Lue keskustelun säännöt.
En jaksa kertoa kenellekään erosta
04.04.2021 |
En jaksa siitä seuraavia kysymyksiä ja sääliä. Eli olen vieroittanut itseni kaikista sosiaalisista kontakteista ja näin ollen ihan yksin kaikkien hoidettavien asioiden ja huolien kanssa. Kun lapset poissa, seinät vaan kaikuu.
Ja mitä kauemmin menee, sen vaikeampaa ottaa puheeksi.
En tiedä mitä tehdä. Great.
Kommentit (15)
Ihan kokemuksesta, kyllä se siitä vielä lähtee. En minäkään muiden ihmisten mielipiteitä silloin kaivannut.
-Mies, 52v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Välttelet muita hetken aikaa kunnes olet valmis kysymyksiin?
Mieti valmiiksi joku lyhyt ytimekäs vastaus.
Niin. Pitää kerätä voimia. Mutta mitä sitten sanon? "Yksityisasia." "Tähän ratkaisuun tulimme." En halua puhua exästäkään pahaa. Ja asiat on liian monisyisiä selitettäväksi.
Miten olette hoitaneet? Miten meni?
Pelkään, että kaikki patoutuneet tunteet vaan ryöpsähtää siinä tilanteessa ja alan holtittomasti itkeä. En kestäisi sitä.
Ero on aina kipeä asia, eikä siitä selviä yksin. Asiat eivät myöskään ratkea itsestään, joten mitä pikemmin vastaat muitten kysymyksiin, niin pääset itsekkin toipumaan, aikaa se vie. Häpeää on ihan turha tuntea. Kannattaisi nyt ihan leuka pystyssä mennä ulos ja jutella ystävien kanssa. Ei maailma eroon kaadu, vaikka nyt tuntuukin siltä.
Kerroin erosta somessa, koska ei olisi todellakaan ollut jaksamista käydä joka työkaverin, tutun ja puolitutun kohtaamisella läpi samaa asiaa uudestaan ja uudestaan repiä koko ajan haavat verille. En olisi halunnut erota mutta eipä voinut mitään.
Vitutti kyllä kun kaverit jaksoivat kysellä että no oletteko nyt olleet sen kanssa missään yhteyksissä (jo eksän nimen mainitseminen oli niin triggeröivä asia että tuli fyysinen paha olo), ja joko olen toipunut.
Onneksi on korona, ei ole aikoihin tarvinnut olla yhteyksissä juuri kehenkään ja kuulumisten kyselyyn voi viesteissä vastata helpommin jotain ympäripyöreää työkiireistä. En todellakaan jaksa enää kertoa kenellekään vielä vuosien jälkeen että KYLLÄ voin edelleen huonosti saati että "KIITOS kysymästä t*ppaisin itseni jos olisi munaa, niin huonosti menee. Kerro myös kaikki miten menee sinun täydellisessä lapsiperhearjessa ydinperheessä, varmaan niiin ihana elämä!"
Neuvo ap:lle, voi olla hyvä harkita vähentää hetkeksi yhteyksiä niihin jotka hehkuttavat omaa onneaan jatkuvasti ja joilla on ne asiat hyvin mitkä koet menettäneesi. Helposti koet itsesi säälityksi tai alat vertailla.
Mutta jos et ole sellainen niin puhu näistä asioista ihmisille kun olet siihen valmis. Jossain vaiheessa on hyvä lopettaa pänsä sisällä asioiden vellominen. Kun mielenterveydelle se teki todella huonoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mitä kauemmin menee, sitä paremmin sinä itsekin pääset ns. sinuiksi erosi kanssa.
Kykenet käsittelemään eroa, ymmärrät eroon johtaneet asian paremmin ja olet saanut tutkailla omaa sisintäsi syvältä.
Loputtomiin kukaan ei voi avioeroa eikä avoeroakaan peitellä.
Tottahan jokainen päättää itse siitä, milloin erosta kertoo sukulaisille, ystäville ja muille.
Ja aina alussahan ero on aina vain toisen osapuolena syy. Saattaa olla joskus niinkin ja onkin, ehkä.
