Oletteko tavanneet koskaan sielunkumppanianne?

Itse tunnistan tuon rehellisyyden eli kuinka voi olla jollekkin 100 %:n avoin ja rehellinen kaikesta.



Tuntuu, että mitään ei tarvitse peitellä tai hävetä vaan voit olla ihan sitä mitä todellisuudessa olet - vielä se pieni ongelma vaan kaihertaa eli uskallanko ottaa tämän puheeksi hänen kanssaan?!?



Niin, siis kerron vielä senkin, että en ole koskaan aikaisemmin kokenut mitään vastaavaa....

Valitettavasti vasta tänä keväänä, aivan kaikki vaan käsittämättömästi loksahti paikoilleen... Harmi vaan, että olen naimisissa ja kolmen lapsen äiti, joten ei homma sitten siitä etene. En ole ikinä tuntenut mitään vastaavaa edes oman mieheni kanssa ja nyt kun sitten tämä tyyppi vastaan käveli, niin ei homma voi kuitenkaan minnekään edetä :(

Mutta minäkin tapasin hänet liian myöhään... Nyt elän siinä uskossa ja kuvitelmassa, että meidän elämämme olisi ollut niiiiiin täydellistä. Mutta hyvä pitää nämä ajatukset ja kuvitelmat vain tällä tasolla, sillä oikeasti se tuskin olisi ollut niin täydellistä.



Mutta tuo rauha, helppous ja rehellisys olla toisen kanssa - voisiko sitä paremmin sanoa!

aina vastakkaista sukupuolta? Mites se seksuaalinen kipinä? Puhutte rauhasta ja avoimuudesta ja samankaltaisuudesta,laimentaako se eroottisuutta.

Kaikki vain lavertelivat miehestä, mutta on kait sielunkumppania samassakin sukupuolessa, esim. ystäviä, joidenkanssa on tosi helppo olla. Kutsutaanko heitä sielunkumppaneiksi? AP:lle sanisin, että kannattaa miettiä otatko puheeksi. Miten mies tuon sielunkumppanuuden käsittää. Ketjun vastauksista päätellen useimmat olisivat halunneet sielunkumppanin puolisokseen.

Olen monta kertaa tavannut ihmisiä joista on tullut heti sellainen todella miellyttävä tuttuuden tunne, sellainen että tämän ihmisen kanssa on hyvä olla ja tämän ihmisen kanssa haluan olla jatkossakin paljon. Molempia sukupuolia (miesten kanssa tunne on ollut myös eroottinen, naisten kanssa muuten vain sellainen että tämä ihminen tajuaa mua aivan käsittämättömän hyvin).



Aina tunne on ikävä kyllä mennyt ohi. Myös aviomieheni kuuluu tähän kategoriaan. Olemme ihan onnellisesti naimisissa, mutta ei mulla ole enää vuosiin ollut mitään sielunkumppanioloa.

tosiaan minulla löytyy myös yksi hyvä samaa sukupuolta oleva ystävä, jonka kanssa olemme olleet heti tapaamisestamme asti aivan kuin vanhoja tuttuja -ymmärrämme toisiamme puolesta sanasta ja muutenkin sellainen tietty "henkinen yhteys" on olemassa.



Tämä uusi tuttavuus, mies siis, on tosiaan henkilö, jonka seurassa tunnen oloni äärettömän turvalliseksi ja rauhalliseksi, mutta se ei sulje pois seksuaalista latausta -se on ihan käsinkosketeltavissa joka tapaamisella, vaikkei mitään siis olekaan tapahtunut. Se tunne on vaan ihan käsittämättömästi jotain erilaista kuin ennen.



9

te voitte jatkaa elämäänne normaalisti? Minut tuollainen tapaaminen laittaa niin sekaisin, että kaikki menee uusiksi.

Molemmat ollaan ulkoisesti aika samankaltaisia, pitkiä ja hoikkia ja molempien silmissä on aivan täysin samanlainen sinisensävy. Samankaltainen huumorintaju, heti tiesi toisesta mistä narusta piti vetää, että sai toisen nauramaan. Samanlaiset elämänarvot ja samantyylinen temperamentti; sitkeä mutta taipuisa;)Yhteenkuuluvuuden tunne oli sanoinkuvaamaton.

ettei oikein tiedä, miten sitä normaalia elämää jatkaisi. Toisaalta velvollisuudentunto lapsista ja iso laina ovat aika lailla isoja asioita tässä...



