Sinä varattu, joka olet toivottoman ihastunut toiseen...

... minulla on rohkaiseva tarina!

Olen itse pitkässä, tasapainoisessa ja rakastavassa suhteessa. Pari vuotta sitten puolituttu mies menneisyydestä otti yhteyttä ja jutustelimme niitä näitä. Jossain vaiheessa huomasin olevani suorastaan ihastunut; odotin viestejä aina malttamattomana, mietin miestä jatkuvasti ja jutut alkoivat mennä syvemmälle ja syvemmälle. Mies kertoi, että on ollut kiinnostunut minusta aina, mutta koska molemmat ovat olleet koko tuntemisemme ajan tahoillaan parisuhteessa, hommasta ei koskaan tullut mitään. Mies alkoi kysellä meidän parisuhteen tilaa ja kertoi, että heillä ei pikkulapsiarjen keskellä suhde oikein kukoista ja on miettinyt, että miksi päästi minut menemään.

Juttelimme pitkään ja näimmekin pari kertaa kahvin äärellä, ja mietin kuumeisesti, mitä tekisin. En halunnut erota miehestäni enkä koskaan tosissani sitä harkinnut, mutta jotenkin minuakin vaivasi se, että olisikohan meistä voinut joskus tulla jotain. Tätä en kuitenkaan koskaan tälle miehelle sanonut. Pyysin vertaistukea täällä palstalla ja tappelin oman huonon omatuntoni kanssa. Korostan myös sitä, ettemme ole koskaan edes suudelleet, saati menneet sen pidemmälle. Miehen piikikäs huumori nauratti ja spontaanius viehätti.

Sitten kävi klassiset. Kun minun ja tämän miehen "suhde" (eli siis viestittely ja viestiteltävät asiat) arkipäiväistyivät, aloin huomata, että eihän tässä miehessä mitään erityistä ollutkaan. Oikeastaan hän alkoi vaikuttaa aika yksinkertaiselta ja jopa ilkeältä, ja vasta tässä vaiheessa silmäni avautuivat sille, miten rumasti oli puhunut juuri synnyttäneestä vaimostaan, joka oli jo yli kolme vuotta ollut kotona hoitamassa pariskunnan lapsia. Yhdessä hankittuja lapsia. Mies ikään kuin hänen selkänsä takana yritti alkaa rakentaa uutta elämää, johon voisi hypätä suoraan kun viimein uskaltaisi puhua vaimolleen. Miehen spontaaniuskin paljastui sitoutumiskyvyttömyydeksi; miehellä oli jäänyt kesken ties kuinka monta kurssia ja koulutusta, yhtenä päivänä halusi Espanjaan vaeltamaan ja seuraavana päivänä olikin varaamassa Lapista laskettelureissua, mutta mikään ei koskaan toteutunut.

Nykyään, kun mieheltä tulee viesti, avaan ja luen sen, mutta vastaan lyhyesti. Viime viestistä taitaa olla pari viikkoa. Aina, kun saan jonkun tyhmän vitsin tai vähättelevän kommentin, tai joudun selittämään auki mitä tahansa yhteiskunnallista perustietoa, mietin, että luojan kiitos emme koskaan päätyneet yhteen; nythän minä olisin tuo vaimo, joka kuvittelee kaiken olevan hyvin ja olisin jumissa yksinkertaisen, epärehellisen miehen kanssa joka vähättelee ja haukkuu minua toisille naisille.

En ole ylpeä siitä, että olen näinkin pitkään viestitellyt miehen kanssa enkä varsinkaan siitä, että hän sai minut epäilemään omaa suhdettani, mutta ainakin opin nyt kantapään kautta, että ruoho ei tosiaan ole vihreämpää aidan toisella puolella. Oma mieheni on noussut aivan uusiin sfääreihin kuin itsestään, kun olen päivä päivältä ymmärtänyt uudelleen, miksi häneen vuosia sitten rakastuin ja mikä hänessä viehättää edelleen. Nykyään panostan enemmän itseeni ja parisuhteeseeni koska tämä on se, missä panostamista tarvitaan.