Vauva-lehti etsii haastateltavaksi
perhettä, jossa on suomalainen äiti ja (ei-eurooppalainen) ulkomaalainen isä sekä lapsia, mielellään vauvakin. Plussaa on, jos äiti tuntee miehensä kotimaan kulttuuria jonkin verran eli on asunut itsekin tuossa kulttuurissa. Jutussa perhe saa kertoa kokemuksistaan kahdesta kulttuurista; sekä kahden kulttuurin tuomista elämää rikastuttavista asioista että mahdollisista kipupisteistä. Juttu julkaistaan syksyllä Vauvassa.
Yhteydenotot (kerro lyhyesti perheestänne ja asuinpaikkakunta):
khemanus (at) welho.com
Kommentit (35)
Etsikää aiheita joita ei ole käsitelty, arkojakin aiheita sekä panostakaa enempi lastenkasvatuskysymyksiin ja perheiden ja parisuhteen selviämisjuttuihin. Esim. eron jälkeen selviäminen tai totuudenmukaiset erotarinat.
Juuri näin. Mitä ikinä kirjoitattekin, älkää antako juttuista tulla sitä iänikuista imelää soopaa.
Tuossa joku mainitsi, että työn perässä ulkomaille lähteviä olisi enemmän kuin "rakkauden". Luin juuri, että eurooppalaisten maastamuutoista 70% tapahtuu rakkauden perässä ja vain 30% työn/opiskelun/eläkkeellä olen jne. takia, joten kai se juttukin ennemmin saisi olla noista rakkauden perässä muuttaneista kuin niitä iänikuisia "firman XX insinööri ja hänen perheensä lähtevät 2 vuodeksi komennukselle maahan N" -sepustuksia.
Ennemminkin kokemuksia siitä minkälaista on erota ulkomaalaisesta miehestä ja mitä kaikkea sairasta hän voikaan järjestää ex-puolison elämän hankaloittamiseksi.
t. Been there - seen that (voisin vaikka kirjoittaa kirjan aiheesta)
Ennemminkin kokemuksia siitä minkälaista on erota ulkomaalaisesta miehestä ja mitä kaikkea sairasta hän voikaan järjestää ex-puolison elämän hankaloittamiseksi.
t. Been there - seen that (voisin vaikka kirjoittaa kirjan aiheesta)
Minua kiinnostaisi kuulla, minkälaista arki on jos on realistinen kaappausuhka olemssa. Eli joku musulmaani mies joka saattaisi kaapata lapsen/lapset jonnekin rättipäämaahan, mistä niitä ei sitten ikinä saisikaan pois.
Miten olis jos vaikka kirjoittaisitte perheestä joka on päättänyt antaa vammaisen lapsensa hoitokotiin eikä ole näitä sankariperheitä jotka selviävät vaikeavammaisen lapsen kanssa arjessa.
näistä ehdottamistanne aiheista ei taida liittyä mitenkään vauviihin, joten tuskin VAuva-lehti niihin tarttuu
näistä ehdottamistanne aiheista ei taida liittyä mitenkään vauviihin, joten tuskin VAuva-lehti niihin tarttuu
Uskonto ei aiheuta kaappauksen uhkaa.
Suomalaislapsia on kaapattu mm. Venäjälle, USA:han yms. ns. sivistyneisiin maihin.
T: Länsi-afrikkalaisen miehen (muslimi) puoliso, sekä kolmen lapsen äiti (+la 13.11.09)
vauvoihin tai perheeseen liittyvät asiat ole jo tuossa lehdessä käsitelty. Kuka sitä edes jaksaa pidempään lukeakaan, itsekin ostin pari irtonumeroa silloin kun odotin esikoista ja samat synnytys/imetys/sankariäitijutut alkoi kyllästyttää jo parin numeron jälkeen. Kyllä av:llä on paljon kiinnostavampia juttuja.