Samaten tämä sielunkumppani on kunnollinen, joten ei todennäköisesti tule mitään ehdottelemaankaan. Itsestäni kyllä vahvasti tuntuu, että jos ehdotus tulisi, ei minusta olisi sitä vastustamaan...



9

ja nyt taitaa tosiaan elämä mennä uusiksi molemmilla. Vielä sitä vastaan taistelen, samoista syistä kuin sinäkin, mutta pallo pyörii jo.

ettei oikein tiedä, miten sitä normaalia elämää jatkaisi. Toisaalta velvollisuudentunto lapsista ja iso laina ovat aika lailla isoja asioita tässä...

Samaten tämä sielunkumppani on kunnollinen, joten ei todennäköisesti tule mitään ehdottelemaankaan. Itsestäni kyllä vahvasti tuntuu, että jos ehdotus tulisi, ei minusta olisi sitä vastustamaan...

9

Osa on naisia ja osa miehiä. Yksi heistä on sellainen sielunkumppani, jonka kanssa minun pitäisi olla yhdessä. Tiesin hänet elämäni mieheksi heti sillä sekunnilla, kun tapasimme, eikä tunne ei ole vuosien varrella muuttunut. Vain hänen lähellään tunnen olevani 100 % turvassa ja meidän on sanoinkuvaamattoman helppoa olla tekemisissä. Yhdessä emme kuitenkaan ole, vaikka emme naimisissa tms. olekaan. En jaksa selittää syitä tarkemmin.

Yhteinen ystavamme oli antanut yhteystietoni miehelleni ja kun han otti yhteytta, tunsin saman tien jotakin erityista. Viikon seurustelun jalkeen menimme kihloihin ja neljan kuukauden kuluttua naimisiin. Kaikki oli vaan niin selkeata, kuin palaset loksahtaisivat kohdalleen.

Luultavasti en uskalla ottaa asiaa puheeksi, koska on olemassa se riski ettei hän koe asiaa samoin.



Toisaalta, jos hänellä on samansuuntaisia tuntemuksia niin hän todennäköisesti ottaa itse asian esille tavalla tai toisella.



Mutta on tää niin kiduttavaa..toisaalta myös niin ihanaa.

meillä saa olla ihan oma itsensä ja toinen ymmärtää (ainakin näin luulemme), ei ole mitään peliä eikä pelleilyä...ei taida olla salaisuuksiakaan...ollaan samannäköisiä ja samanoloisia, samankaltainen energia, rauha ja toisen kanssa on hyvä olla, ei tarvitse esittää mitään, eikä tarvitse sanoa mitään eikä koskaan ole kiusaantunut olo...jne

Olen oikein tyytyväinen, että kyseessä on paras ystäväni eikä joku mies, jonka takia joutuisin riutumaan.

ihan hilkulla oli ettei alettu seurustelemaan 11 vuotta sitten, hän oli juuri eronnut ja minä juuri tavannut nykyisen mieheni. Hän on vanha ystäväni koulu ajoilta ja aina jompikumpi on ollut varattuna, nyt meillä molemmilla on perhe ja olemme onnellisia näin. Mutta tiedän että jossain vaiheessa tulemme vielä olemaan yhdessä, ehkä 10 vuoden päästä tai 30 vuoden, tiedäppä tuota mutta sellainen tunne vaan on.



Se on jännä että voi olla ihminen olemassa jolle ei tarvitse edes oikeen sanoa mitään niin hän jo ymmärtää, muutaman kerran ollaan netissä törmätty ja ihan on kuin ei päivääkään oltais oltu erossa. Surullista kaikin puolin mutta jotenkin jännää.

Meidän kummankin miehetkin ihmettelee sitä yhteyttä, mikä meillä on, samoin vanhempamme.

Ikäeroa vajaa kaksi vuotta ja lapsina tapeltiin niin että hippulat vinkui. Nykyään kerrotaan asiat ensin toisillemme ja sitten vasta miehille.



