Vanhemmiten järkytyn helpommin surullisista asioista tai väkivallasta, muita?
Kommentit (31)
Miten paljon sulla on itsellä ollut tuollaisia kokemuksia elämässä? Omasta mielestä tuntuu että mitä enemmän surullisia ja järkyttäviä kokemuksia kerääntyy iän myötä, sitä vähemmän jaksaa enää välittää.
Olen huomannut. Olen nyt viisikymppinen ja ihan täysi pehmo jo kaikin puolin. Edes luontodokumentteja en voi enää katsoa, koska niissä aina jokin poikanen haahuilee pois emonsa luota ja jokin toinen eläin syö sen. Juu tiedetään, että se on osa luontoa, en vaan kestä katsoa.
Samoin tuotantoeläinten olosuhteet ahdistavat, hylätyt kissat, huonosti hoidetut vanhukset, lapset lastenkodeissa jne. Lista on loputon. Nuorempana osasi olla surematta kaikkea sitä mille ei kuitenkaan mitään voinut.
Kyllä, jos jotain kauheaa tapahtuu ja siitä uutisoidaan jatkuvasti lehtien nettisivuilla, joudun vältyämään näitä nettisivuja jopa päivien ajan, kun en halua nähdä edes niitä otsikoita.
Olen huomannut saman. Etenkin eläimiin kohdistuva väkivalta ja vammaisten ihmisten kohtalot tekevät pahan olon.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. En pysty katsomaan esim. elokuvien väkivaltaisia kohtauksia ollenkaan, animaatiotkin tekee pahaa.
Joo, tämä on korostunut. Käännän katseen pois heti. Ihan niin kuin olisi saanut jonkun empatia-annoslisän aivoihin. Ei tavallaan kestä sitä, että jotakuta sattuu ja ei kestä sitäkään, kun ei tiedä mitä käy. ap
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut. Olen nyt viisikymppinen ja ihan täysi pehmo jo kaikin puolin. Edes luontodokumentteja en voi enää katsoa, koska niissä aina jokin poikanen haahuilee pois emonsa luota ja jokin toinen eläin syö sen. Juu tiedetään, että se on osa luontoa, en vaan kestä katsoa.
Saman huomannut luontodokumenteista. Itkin joskus lohduttomasti, kun jollain eläimellä oli joku poikanen, jolla joku vamma, niin että ei pärjännyt, näytettiin, kuinka vielä yritti kaikkensa pärjätäkseen ja emokin yritti vielä auttaa. Ja tiesi, että menisi petoeläinten ruoaksi. ap
Kyllä.
Oma särkyvyys, henkinen ja fyysinen on käynyt ilmeiseksi. On menettänyt ihmisiä.
Elämää on enemmän takana kuin edessä.
Moni seikka joka ennen nauratti, nyt kauhistuttaa.
Ja jos mun kimppuun käydään, en jaksa juosta karkuun.
Kyllä, itken pahuutta. Telkkarista katson lämpimiä komedioita, en missään tapauksessa kauhua enkä trillereitä.
Todellisuus trillaa tarpeeksi.
Minulla aivan sama juttu. Mietin, että johtuisiko se siitä, että nuorena elämä ja ajatukset pyörivät niin paljon oman p..seen ympärillä, ettei muuta välttämättä huomaakaan. Nykyään en varsinkaan lapsiin ja eläimiin kohdistuvaa julmuutta kestä, en mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut. Olen nyt viisikymppinen ja ihan täysi pehmo jo kaikin puolin. Edes luontodokumentteja en voi enää katsoa, koska niissä aina jokin poikanen haahuilee pois emonsa luota ja jokin toinen eläin syö sen. Juu tiedetään, että se on osa luontoa, en vaan kestä katsoa.
Saman huomannut luontodokumenteista. Itkin joskus lohduttomasti, kun jollain eläimellä oli joku poikanen, jolla joku vamma, niin että ei pärjännyt, näytettiin, kuinka vielä yritti kaikkensa pärjätäkseen ja emokin yritti vielä auttaa. Ja tiesi, että menisi petoeläinten ruoaksi. ap
Joo, ihan kidustusta katsoa. Maailma on niin epäreilu!
Vanhempana alkaa karsia pois turhia asioita elämästään, ikäviä asioita joille ei voi mitään, alkaa ymmärtää oman rajoittuneisuutensa ja suojella itseään.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, jos jotain kauheaa tapahtuu ja siitä uutisoidaan jatkuvasti lehtien nettisivuilla, joudun vältyämään näitä nettisivuja jopa päivien ajan, kun en halua nähdä edes niitä otsikoita.