joka joutuu muuttamaan/muutta kotimaassa toiselle paikkakunnalle, jossa tukiverkostoa ei ole. Lasten ja erityisesti kouluikäisten sopeutuminen uudelle paikkakunnalle. Ja ERITYSESTI vanhempien sopeutuminen uudelle paikkakunnalle kiinnostaisi. Haaveilevatko palaavansa vanhaan? Onko uusi elämä odotusten mukaista/parempaa/huonompaa? Millä eväin arkea pyöritetään eteenpäin, jos kaipuu vanhaan on valtavaa jne? Terv. Kaksikielisen, suomalaisen perheen äiti, joka vuosien jälkeen vielä totuttelle asuinpaikkakuntaansa, vanhaa kaivaten
Saman kokeneena, olisi kiva kuulla myös..
sillä erolla, että olemme suomenkielinen perhe suomenkielisellä alueella, matkaa "entiseen" on alle 70 km.
Mutta voisiko toimitus joskus haastatella ja kertoa miten eletään arkea, mitä ajatellaan, ihan tavallisessa uskoaisessa kristityssä perheessä?
Maahanmuuttajista on juttua joka välissä, millaista on olla vanhempana ja millainen työtoveri on. Ja kahden eri uskontokunnan edustajan liitoista.
Mutta millaista on olla avoimesti kristitty ja uskovainen suomessa? Millainen on uskovaisen perheen arki? Onko se jotenkin erilaista kuin tavallisen ei-uskovaisen tai tapauskovaisen arki?
Ja jos vaiheeksi vaikkapa muiden suuntien - vapaiden suuntien edustajan näkemys eikä aina lestadiolaisia!
Sitten voisi kertoa kaksi tai kolme tarinaa siitä, miten lastensuojeluilmoitukset ovat vaikuttaneet perheiden elämään / miten lastensuohjelun (perhetyön ja/tai muun lastensuojelun) asiakkuus on vaikuttanut perheen elämään, lapsiin, arkeen sitten jatkossa.
tässä voisi olla mukana myös semmonen perhe, josta on tehty aiheeton ilmoitus ja minä olen valmis tulemaan haastateltavaksi kahteen jälkimmäiseen:
omalla nimelläni ja kasvoillani siitä, miten uskovainen perhe elää ja anonyyminä siitä, miten rankkasanainen, mutta aiheeton, perätön lastens. ilmoitus on jättänyt ison arven minuun ja lapseen.
Näitä juttuja on jo ollut vaikka kuinka. Kirjoittakaa mieluummin äidistä, joka asunut ulkomailla ja palannut Suomeen lapsen/lasten kanssa. Isä ulkomaalainen ja asuu ulkomailla. Pitääkö isä yhteyttä? Vieraileeko hän Suomessa vai lapsi isänsä luona? Ja kuinka usein? Miltä paluumuutto Suomeen on tuntunut äidistä/lapsesta? Miten lapsen kielitaito, puhuuko hän edelleen toista äidinkieltään? Miten kielitaitoa pidetään yllä?
Tällaista juttua ei ole vielä näkynyt. Ja näitä naisia on varmasti useita!
T. yksi tällainen
Eli esim. suomenkielinen perhe ruotsinkielisessä kunnassa, ovatko kokeneet syrjintää tms. Ja samoin olisi kiva jos haastattelisitte tutkijoiden sijaan joskus vaikkapa lastensuojelun sosiaalityöntekijää hänen päivästään jne.
Ennemminkin kokemuksia siitä minkälaista on erota ulkomaalaisesta miehestä ja mitä kaikkea sairasta hän voikaan järjestää ex-puolison elämän hankaloittamiseksi.
t. Been there - seen that (voisin vaikka kirjoittaa kirjan aiheesta)
Minua kiinnostaisi kuulla, minkälaista arki on jos on realistinen kaappausuhka olemssa. Eli joku musulmaani mies joka saattaisi kaapata lapsen/lapset jonnekin rättipäämaahan, mistä niitä ei sitten ikinä saisikaan pois.
mutta suhtautumiseni on kyllä hieman kunnioittavampaa,se ,että exäni on hullu, ei saanut minua vihamaan kaikkia hänen maanmiehiään saati hänen kotimaata, päin vastoin.
