Lue keskustelun säännöt.
Puolison täydellinen muutos
23.10.2026 |
Kun eronneet tai eroa pohtivat ihmiset kertovat tilanteestaan, he saavat usein kommentteja, että "no eikö tuota nyt huomannut jo seurusteluvaiheessa" tai että "miksi muutit yhteen ja teit lapsen, kun puolisosi kerran on laiska / itsekeskeinen / pettäjä / väkivaltainen / sairaalloisen mustasukkainen..:"
Onko niin, että tällaiset piirteet tosiaan näkyvät ihmisessä jo pian seurustelun alussa vai voiko joku ihminen muuttua aivan täysin ajan kuluessa? Väkivaltaisuus varmaan on yleisin esimerkki, mutta voihan tässä olla kevyempiäkin muutoksia vaikka niin, että seurustelun alkaessa toinen on tosi urheilullinen ja liikkuu paljon, ja se yhdistää pariskuntaa, mutta sitten vuosien varrella hän muuttuukin sohvaperunaksi ja yhteinen tekeminen loppuu.
Oma parisuhde ja kumppanin muuttuminen pohdituttaa. Kuulisin muiden ajatuksia ja kokemuksia mielelläni.
Kommentit (15)
Jos sinut pahoinpideltäisiin ensimmäisillä treffeillä, niin eihän kukaan tuollaista suhdetta jatkaisi.
Suuressa osassa on niin, että se kumppani on aivan ihana ja elämä täynnä ruusuista onnea, kunnes yhtäkkiä tulee se ensimmäinen riita, kun puoliso tönäisee kovakouraisesti, riuhtaisee hiuksista, ehkä lyö. Muistan lukeneeni tutkimuksen, että hämmentävän usein perheväkivalta alkaa raskausaikana.
Kyllä, ihmisistä voi tosiaan paljastua aivan hirveitä puolia, jotka eivät suhteen alussa näy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myös oma persoona, parisuhteen dynamiikka ja vuorovaikutus vaikuttaa molempiin. Hyvinkin rauhallinen ihminen voi väärän ihmisen kanssa parisuhteessa ollessa muuttua hyvin riitaisaksi yms.
Olen eronnut kolme vuotta sitten, mutta mietin vieläkin, että mitä oikein tapahtui.
Rupesimme seurustelemaan reilu parikymppisinä opiskelijoina. Meillä oli molemmilla vasemmalle kallellaan oleva arvomaailma, miehelle oli tärkeää esimerkiksi auttaa heikommassa oloissa olevia ihmisiä ja tämä piirre minut alussa hurmasikin. Muistan, että olimme niin aktiivisia joskus opiskelijoina, että kävimme oikein vappumarssillakin jonakin vuonna.
Olimme yhdessä yli 20 vuotta. Viimeisen 5-10 vuoden aikana miehen arvomaailma muuttui täysin. Hän ehkä putosi jonkinlaiseen kaninkoloon, en tiedä. Hän esimerkiksi kannatti vankasti Trumpia ja kulki Maga-lippis päässään. Häpesin silmät päästäni. Puheisiin rupesi tulemaan outoa, hyvin kylmää ja kovaa maailmankatsomusta, rasismille flirttailevia kommentteja. Ihan kuin entinen vasemmisto-humanisti olisi kääntynyt vähitellen kovemman siiven oikeistolaiseksi.
Se oli ihan hirveää.
No eihän sitä mistään tiedäkään etukäteen. Itse ainakin olen reilu 20 vuoden suhteen jälkeen aivan eri ihminen kuin parikymppisenä, samoin puoliso. Perusluonne ja temperamentti ei välttämättä muutu, mutta pahimmat särmät hioutuvat pois, kun tulee lisää ymmärrystä ja elämänkokemusta. Joku voi tietysti muuttua huonompaankin suuntaan, tulla katkeraksi ja jyrkemmäksi.
Vierailija kirjoitti:
Olen eronnut kolme vuotta sitten, mutta mietin vieläkin, että mitä oikein tapahtui.