Siskon kanssa ei tarvitse kuin katsoa toisiimme, niin tiedetään, mitä toinen on asioista mieltä. Meistä toinen saattaa päättää toisen lauseen, tai sanoa jotain, mitä toinen oli juuri sanomassa.



Kirjoitettuna ja kerrottuna tämä vaikuttaa ehkä tyhmältä ja vähäpätöiseltä, eikä kumpikaan meistä osaa kuvailla asiaa muutoin, kuin että "sinä olet minä ja minä olen sinä".

Mutta tiedän että jossain vaiheessa tulemme vielä olemaan yhdessä, ehkä 10 vuoden päästä tai 30 vuoden, tiedäppä tuota mutta sellainen tunne vaan on.

Se on jännä että voi olla ihminen olemassa jolle ei tarvitse edes oikeen sanoa mitään niin hän jo ymmärtää, muutaman kerran ollaan netissä törmätty ja ihan on kuin ei päivääkään oltais oltu erossa. Surullista kaikin puolin mutta jotenkin jännää.

Samanlainen tunne on täälläkin.. Ja tässä minun sielunkumppanissa on sellainenkin seikka, että olemme syntyneet samana vuonna ja samana päivänä.

Voi mennä vaikka vuosi, ettemme ole missään yhteyksissä ja kun sitten tapaamme tai vaikka soittelemme, niin tuntuu, ettei sitä vuotta siinä välissä ole koskaan ollutkaan.

Ja tunne on täysin molemminpuolinen ja olemme tästä keskustelleet. Itse koitan itselleni uskotella, että ehkä on parempi, että olemme "vain" ystäviä, vaikka todellisuudessa uskon/uskomme, että olisimme myös loistava pari.

Joku kyseli tuota seksuaalisesta puolesta, ja ainakin tässä tapauksessa se rauha ja rehellisyys ei todellakaan sulje sitä pois. Päinvastoin, toinen osasi luonnostaan koskettaa juuri oikealla tavalla. Ja onpa tuo joskus saanut itkemäänkin pelkästään sillä, että herättänyt aamulla silittelemällä selkää ja padot on vaan aenneet, vaikkei mitään erityistä syytä itkuun edes ollut.

Itse en tähän sielunkumppaanuuteen mitään maagista liitä ja uskon, että tällaisia sielunkumppaneita voi varmasti kohdata elämän varrella useampiakin ja kumpaa tahansa sukupuolta.

ensimmäisen tapasin jo yli 20 vuotta sitten työn merkeissä, sielunkumppanuuden lisäksi välillämme oli - ja on yhä kipinöintiä vaikkei koskaan ole ollut tarvetta mennä ystävyyttä pidemmälle. Edelleenkin pidetään viikottain yhteyttä ja tiedän että jos vaikka joskus 80v jäisimme molemmat yksin niin yhteenhän me päädyttäis. Nyt molemmat onnellisesti perheellisiä - myös puolisot tietää meidän olemassaolosta.



Toisen - naispuolisen - tapasin laivalla matkalla Saksasta Suomeen 14 vuotta sitten. Hän on nykyisin kollegani toisessa maassa, henkinen pikkusiskoni. Olemme tavanneet ehkä 4-5 kertaa vuosien aikana mutta yhteys vaan on olemassa. Ei sitä oikein voi selittää.



Kolmas on tietty oma mieheni, tästä olen suunnattoman onnellinen. Entinen työkaverini ja esimieheni 15 vuoden takaa, nykyinen ja tuleva aarteeni. Kuten ap sanoi, se sanomaton helppous olla toisen kanssa yhtä.

Ei sielunkumppanuus tarkoita romanssia, erotiikkaa tai avioliittoa, vaikka ei se sulje noita poiskaan. En myöskään usko, että ihmisellä olisi vain yksi sielunkumppani, vaikka viihde ja iskelmät sellaista väittävätkin. Jos tunnette yhteenkuuluvuutta alaisesi kanssa, niin hyvä. Koska suhteenne on tuo - esimies ja alainen - on varmaan syytä edetä viisaasti ja varovasti, ettei työilmapiiri kärsi.