G. Synnytys ja ulostus
Itsellä on käynyt niin että ekalla ja tokassa kerralla olen joutunut häpeäkseni ulostamaan reippaasti synnytyksen yhteydessä synnytyspöydällä.. :(
Ummetus on ollut hankala vaiva loppuraskauksissa ja synnytyksen alettua on ollut vaikeaa pissata -saati ulostaa ennen h-hetkeä.
Tällä kolmannella kerralla olen syönyt melko terveellisesti koko ajan, juonut paljon vettä ja syönyt joka ikinen päivä paljon salaattia, tomaattia ja kurkkua.
Vatsa on toiminut joka päivä ja uloste on pehmeää.
Onko minulla toivoa että tällä kerralla selviäisin ilman nöyryytystä ja uloste tulisi "normaalisti" ennen synnytystä?
Millaisia kokemuksia teillä on? oletteko saaneet peräruiskeen sairaalassa tai onko vatsa toiminut omatoimisesti etukäteen?
Kommentit (44)
mulla rojahti kanssa kakit pöydälle ja kamala nolo oli. Vaikka kätilö sanoi ettei haittaa niin silti vaadin raivaamaan sen nokareen pois siitä haisemasta..yööök!
Eräs tuttu isä oli synnytyksen aikana ihan hiljaa, mutta kun jäivät kolmisin vauvan kanssa, naureskeli ja kysyi tuoreelta äidiltä, että "huomasikko kun väänsit kakatkin samalla?"
yhden kerran on peräruiske laitettu vaikka ei olis tarvinnut.
mun synnytykset ovat lähteneet käyntiin kotona ripulilla ja säännöllisillä supistuksilla. silloin kun on tuo yhdistelmä niin tiedän että kohta on lähtö.
Joten ikäänkuin luonto hoitaa homman:)
Synnytyksiä takana viisi, enkä ole kertaakaan paskonut synnytyksen yhteydessä, eikä minulle ole koskaan tehty suolihuuhtelua.
olen paskonut pöydälle, vaikka suorastaan ripuloin ennen synnytystä. Se mitään nöyryyttävää ole vaan täysin normaalia.
Shit happens :P
kamalan noloa synnyttää toisten nenän edessä!
kamalan noloa kakkia toisten nenän edessä!
PS: Multa tuli synnyttäessä myös pissaa, ihan lattialle. Kävin kyllä vessasakin välillä, mutta jotenkin nuo supistukset oli avautumisvaiheen lopulla niin rajuja, että ihan kaikki tuli ulos, niin rakosta, suolesta kuin mahalaukustakin (oksensin siis myös).
Ekalla sain peräruiskeen, mikä oli iso virhe. Paskoin seuraavat 24h niin, että perse oli kipein mahdollinen paikka ennen synnytystä. Ja SILTI sitä kamaa tuli synnytyksessäkin.
Tokalla kertaa pääsin heti synnytyssaliin ja ponnistaessa paskoin ihan reippaasti.
Kolmannella kerralla ehdin käymään pari kertaa ihan normaalisti kakalla synnytyksen käynnistymisen jälkeen (oli pitkä synnytys, kuten ekakin). Kieltäydyin ruiskeesta. En kakannut laisinkaan synnytyksessä.
Onhan se kiva ja ihan normisettii paskoo ja vääntää ripulit ja siihen kuorrutukseks piereskellä miehen edessä.
enkä ulostanut (ainakaan mielestäni...). Tokalla kerrallakin sain peräruiskeen, mutta ulostin silti vähän. Kolmannella kerralla ei edes tarjottu peräruisketta, ja ulostin vähän. Ihan normi juttu. Ei tarvii hävetä. Sille ei oikein mitään voi siinä tilassa. Harva pystyy säätelemään ja hallitsemaan sitä peräreikäänsä siinä kun pinnistää vauvaa siitä toisesta reijästä ulos.
En ottaisi kotona peräruisketta vaikka jokusen kerran nestepaastolla olen ollut! :D
Se kuuluu sinne sairalanhommiin. Katetroinnit ja peräruiskeet on hoitajan perushommia.