Miten olis jos vaikka kirjoittaisitte perheestä joka on päättänyt antaa vammaisen lapsensa hoitokotiin eikä ole näitä sankariperheitä jotka selviävät vaikeavammaisen lapsen kanssa arjessa.
No juu on se kumma kun jos joku ei halua lykätä vammaistaan hoitokotiin ja jopa vielä rakastaa sitä ja elää ihan omasta mielestään onnellista elämää niin se on niin saatanan vaikea hyväksyä ja sitten sitä pidetään tekopyhänä sankaritouhuna.
On näitä haastatteluja hoitokotiin lapsensa laittaneista, esim. tää Anne Brunila. En mitenkään tuomitse sitä, jokainen tekee mitä kokee pystyvänsä, mut voitteko jo pikkuhiljaa antaa vammaistenkin vanhempien olla onnellisia. Ei me kaikki salaa hiljaa kärsitä. Jotkut varmasti, mutta ei kaikki.
t. vammaisen äiti
[että exäni on hullu, ei saanut minua vihamaan kaikkia hänen maanmiehiään saati hänen kotimaata, päin vastoin.
[että exäni on hullu, ei saanut minua vihamaan kaikkia hänen maanmiehiään saati hänen kotimaata, päin vastoin.
ei tässä mikään sankariperhe olla, vaikka meillä onkin kaikenlisäksi monikulttuurinen uusperhe, sen vammaisen lisäksi.
Ihan tyytyväistä arkea me eletään näiden erityisyyksienkin kanssa.
- toinen vammaisen lapsen äiti -
Miten olis jos vaikka kirjoittaisitte perheestä joka on päättänyt antaa vammaisen lapsensa hoitokotiin eikä ole näitä sankariperheitä jotka selviävät vaikeavammaisen lapsen kanssa arjessa.
No juu on se kumma kun jos joku ei halua lykätä vammaistaan hoitokotiin ja jopa vielä rakastaa sitä ja elää ihan omasta mielestään onnellista elämää niin se on niin saatanan vaikea hyväksyä ja sitten sitä pidetään tekopyhänä sankaritouhuna.
On näitä haastatteluja hoitokotiin lapsensa laittaneista, esim. tää Anne Brunila. En mitenkään tuomitse sitä, jokainen tekee mitä kokee pystyvänsä, mut voitteko jo pikkuhiljaa antaa vammaistenkin vanhempien olla onnellisia. Ei me kaikki salaa hiljaa kärsitä. Jotkut varmasti, mutta ei kaikki.
t. vammaisen äiti
Ettei asia jää epäselväksi: yleinen journalistinen käytäntö (kenties joitakin sensaatiolehtiä lukuun ottamatta) on, että haastatteluista ei makseta palkkioita.
Ja kuitenkin niillä jutuilla täytetään se lehti, jota te myytte kalliilla. Mihin te journalistit palkkaa tarvitsette kun muillekaan ei tarvitse maksaa mitään siitä että saatte tehdä juttujanne ja pysyä näin leivän syrjässä kiinni??
ei noista jutuista saa mitään palkkiota. Kokemusta on, mieheni on ollut useissa lehdissä jos mitäkin kommentoimassa, eikä killinkiäkään ole saanut.
jonka äiti on tehnyt itsemurhan. Miten mies ja lapset ovat asian pystyneet käsittelemään, minkälaista arki on äidin kuoleman jälkeen.
Nimenomaan itsariin kuollut, näitä syövän kanssa kamppailleita sankariäitejä on hehkuteltu tarpeeksi. Mielensairauteen kuolleet lakaistaan maton alle.