle on kuitenkin lopulta käynyt hyvin, ja hän on päässyt avun ja tukitoimien piiriin sitä pyydettyään. Itselleni ei ole käynyt näin hyvin. Olen muutamaa vuotta nuorempi. Lapsuuteni oli köyhä ja raskaasti vanhemman mielenterveys- ja päihdeongelmien varjostama. En päässyt minkään kunnollisen avun piiriin, vaikka itkien kerroin kammottavista kotioloistani. Pääsin juttelemaan jollekin hoitajalle, joka oli aivan yhtä tyhjän kanssa. Muuten mut jätettiin oman onneni nojaan noihin kamaliin, sairastuttaviin kotioloihin.
Nykyään kolmekymppisenä olen edelleen masennus- ja työttömyyskierteessä. Olen opiskellut yliopistossa, gradua en ole koskaan saanut kirjoitettua. Sairaalajaksoja on useampia takana. Mielenterveyteni ja jaksamiseni ei yksinkertaisesti tunnu kestävän "normaalia" elämää, mikä on helvetin turhauttavaa sillä, olen kuitenkin ihan älykäs ja osaava.
Mietinkin, miksi toisille käy hyvin ja toisille sitten kehnommin. Miksi toiset saavat sen hyvän työn ja kykenevät elämään suht normaalisti? Tietysti kotejakin on erilaisia eikä lama ole mikään yksi kokemus, vaikka se onkin vahvasti yhdistävänä tekijänä näissä kokemuksissa.
Miten sinulle, lama-ajan lapsi, kävi? Selvisitkö vai tuliko sustakin köyhä mielenterveysongelmainen?
Kommentit (6)
Vierailija kirjoitti:
Selvisin. Uskoisin että 1991-1993 lapsilla oli kuitenki hirveesti enemmän kaikkea ku 1970-1973 energiakriisilaman aikaan tai 1945-1947 sotakorvausten maksun aikaan.
Toki lapsuus voi olla huono minä aikana tahansa jos vanhemmat vaan sattuu olemaan alkoholisteja.
Oliko sun lapsuudessa muuta ikävää kuin köyhyys? Musta on mielenkiintoista, miksi jotkut selviää ja jotkut ei. Sitä en ole vielä keksinyt ja se turhauttaa. - ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä suurin tekijä oli köyhyys. Omalla kohdalla ikuinen lausahdus miten Suomessa kaikilla on vara opiskella, tuntuu lähinnä vettuilulta. Tuolta peräkorvesta ei noin vaan lähdetty.
Olen vammautunut teininä sellaisella tavalla että työkykyä eikä opiskelukykyä ole mutta koska lääkärit eivät ole osanneet diagnosoida oikein(luulen itse että minulla on lievä crps mutta kaikenlaista niskajumppaa sun muuta on harjoitettu vuosikausia ilman suurempia tuloksia) niin en myöskään pääse työkyvyttömyys/osa-aikaeläkkeelle vaan joudun lähettelemään jämähommiin hakemuksia ja selittelemään aukkoja työhistoriassa eikä kukaan uskalla palkata edes puhelinmyyjäksi.
Ehkä en olisi vammautunut teininä jos vanhempani olisivat ohjanneet minut pois extremeurheilun parista turvallisempiin juttuihin ja opettaneet minut muutenkin varomaan itseni satuttamista. Nyt kaikki meni pilalle jo teini-iässä. Ajauduin vammautumisen jatkuvaan ahdistukseen kipujen takia ja olin lukionkin jatkuvissa kivuissa ja pihalla päästäni.
Arki on hermosäryissä pinnistelyä ja rahattomana olemista, mahdollisuutta hyvään elämään ei koskaan annettu, kela pitää työkykyisenä vaikka työhistoriassa on ammottavia aukkoja ja kukaan järkevä työnantaja ei pidä työkykyisenä, opiskelusta ei tule mitään jatkuvien kipujen takia.
Että kannattaa pitää terveydestä kiinni jos sitä on jäljellä. Kukaan ei välitä jos vammaudut ja menetät työkykysi paitsi valtio sen verran että pysyt hengissä mutta eipä silläkään nyt ole tässä kunnossa enää paljoakaan väliä, joka päivä nöyryytys jatkuu kun ei pääse tästä jatkuvasta kivusta ja jännityksestä eroon vaikka kuinka rimpuiöisi tai yrittäisi olla rimpuilematta
Onnistuin, mutta se vaati paljon työtä ja uhrauksia.
Eteenpäin minua on ajanut pelkkä paha sisu ja näyttämisen halu.
Selvisin. Uskoisin että 1991-1993 lapsilla oli kuitenki hirveesti enemmän kaikkea ku 1970-1973 energiakriisilaman aikaan tai 1945-1947 sotakorvausten maksun aikaan.
Toki lapsuus voi olla huono minä aikana tahansa jos vanhemmat vaan sattuu olemaan alkoholisteja.