Rupesimme seurustelemaan reilu parikymppisinä opiskelijoina. Meillä oli molemmilla vasemmalle kallellaan oleva arvomaailma, miehelle oli tärkeää esimerkiksi auttaa heikommassa oloissa olevia ihmisiä ja tämä piirre minut alussa hurmasikin. Muistan, että olimme niin aktiivisia joskus opiskelijoina, että kävimme oikein vappumarssillakin jonakin vuonna.
Olimme yhdessä yli 20 vuotta. Viimeisen 5-10 vuoden aikana miehen arvomaailma muuttui täysin. Hän ehkä putosi jonkinlaiseen kaninkoloon, en tiedä. Hän esimerkiksi kannatti vankasti Trumpia ja kulki Maga-lippis päässään. Häpesin silmät päästäni. Puheisiin rupesi tulemaan outoa, hyvin kylmää ja kovaa maailmankatsomusta, rasismille flirttailevia kommentteja. Ihan kuin entinen vasemmisto-humanisti olisi kääntynyt vähitellen kovemman siiven oikeistolaiseksi.
Se oli ihan hirveää.
Voin vain kuvitella.
Psykologien mielestä, jos tuntee itsensä heikoksi, voi ajautua autoritaaristen hahmojen palvomiseen. Hakee ikäänkuin tukea, mutta eipä sen tietäminen auta tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen eronnut kolme vuotta sitten, mutta mietin vieläkin, että mitä oikein tapahtui.
Rupesimme seurustelemaan reilu parikymppisinä opiskelijoina. Meillä oli molemmilla vasemmalle kallellaan oleva arvomaailma, miehelle oli tärkeää esimerkiksi auttaa heikommassa oloissa olevia ihmisiä ja tämä piirre minut alussa hurmasikin. Muistan, että olimme niin aktiivisia joskus opiskelijoina, että kävimme oikein vappumarssillakin jonakin vuonna.
Olimme yhdessä yli 20 vuotta. Viimeisen 5-10 vuoden aikana miehen arvomaailma muuttui täysin. Hän ehkä putosi jonkinlaiseen kaninkoloon, en tiedä. Hän esimerkiksi kannatti vankasti Trumpia ja kulki Maga-lippis päässään. Häpesin silmät päästäni. Puheisiin rupesi tulemaan outoa, hyvin kylmää ja kovaa maailmankatsomusta, rasismille flirttailevia kommentteja. Ihan kuin entinen vasemmisto-humanisti olisi kääntynyt vähitellen kovemman siiven oikeistolaiseksi.
Se oli ihan hirveää.
Hölön hölön.
Aika usein näissä korostetaan juuri sitä, että se toinen muuttuu ja unohdetaan se, että siinä suhteessa on toinenkin muuttuva osapuoli. Jos molemmat muuttuvat paljonkin erilaisiksi, niin tullaan siihen pisteeseen, missä voidaan sanoa, että kasvettiin erilleen.
Oletko ap koskaan kysynyt puolisoltasi, miten sinä olet hänen mielestään muuttunut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sitä voi tietää millaiseksi ihminen muuttuu vanhempana.
Ainakin huonot elämäntavat alkavat tyypillisesti näkyä vasta kolme- nelikymppisenä. Siinä missä kaksikymppisenä nuorena parina vähäiset yöunet, bailaaminen ja kaverikeskeisyys ovat ehkä jokseenkin yleisiä, joku kasvaa siitä yli seuraavaan kehitysvaiheeseen mutta joku toinen ei. Liikkumattomuus, huono ruokavalio, epäterveelliset elämäntavat näkyvät kyllä aivan jokaisessa nelikymppisessä ja siinä, millaista hänen elämänsä on. Se on aivan takuulla erilaista kuin hyväkuntoisella, terveellä ihmisellä. Pariskunnilla tällainen erilaisuus voi johtaa turhan erillisiin elämiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen eronnut kolme vuotta sitten, mutta mietin vieläkin, että mitä oikein tapahtui.