Mutta myöhemmin, joskus jopa vuosien kuluttua erosta, voi huomata, etteivät ne asiat niin yksinkertaisia olletkaan. Ja silloin jo pystyy ajattelemaan sitä omaa osuuttaan eroon.
Erot ovat näinä aikoina niin yleisiä, että tuntuu hassulta, jos joku haluaa pitkittää niiden kertomista läheisilleen.
Vierailija kirjoitti:
Kerroin erosta somessa, koska ei olisi todellakaan ollut jaksamista käydä joka työkaverin, tutun ja puolitutun kohtaamisella läpi samaa asiaa uudestaan ja uudestaan repiä koko ajan haavat verille. En olisi halunnut erota mutta eipä voinut mitään.
Vitutti kyllä kun kaverit jaksoivat kysellä että no oletteko nyt olleet sen kanssa missään yhteyksissä (jo eksän nimen mainitseminen oli niin triggeröivä asia että tuli fyysinen paha olo), ja joko olen toipunut.
Onneksi on korona, ei ole aikoihin tarvinnut olla yhteyksissä juuri kehenkään ja kuulumisten kyselyyn voi viesteissä vastata helpommin jotain ympäripyöreää työkiireistä. En todellakaan jaksa enää kertoa kenellekään vielä vuosien jälkeen että KYLLÄ voin edelleen huonosti saati että "KIITOS kysymästä t*ppaisin itseni jos olisi munaa, niin huonosti menee. Kerro myös kaikki miten menee sinun täydellisessä lapsiperhearjessa ydinperheessä, varmaan niiin ihana elämä!"
Neuvo ap:lle, voi olla hyvä harkita vähentää hetkeksi yhteyksiä niihin jotka hehkuttavat omaa onneaan jatkuvasti ja joilla on ne asiat hyvin mitkä koet menettäneesi. Helposti koet itsesi säälityksi tai alat vertailla.
Mutta jos et ole sellainen niin puhu näistä asioista ihmisille kun olet siihen valmis. Jossain vaiheessa on hyvä lopettaa pänsä sisällä asioiden vellominen. Kun mielenterveydelle se teki todella huonoa.
Mietinkin että jos olisin somessa, voisin vain laittaa jonkun sellaisen pateettisen "jokainen kaunis tarina päättyy aikanaan" -postauksen, mitä julkkiksetkin harrastavat. Tai vain vaihtaa parisuhdestatuksen tms. ja "En kommentoi".
Mutta kun en ole somessa. Missään. Siinä on varmasti hyväkin puoli, ei tarvitse siellä ulostuloa murehtia. Mutta huono puoli on tuo kaikille erikseen ilmoittaminen. En kestä edes ajatusta niistä "En olisi ikinä uskonut teistä!" kommenteista. Melkoisen pitkä yhteinen elämä takana juu... Vaikken niin vanhakaan vielä ole.
V$##¥ kun ahdistaa. Ja kaikki tutut parisuhteessa. Ja äiti kysyy joka kerta, kun vastaan puhelimeen, että mitäs X puuhaa. Hajoan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No mitä kauemmin menee, sitä paremmin sinä itsekin pääset ns. sinuiksi erosi kanssa.
Kykenet käsittelemään eroa, ymmärrät eroon johtaneet asian paremmin ja olet saanut tutkailla omaa sisintäsi syvältä.
Loputtomiin kukaan ei voi avioeroa eikä avoeroakaan peitellä.
Tottahan jokainen päättää itse siitä, milloin erosta kertoo sukulaisille, ystäville ja muille.Ja aina alussahan ero on aina vain toisen osapuolena syy. Saattaa olla joskus niinkin ja onkin, ehkä.
Mutta myöhemmin, joskus jopa vuosien kuluttua erosta, voi huomata, etteivät ne asiat niin yksinkertaisia olletkaan. Ja silloin jo pystyy ajattelemaan sitä omaa osuuttaan eroon.
