Tiimissä mikromanageroija ja pomo heikko. Mitä tehdä?
Otsikossa onkin jo kysymys tiiviissä muodossa.
Meidän tiimiin rekrytoitiin noin parisen vuotta sitten uusi tekijä ja koeajan jälkeen tämän tyypin mikromanagerointi koko tiimin toimintaa kohtaan on lähtenyt aina vain pahemmalle ja pahemmalle laukalle. Tiimiin rekrytoinut pomo on siirtynyt toisiin tehtäviin, joten nykyinen on vain saanut tämän tiimin alaisekseen. Pomo on kumminkin heikko ja kokematon työssään. Hän päinvastoin tuntuu olevan mielissään, kun hänellä on niin näppärä ja kätevä "oikea käsi" hoitelemaan hommiaan.
Ei tässä muuta, mutta sanotaanko että alkaa vähitellen tämä asema jurppia. Työ olisi asiantuntijatyötä jokaisella tässä tiimissä, mutta nyt muut tiimissä on alistettu asioita suorittaviksi apinoiksi. Minut palkattiin muun muassa kehitystehtäviin, mutta suoraan sanoen en pärjää tuolle häikäilemättömälle minä-tiedän-paremmin jyrälle. Omaan muun muassa käytöstavat ja jonkinlaiset sosiaaliset kirjoittamattomat säännöt, siksi jään jalkoihin. Me emme edes jaa "samaa tonttia", mutta silti tuon mikromanageerajan pitää päästä sorkkimaan minunkin töitä. Niin kuin muidenkin töitä, kuului ne hänelle tai ei. Ja no, kun avasin kerran suuni, se oli virhe. Nyt olen mikromanagerin ja pomon hampaissa.
Korona-aikana on vähän vaikea vaihtaa tuosta noin vain työpaikkaa, sillä alkaa näyttää tältä ratkaisulta. Hiukkasen tituttaa nostaa ihan järjetöntä liksaa tällaisesta apinan työstä, mitä nyt olen joutunut tekemään. Tokihan, että onko sillä merkitystä että kenen aivoilla tämä homma on ajateltu, minun vai mikromanageroijan. Nyt kuitenkin meidän tiimissä on kymmenisen suorittavaa apinaa ja yhdet aivot. Voisin tällaisena yksinkertaisena ihmisenä vähän veikata, että ei tällä toiminnalla kuuhun mennä, pikemminkin puihin.
Ugh, olen avautunut.