Rupesimme seurustelemaan reilu parikymppisinä opiskelijoina. Meillä oli molemmilla vasemmalle kallellaan oleva arvomaailma, miehelle oli tärkeää esimerkiksi auttaa heikommassa oloissa olevia ihmisiä ja tämä piirre minut alussa hurmasikin. Muistan, että olimme niin aktiivisia joskus opiskelijoina, että kävimme oikein vappumarssillakin jonakin vuonna.
Olimme yhdessä yli 20 vuotta. Viimeisen 5-10 vuoden aikana miehen arvomaailma muuttui täysin. Hän ehkä putosi jonkinlaiseen kaninkoloon, en tiedä. Hän esimerkiksi kannatti vankasti Trumpia ja kulki Maga-lippis päässään. Häpesin silmät päästäni. Puheisiin rupesi tulemaan outoa, hyvin kylmää ja kovaa maailmankatsomusta, rasismille flirttailevia kommentteja. Ihan kuin entinen vasemmisto-humanisti olisi kääntynyt vähitellen kovemman siiven oikeistolaiseksi.
Se oli ihan hirveää.
Voin vain kuvitella.
Psykologien mielestä, jos tuntee itsensä heikoksi, voi ajautua autoritaaristen hahmojen palvomiseen. Hakee ikäänkuin tukea, mutta eipä sen tietäminen auta tilanteessa.
Meni sitten täydestä sinuun tuo parodia? Että jonkun ukko on alkanut kulkea maga-lippis päässä? Suomessa? Just joo.
Kyllä, ihminen voi muuttua aika täydelisesti. Esim. hurahtaa uskoon tai johonkin kulttiin, masentua tai alkaa maanisesti suorittaa. Tai voi tulla esiin piilossa oleva väkivaltaisuus tai luonnevika.
Mutta onko tuo yleistä? No ei ole. Sitä esiintyy jonkin verran mutta suurimmalla osalla ihmisistä se perusluonne on aika pysyvä mutta toki elämänkokemukset ja iän karttuminen tuo siihen uusia ulottuvuuksia ja pienempiä muutoksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väkivaltaisuus, oli sitten henkinen tai fyysinen, samoin kuin totaalinen välinpitämättömyys ym ovat tietysti sinänsä helpompia syitä perustella ero, mutta itseäni mietityttää sellaiset laaja-alaiset mutta kuitenkin objektiivisesti ajateltuna vähäpätöisemmät muutokset, jotka kuitenkin kokonaisuutena ja yhteenlaskettuna laskevat omaa elämänlaatuani ja iloani aika merkittävästi.
Kumppanin suurimmat muutokset ovat:
- Negatiivisuuden ja valittamisen merkittävä lisääntyminen. Olen itse aika positiivinen ja elämäniloinen persoona, enkä jaksaisi niin kauheasti keskittyä ja murehtia niitä lukuisia pieniä arjen vastoinkäymisiä, mutta kumppanille tuo on jotenkin hyvin iso osa olemista. Oli mikä vaan asia joka on hieman pielessä, ei siis vain mitään mitä minä olisin tehnyt tai jättänyt tekemättä, vaan ylipäätään asia joka jollain tapaa vaivaa häntä. Sitä sitten vatvotaan ja vatvotaan, niin että koko ilmapiiri talossa muuttuu myrkylliseksi valittamiseksi. Ei hän tuollainen ollut nuorempana
- Ulkonäön, tyylin ja seksuaalisuuden laiminlyönti. Ymmärrän että ihminen muuttuu mukavuudenhaluiseksi keski-iän kynnyksellä, mutta on tuo kuitenkin iso muutos kun toinen jotenkin suhtautuu siihen nauraen ja koko asiaa väheksyen. On ikään kuin yksipuolisesti todennut että ei tässä kohtaa enää ole syytä ajatella mitään suhteen fyysisiä puolia, ihan sama.