Parempi hoitajan tehdä kuin alkaa kotona supistusten välissä itse tuuppimaan pyllyynsä jotain! :D
Synnytys saattaa lähteä etenemään rajusti peräruiskeen jälkeen, kannattaa hoitaa ulostaminen sairaalassa.
Kolmonen meinas ettei peräruiske toiminut hänellä? Aika erikoista. Sitä lääkettä tarttee pitää n. 10 minsaa sisällään niin lähtee hyvin kakka liikkeelle. Minä en pysty pidättelemään 5 minsaa pidemmälle.
Käsittääkseni on täysin normaalia, että suoli tyhjenee kun vauvan pää puskee ulospäin, eli se tyhjentää myös suolesta sen mitä siellä on.
Minulla on kolme lasta eikä tuosta ole koskaan mitään numeroa tehty. Ponnistusvaiheessa on jotain tullut, ilmeisesti. Etukäteen olen nolostellut että jos tulee muutakin kuin vauva ja ovat sanoneet, että kuuluu asiaan ja että siivoavat pois sitten. Kätilö on putsannut pois sen mitä sieltä on tullut, en ole edes tarkemmin tutkinut saati jaksanut välittää että mitä tuli ja miten paljon. :) Pääasia että se lapsi sieltä tulee OK! :)
Kolme peräruisketta ja kolme siistiä tyylikästä synnytystä.
vai mikä se nyt on kun vettä tungetaan letkulla niin että tuntuu että kohta räjähtää (läheltä piti ettei tullut jo matkalla sängystä pöntölle), ihan hirveetä...
Tokalla kerralla luulin että tehdään sama juttu, mutta mitään peräruisketta en ehtinyt saamaan vaan koko lasti siihen kätilön siivottavaksi.
Kohta ois kolmas kerta edessä, mitenhän nyt menee...
moni sellainenkin, joka ei asiaa edes huomaa. Kätilö ei siitä mitään ajattele, koska se kuuluu asiaan. Pyyhkii vain suojan sisään ja laittaa roskiin.
kätilö
En ole koskaan tajunnut näitä urpoja, jotka könyävät ummetuksen takia päivystykseen tai muuten eivät aikuisiällä selviä omasta paskantamisestaan ilman apua, ja sitten muut saavat siivota jäljet. Ei mene perille ei.
Tuskin ne kätilöt asiasta mitään ajattelevat, mutta järkkyä tosiaan muut terveet aikuiset, jotka muuten menevät päivystykseen paskantamaan. Kas kun ei pyydetä hoitajaa niistämään nenääkin. Nesteen truuttaaminen takapuoleen ruiskulla tai letkulla ei tosiaankaan ole mitään rakettitiedettä.
Tuo on kuules niin yleinen ongelma, ettei ne kätilöt siitä mitään sen kummempaa ajattele. Ei tarvitse hävetä yhtään. Sen kun annat mennä vain. Hyvähän se on ulosteenkin joskus ulos tulla ;)
Suosittelen kuitenkin peräruiskeen pyytämistä - se myös nopeuttaa ponnistusvaihetta. (näin meille koulussa kerrottiin...) Eikä sitten tarvitse ainakaan ulostuksen "pelossa" pidätellä ponnistuksia.
Jatka vain terveellisesti ja kuitupitoisesti syömistä niin en ihmettele lainkaan, jos tällä kertaa syntyykin pelkkä lapsi :)
silti tuli ulosteet synnytyksessä, eli ei auttanut mulla. Jos nyt ens kerralla auttais.
normaalisti kaikkien raskauksien ajan, mutta jokaisen kolmen kohdalla on tullut ummetusta juuri viikkoa ennen synnytystä. Se on vain merkki tulevasta synnytyksestä, mutta voin sanoa, että sitä ei koskaan muista tarkkailla loppuraskaudesta tuleeko mitään vai eikö varsinkin jos on lapsiakin hoidettavana eikä koko aikaansa käytä itsensä tarkkailuun. Ekasta synnytyksestä selvittiin 30 tikillä seuraavasta noin kymmenellä ja viimeisellä kerralla vain 2 tikkiä!
kamalan noloa kakkia toisten nenän edessä!