Erot ovat näinä aikoina niin yleisiä, että tuntuu hassulta, jos joku haluaa pitkittää niiden kertomista läheisilleen.
En pidä vain toisen syynä. Eroa tehtiin pitkään. Emme nähneet enää muuta vaihtoehtoa. Tavallaan helpottunutkin, vaikka koko elämä ja identiteetti meni alta. Eikä yhtään kiinnosta, kuinka yleistä, itselle täydellinen tragedia.
En yksinkertaisesti tiedä miten tästä kertoa. Ei sanoja. Ei voimia. Ei hel₩€¥¥!
Pitäisikö perustaa joku WA-ryhmä ja päräyttää sinne "Arvatkaa mitä!?" Aprillipäivä olisi ollut hyvä. Olisi hämmentänyt kunnolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eroamisesta on turha tehdä elämää suurempaa ongelmaa.
1901 syntynyt mummuni sanoi, että parempi ero kuin surkea liitto. Hän tiesi kaiken surkeasta liitosta, jossa mies pahoinpiteli, raiskasi ja solvasi.
Sinä elät vain kerran, eikä ainutta elämää kannata haaskata jonkun tolleron kanssa, joka kohtelee huonosti.
Oon eronnut kahdesti. En aio kantaa ristinpuuta sen takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kuin minä olisin kirjoittanut.
En koe asiaa ongelmalliseksi. Kun ei ole ketään, kenelle jakaa, niin ei ole. Tämä aika on lisännyt epäsosiaalisuutta ja toisilla enemmän.
Voimia erosta toipumiseen!
Jatka elämääsi ja ole itsellesi myötätuntoinen, aikaa ja kärsivällisyyttä.
Voi sinua ap, ymmärrän niin hyvin. Itse eron vasta uhatessa ( kumppani petti) , pitkähkön avioliiton jälkeen, kerroin kaikille tutuille ja puolitutuille, vanhemmille jne. Varmasti puoli kaupunkia tiesi, mitä ukkoni oli saanut aikaan. Se oli valtavan terapeuttista ja silti sitä kesti kauan ja pää meinasi hajota. Auttoi totisesti.
No, emme eronneet, siitä on jo kauan.
Niitä vertaisia löytyi yllättävän paljon. Ei se ihmisten elämä ole niin kullanhohtoista , miltä päällepäin näyttää. Jokaisella oli murheensa .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi sinua ap, ymmärrän niin hyvin. Itse eron vasta uhatessa ( kumppani petti) , pitkähkön avioliiton jälkeen, kerroin kaikille tutuille ja puolitutuille, vanhemmille jne. Varmasti puoli kaupunkia tiesi, mitä ukkoni oli saanut aikaan. Se oli valtavan terapeuttista ja silti sitä kesti kauan ja pää meinasi hajota. Auttoi totisesti.
No, emme eronneet, siitä on jo kauan.Niitä vertaisia löytyi yllättävän paljon. Ei se ihmisten elämä ole niin kullanhohtoista , miltä päällepäin näyttää. Jokaisella oli murheensa .
Kiinnostaa, että oliko hankalaa jatkaa avioliittoa enää kun olit tarkoituksella kertonut pettämisestä kaikille, varmaan miehesi maineen tuhoamisen tarkoituksessa? Siis ymmärrän kyllä sinun syyt tavallaan kun on vihainen ja pettynyt mutta en ymmärrä miksi miehesi olisi enää halunnut sen nöyryytyksen jälkeen jatkaa. Tai sinäkään, koska luulisi että sinulle olisi tullut paljon kuraa niskaan kun otit sen kamalan luuseripetturin takaisin, kun olet ensin haukkunut häntä kaikille jotka kuuntelee.
Tietenkin hyvä asia jos olette päässeet sosiaalisen häpeän yli vieläpä yhdessä, tiedän että itse en olisi varmaan kovin hyvin päässyt kummassakaan roolissa, olen varmaan liian pikkupaikkakuntalainen henkisesti.
Välttelet muita hetken aikaa kunnes olet valmis kysymyksiin?
Mieti valmiiksi joku lyhyt ytimekäs vastaus.