- Merkittävien ruoka-ainerajoitteiden lisääntyminen. Nämä eivät nyt ole mitään omia preferenssejä vaan ihan lääketieteellisesti perusteluja (allergiat ja muut herkkyydet), mutta harmittaa silti. Hyvä ruoka on iso osa omaa henkistä hyvinvointiani, ei minua tässä enää kiinnosta juosta baareissa, vaan haluaisin nauttia hyvistä ravintolaillallisista. Se ei kuitenkaan ole enää mahdollista, kun toinen ei voi syödä sitä, tätä ja tuota.
Eli kokonaisuudessa on tullut paljon muutoksia, ja jotenkin näiden kanssa pitäisi vaan pystyä elämään. Eikä pelkästään elämän, vaan löytyy edelleen nautinnollinen ja iloinen elämä.
Tietysti ihminen muuttuu ikääntyessään. Onnellista olisi jos puolisot kykenisivät vaikuttamaan toisiinsa positiivisesti niin että molemmat kehittyisivät parempaan suuntaan. Me esimerkiksi oltiin molemmat nuorena vasemmistolaisia ja keskustellaan paljon politiikasta. Vasemmistolaisuuteen liittyvä jatkuva tyytymättömyys ja kateus sekä se sosialismista valehteleminen ei enää uponnut. Siinä pikkuhiljaa aloimme liukua oikealle. Arvaatte varmaan mitä puoluetta nyt kannatamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen eronnut kolme vuotta sitten, mutta mietin vieläkin, että mitä oikein tapahtui.
Rupesimme seurustelemaan reilu parikymppisinä opiskelijoina. Meillä oli molemmilla vasemmalle kallellaan oleva arvomaailma, miehelle oli tärkeää esimerkiksi auttaa heikommassa oloissa olevia ihmisiä ja tämä piirre minut alussa hurmasikin. Muistan, että olimme niin aktiivisia joskus opiskelijoina, että kävimme oikein vappumarssillakin jonakin vuonna.
Olimme yhdessä yli 20 vuotta. Viimeisen 5-10 vuoden aikana miehen arvomaailma muuttui täysin. Hän ehkä putosi jonkinlaiseen kaninkoloon, en tiedä. Hän esimerkiksi kannatti vankasti Trumpia ja kulki Maga-lippis päässään. Häpesin silmät päästäni. Puheisiin rupesi tulemaan outoa, hyvin kylmää ja kovaa maailmankatsomusta, rasismille flirttailevia kommentteja. Ihan kuin entinen vasemmisto-humanisti olisi kääntynyt vähitellen kovemman siiven oikeistolaiseksi.
Se oli ihan hirveää.
Tätähän on tutkittukin paljon, miten miesten ja naisten arvomaailmat ovat eriytyneet. Itse syyttäisin aika pitkälti somen aiheuttamaa kuplautumista ja perinteisessäkin mediassa hyvin näkyvillä olevaa kärjistettyä keskustelukulttuuria. Välillä tuntuu, että sivistyksen ja käytöstapojen arvostus ja osaaminen on kadonnut kokonaan, mikä on mielestäni paljon huolestuttavampaa kuin erilaiset mielipiteet.
Omakin joskus aikoinaan demareita kannattanut mies äänesti viime vaaleissa persuja, kun ei muusta puolueesta löytänyt sopivaa ehdokasta, mutta ei onneksi ole kovin vakaumuksellinen mielipiteissään. Itse olen huomattavasti liberaalimpi, ehkä enemmän keskusta-oikeisto-akselilla kuin vasemmalla, joten meillä käydään välillä aika railakkaita poliittisia keskusteluita. Olen ajatellut asian niin, että tässä on meille molemmille tilaisuus kasvaa ja oppia kuuntelemaan paremmin toisenlaisia mielipiteitä.
Kyllä ihmiset voivat pikkuhiljaa paljastua aivan erilaisiksi kuin minkä kuvan heistä on nuorena saanut. Nuorena tekee päätökset hyvin vähäisellä elämänkokemuksella ja olettaa helposti esimerkiksi toisten arvojen olevan samantyyppisiä kuin itsellä.