Lapsen sydänsurut surettaa
Olen ihmeissäni miten itse koen niin voimakkaasti, kun lapsella (nuorella aikuisella) on sydänsuruja. Ihan omassa vatsassa vääntää, kun näen miten toinen kärsii.
Onko muilla äideillä samanlaisia kokemuksia?
Kommentit (8)
No en tietääkseni 🤣. Mutta miltäs se sinusta tuntuu kun äitisi sillä tavalla reagoi?
Minä haluaisin lohduttaa, tukea ja kannustaa lastani, mutta hän sulkeutuu täysin. Tekee pahaa katsoa, kun toinen on ihan romuna.
Nostan, koska toivoisin kommentteja ja kokemuksia
Näet varmaan enkeileitäkin? Omit lapsen surun itselleni? Ja olet kertonut hänelle kuinka sinusta tuntuu pahalle? Sori, mutsi...mulla on kavereita, joiden kanssa jakaa näitä asioita. He ovat kuitenkin lähempänä näitä meidän nuorten ongelmia, joten anna tilaa.
Kiitos ja anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
No en tietääkseni 🤣. Mutta miltäs se sinusta tuntuu kun äitisi sillä tavalla reagoi?
Minä haluaisin lohduttaa, tukea ja kannustaa lastani, mutta hän sulkeutuu täysin. Tekee pahaa katsoa, kun toinen on ihan romuna.
Sitä kutsutaan elämäksi. Osta päiväkirja, jos ei sitä jo kirjoita.
Vierailija kirjoitti:
No en tietääkseni 🤣. Mutta miltäs se sinusta tuntuu kun äitisi sillä tavalla reagoi?
Minä haluaisin lohduttaa, tukea ja kannustaa lastani, mutta hän sulkeutuu täysin. Tekee pahaa katsoa, kun toinen on ihan romuna.
Ei se tunnu juuri miltään. Äitini on voimaton tekemään ongelmieni eteen mitään eikä hän edes ymmärrä nykymaailmaa kovin hyvin, joten, jos hän välttämättä haluaa murehtia asioista, joihin hän ei pysty tai halua itse vaikuttamaan, niin en aio estää. On se tosin harmillista ajanhukkaa.
Se on hyvä asia et ole narsisti eikä lapsestasi kasva psykopaatti tunteita toisia kohtaan löytyy.
No en tosiaan ole narsisti eikä ole lapsenikaan. Olen hyvin salliva äiti ollut aina ja lapseni on saanut vapauden elää omaa elämäänsä.
Kiva että nuoretkin kommentoivat, mutta onkos muita äitejä linjoilla?
Oletko äitini? Hän reagoi samalla tavalla omiin ihmissuhdeongelmiini, joille ei näy loppua.