Mitä muuta ei näe sinusta ulkoapäin?

Masennustani. Olen hyvä näyttelijä.

Varmaan ylipäänsä rankka menneisyys. Lapsena perheväkivaltaa, sukulaisia istunut vankilassa mm. huumausaine- ja vakavista väkivaltarikoksista, kaksi ensimmäistä poikaystävää olivat samaa sarjaa ja olin syrjäytynyt parikymppisenä. Luottotiedot melkein menivät, olin osastolla pariin kertaan ja itsemurhayrityskin oli.

Nykyään olen terve ja elämäni on tasapainoista. Olen korkeakoulutettu, paljon ystäviä, hyvä parisuhde, säästöjä jne. Koen itseni myös terveeksi eli ei ole mitään kulissien pystyssä pitoakaan. Paljon vaati vain työtä sekä myös tukea muilta.

Että olen tosi siisti päälle päin ja koti kaatuu päälleni . En jaksa siivota ja syytän koronaa. 

Että fanitan Ruotsin Paratiisihotellia.

Eipä juuri mitään. Tällä hetkellä ei ole edes ketään läheistä jonka kanssa mitään sisäistä voisi jakaa, poislukien pari nettikaveria.

Siis minkä lisäksi?

Sitä, että en pidä ihmisistä.

Että olen sovinistisika, vaikka töissä minua pidetään modernina symppiksenä ja perheenisänä.

Salasuhdettani ei varmaan kukaan uskoisi

Pukamia

Kyllä varsinkin nykyään se, mitä ulospäin näkyy, ei todellakaan kerro kaikkea, mistä asiat todella johtuvat, eikä syytä käytökselle, vaikka puhunkin asioista. Olen hyvinkin väärinymmärretty näinä aikoina, varsinkin toisten valheiden tähden, mutta muiden kulissit pitää, koska he hyötyvät tästä tilanteesta, niin että vastuuta ei todella tarvitsisi kantaa. Samoin muidenkin käsitykset voivat vaihdella, vaikka alunperin ovat olleet oikealla puolella. Mutta saa nähdä, miten tilanne päättyy tai etenee. Liian pitkittynyt kyllä on, mikä on heikentänyt terveyttäkin.

Ettö juon olutta.

En ole lihovaa sorttia.

Että olen alkoholisti.

No monikaan ei tiiä miten rankkaa menneisyydessä mulla on ollut, vain "positiivisen asenteen takia".

Juuri mitään ei minusta näe ulospäin.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan ylipäänsä rankka menneisyys. Lapsena perheväkivaltaa, sukulaisia istunut vankilassa mm. huumausaine- ja vakavista väkivaltarikoksista, kaksi ensimmäistä poikaystävää olivat samaa sarjaa ja olin syrjäytynyt parikymppisenä. Luottotiedot melkein menivät, olin osastolla pariin kertaan ja itsemurhayrityskin oli.

Nykyään olen terve ja elämäni on tasapainoista. Olen korkeakoulutettu, paljon ystäviä, hyvä parisuhde, säästöjä jne. Koen itseni myös terveeksi eli ei ole mitään kulissien pystyssä pitoakaan. Paljon vaati vain työtä sekä myös tukea muilta.

Ihanaa, että olet onnistunut tuossa. Millaista tukea sait kaikenkaikkiaan, että tuohon pääsit? Omalla kohdalla oli henkisesti ja sosiaalisesti huonot lähtökohdat, ja sen lisäksi eräs taho myös jostain syystä on kohdellut huonostikin ja mokaillut, mikä on vaikuttanut terveyteenkin. Eli kapuloitakin rattaisiin on heitelty ihan riittävästi, eli huonossa asemassa olen edelleen. Ihan ilman tukea ja apua sekä ihmissuhteita (hyviäkin ihmisiä myös on elämässä siis on ja on ollut) en toki ole ollut, mutta siis sitä negaakin on ollut elämässä ihan riittävästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan ylipäänsä rankka menneisyys. Lapsena perheväkivaltaa, sukulaisia istunut vankilassa mm. huumausaine- ja vakavista väkivaltarikoksista, kaksi ensimmäistä poikaystävää olivat samaa sarjaa ja olin syrjäytynyt parikymppisenä. Luottotiedot melkein menivät, olin osastolla pariin kertaan ja itsemurhayrityskin oli.

Nykyään olen terve ja elämäni on tasapainoista. Olen korkeakoulutettu, paljon ystäviä, hyvä parisuhde, säästöjä jne. Koen itseni myös terveeksi eli ei ole mitään kulissien pystyssä pitoakaan. Paljon vaati vain työtä sekä myös tukea muilta.

Ihanaa, että olet onnistunut tuossa. Millaista tukea sait kaikenkaikkiaan, että tuohon pääsit? Omalla kohdalla oli henkisesti ja sosiaalisesti huonot lähtökohdat, ja sen lisäksi eräs taho myös jostain syystä on kohdellut huonostikin ja mokaillut, mikä on vaikuttanut terveyteenkin. Eli kapuloitakin rattaisiin on heitelty ihan riittävästi, eli huonossa asemassa olen edelleen. Ihan ilman tukea ja apua sekä ihmissuhteita (hyviäkin ihmisiä myös on elämässä siis on ja on ollut) en toki ole ollut, mutta siis sitä negaakin on ollut elämässä ihan riittävästi.

Viides psykologini oli todella isossa roolissa. Sain hänen kanssaan rakennettua niin hyvän luottamussuhteen, että sain käsiteltyä elämäni kipukohdat jo ennen terapiaan pääsyä. Siellä olin vain pari kuukautta, kun tajusin ettei minulla ole enää mitään tarvetta tälle. Syrjäytymisen kanssa auttoivat sosiaalityöntekijät ja etsivä nuorisotyö. Olin niin loppu että pystyin alussa olemaan vain pari tuntia viikossa askartelemassa, sen jälkeen pääsin kuntouttavaan työtoimintaan 4 tuntia per päivä pari kertaa viikossa. Samaan aikaan nykyinen mieheni ja pari ystävää olivat tukena, uskalsin muuttaa muualle ja katkaista välit menneeseen. Etäisyyden saamista pidän myös todella ratkaisevana tekijänä parantumiseen. Tuskin olisin selvinnyt jos olisin jatkanut elämää samassa ympäristössä samojen ihmisten yhä uudelleen ja uudelleen traumatisoitavana. 

Mutta silti se isoin työ piti tehdä yksin. Jokainen kipukohta piti jakaa ja elää uudelleen läpi, jotta niistä pystyi päästämään irti. Arjesta kiinni saaminen oli aamuisin aina itkun takana, terveet elämäntavat piti opetella ja jopa se itsearvostus piti kaivaa väkisin sisimmästä. Monen vuoden prosessi. Muualle muuttamisesta meni vielä useampi vuosi että aloin löytää elämäniloa ja itsevarmuutta enkä pelännyt kaikkea ihan paranoidisena.

Sairastan skitsofreniaa, mutta olen töissä eikä kukaan tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Siis minkä lisäksi?

Mitä muut....a taisi olla vahingossa tullut.

Munasarjat.