Joo, ymmärrän itse, että en halua tietää välttämättä yksityiskohtia, jos kerrotaan, että vaikka tapaus on ollut raaka (kuten vaikka Koskela) saati sukeltaa useiksi päiväksi miettimään asioita, ne voivat myös täyttää mielen, jos alkaa niitä lukea. Siksi itselleni riittää pääpiirteet jostain uutisista, yksityiskohdat voivat järkyttää aivan liikaa ja alkaa kiertää mielessä.
Olen toisaalta tiedonhaluinen ja ikävältä tiedolta tietysti ei voi välttyä, olen vaan yrittänyt miettiä, kuinka pysyy balanssissa. En siis vaikka halua lopettaa katsomasta uutisia.
ap
Mulla on mennyt päinvastoin - olen turtunut huomattavasti siihen nähden mitä olin teininä. Lapsiuhrit ovat poikkeus, tosin heihin liittyvät asiat ovat ennenkin tuntuneet pahalta.
Vierailija kirjoitti:
Miten paljon sulla on itsellä ollut tuollaisia kokemuksia elämässä? Omasta mielestä tuntuu että mitä enemmän surullisia ja järkyttäviä kokemuksia kerääntyy iän myötä, sitä vähemmän jaksaa enää välittää.
Minulla on parin vuoden sisällä ollut tuntemallani perheellä kuolemantapaus sekä kaksi ystävääni ovat sairastuneet vakavasti. Olen myötäelänyt noita kaikkia.
En ainakaan tällä hetkellä koe, että en jaksaisi välittää tuollaisista ikävistä asioista. ap
Jos on terve persoonallisuus, empatiakyky yleensä lisääntyy oman elämänkokemuksen myötä. Entistä paremmin hahmottaa vaikkapa jonkin onnettomuuden seuraukset ja pystyy asettumaan kovia kokeneiden asemaan.
Nuoren on usein vaikea käsittää seurauksia ja sitä, mitä ne seuraukset oikeasti tarkoittavat.
Mitä nuorempi ihminen, sitä kuolemattomampi omassa mielessään. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä paremmin ymmärtää ihmisen ja elämän haurauden. Nuorta ei niin paljon kosketa esimerkiksi jonkun tuntemattoman kuolema, koska hän ei syvällä sisimmässään usko, että sama voisi kohdata häntä.
Vierailija kirjoitti:
Jos on terve persoonallisuus, empatiakyky yleensä lisääntyy oman elämänkokemuksen myötä. Entistä paremmin hahmottaa vaikkapa jonkin onnettomuuden seuraukset ja pystyy asettumaan kovia kokeneiden asemaan.
Nuoren on usein vaikea käsittää seurauksia ja sitä, mitä ne seuraukset oikeasti tarkoittavat.Mitä nuorempi ihminen, sitä kuolemattomampi omassa mielessään. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä paremmin ymmärtää ihmisen ja elämän haurauden. Nuorta ei niin paljon kosketa esimerkiksi jonkun tuntemattoman kuolema, koska hän ei syvällä sisimmässään usko, että sama voisi kohdata häntä.
Totta. Vanhempana hahmottaa tämmöiset tapaukset "kolmiulotteisemmin", syyt, taustat, seuraukset. Ei välttämättä itse kuolema vaan myös symbolinen merkitys, kuinka suhteutuu siihen, mitä on ollut historiassa.
On asialla tietysti se kääntöpuoli, että hyvät asiat saavat myös tuon saman syvän kokemuksen.
ap
Vierailija kirjoitti:
Mulla on mennyt päinvastoin - olen turtunut huomattavasti siihen nähden mitä olin teininä. Lapsiuhrit ovat poikkeus, tosin heihin liittyvät asiat ovat ennenkin tuntuneet pahalta.
Eikö turtuminen voi tarkoittaa myös sitä, ettet aina nauti elämän hyvistäkään puolista sitten? :)
ap
Muistelen kuulleeni jotain tutkimustietoa, että vanhemmilla ihmisillä on keskimäärin enemmän empatiaa (ja että se on yksi syy, miksi vanhempiakin kannattaa vielä työllistää). Tietysti yksilöllistä vaihtelua.
Olen kiinnittänyt samaan huomiota. Nuorempana juuri mikään ei hätkäyttänyt, kauheuksia kuunteli ja katsoi mielenkiinnolla. Olen ajatellut, että kai se elämänkokemus jotenkin on opettanut ja alleviivannut, että kaikki ihmiset todella ovat tuntevia ihmisiä. Näin olen selittänyt tämän itselleni.
Oikeassa elämässä tapahtuviin kauheuksiin olen aina reagoinut surulla, mutta nykyisin vanhemmiten myös joidenkin animaatioiden surulliset kohtaukset saavat itkemään, lapsena eivät (esim bambin äidin kuolema, se kun dumbo joutuu eroon äidistään, leijonakuninkaassa kun simban isä kuolee jne).
Kyllä. En pysty katsomaan esim. elokuvien väkivaltaisia kohtauksia ollenkaan, animaatiotkin tekee pahaa.