Kerro verhotusti tuottavasti joka tuntuu elävän ilman maallisia murheita

Lapsena isäni kanssa veneeseen moottori sammui ja ajelehdemmi hetken ja yritin soutaa isän korjatessa moottoria, tilanne ei ollut meille epätavallinen. Viereemme tuli iso huviveneen ja hinaaminen sijasta isä ja tuo ukko alkoivat korjata moottoria, isä on diplomi-insinööri ja niin oli tuo tulijamies. Olin heti huomannut että veneessä oli myös ikäiseni tyttö ja koira joita rakastin mutta en voinut saada veljeni allergian takana. No me tytöt ystävystyttiin. Viikkoa myöhemmin tuo tyttö odotti minua meillä kotona kun tulin harrastuksesta. Olin aika hiljainen ja olimme vasta kakkosluokalla, tyttö oli tullu aksilla ja vanhemmat jona ten odotti minua Aku Ankkoja lukien meillä sohvannurkassa, viaton kasari! Minulle ystävä tuli tosi tarpeeseen, niin hänellekkin. Heidän perhe oli suomalaisittain hyvin varakkaita, aatelisnimi ja rahat jostain ruotsalaisten läänityksistä, kuten ystäväni sanoi. Meilläkin oltiin keskiluokkaisia enkä mitään enempää koskaan oisi kaivannut mutta olihan se ihan erilaista heillä mutta kun nuoret ystävystyy, tai lapset niin se yhdessä kasvaminen saa hyväksymään toisessa aikalailla mitä vaan ja ystäväni oli kultasydämisin ihminen mitä oikeasti voin edes kuvitella. Jos luen Äiti Teresasta niin heti muistan jotain tosi oikeamielistä jota ystäväni aina teki, usein sellaisia asioita joita moni tekisi jos voisi mutta monesti Sofia teki vielä paljon, paljon enemmän ja oikeasti tosi liikuttavia asioita jo lapsena ja nuorena. Ystävä menehtyi nuorena syöpään alle kolmikymppisenä ja diagnoosista menehtymiseen meni vain yksi kesä, silloin oltiin onneksi paljon yhdessä ja oltiin sinkkuja, . sairaalapäivinä luettiin Saima Harmajaa mutta muuten kohuttiin rannalla, meillä oli päivästä yksi ykkösjuttuna yhdessä uiminen ja sitä tehtiin paljon.
Ystävä siis opiskeli vielä päiviä ennen kuolemaa ja yhden kesän eli tietäen lopun olevan lähellä mutta elämä siihen asti oli hänellä täydellisesti huolista vapaa elämä.
Aina kun lapsena jotenkin puhuimme rahasta niin meillä oli aika selkeät periaatteet, luontaisedut, me sanottiin. Kerran tosin heidän isä osti muka Sofialle auton ja se annettiin minulle kun ajelimme festareilla ja piti olla turvallista, Sofia oli vuoden vanhempi joten tuota autoasiat perusteltiin kokemattomuudellani. Silloin meidän isä vaan nauroi kun jo kymmenen vuotta oli puhunut siitä ettei ihan kaikkia asioita voitu aina heiltä hyväksyä. Sofian äiti oli menehtynyt vuotta ennenkuin me tutustuttiin ja meidän perhe ja äitini olivat tärkeitä varmaan myös ja heidän suhde oli mutkaton ja läheinen, äiti on opettaja.
Kun Sofia oli loppuaikoina sairaalassa niin sanoin että kaikki yritykset helpottaa elämääni suoraan lahjoituksiin meidän yhteisen suosikkiharrastuksen voimistamiseksi kehittyvissä maissa, sanoin että kaikki, en ota mitään, älä yritä. Meidän ystävyys ei perustunut mitenkään rahaan, oltiin kai vähän kuin enemmän vaan toisillemme sopivia ystävinä ja sillain raha-asiaakin täsmäsivät kun kuitenkin meidänkin perhe oli ihan keskiluokkaa, ainoat oudot tilanteet rahassa tuli kun oli jotain ystävän serkkuja tai perheen vanhempien tuttavien lapsia joilla ei ollut mitään rajaa.

Pitkä tarina mutta osalliset aikalailla mananmajoilla tai osa muualla maailmalla. Täytän ensi kesänä 45 vuotta. Tänään töissä sain puhelun. Asianajaja soitti ja kertoi että hänellä on kirje jonka hän luovuttaa minulle erään ihanan paikan edessä Vanajavedellä kun synttärinsä ovat. Hän sanoi lukeneensa liikuttavan kirjeen menneisyydestä. Uskon että kirje on ihana, se on joltain joka eli ilman maallisia murheita.