Ajatella, että jos kaikki suomensukuiset kansat olisivat päättäneet jo historian alkuhämärissä liittyä yhteen, niin Suomi vois tänä päivänä olla yksi koko maailman merkittävimmistä suurvalloista
Eikä tarttis kumarrella sen enempää EU:n kuin Venäjänkään puoleen.
Kommentit (10)
Tota. Se onnistui vähän paremmin tuolla Välimeren alueen suunnalla, kun on pikkasen lämpösempää.
Silloin kun päätös olisi ollut tehtävä, ei ollut tarvetta. Maailmaa riitti. Suomensukuinen pärjäilee mieluimmin ittekseen.
Tai sitten me vaan oltais unkarilaisia.
Ei näillä leveysasteilla ylläpidetä suurta väestöä ja suomalaisheimot olivat pitkään metsästäjäkeräilijöitä , jotka aina vähälukuisuutensa vuoksi joutuivat väistymään väkirikkaita maanviljely ja karjanhoitokulttuureja.
Jos tutustut hiukan historiaan, niin huomaat miten kansakunnat ja valtiot ovat kehittyneet.
Harmi tosiaan. Jos suomensukuiset ruhtinaskunnat eivät olisi olleet niin pieniä., mongoloidit eivät koskaan olisi pystyneet kykkimään niihin proto-Venäjällä tai Suomessa. Suomikin olisi nyt eurooppalainen eikä jurttaryssäläinen apinatarha.
Vierailija kirjoitti:
Ei näillä leveysasteilla ylläpidetä suurta väestöä ja suomalaisheimot olivat pitkään metsästäjäkeräilijöitä , jotka aina vähälukuisuutensa vuoksi joutuivat väistymään väkirikkaita maanviljely ja karjanhoitokulttuureja.
Älä houri.
Vierailija kirjoitti:
Harmi tosiaan. Jos suomensukuiset ruhtinaskunnat eivät olisi olleet niin pieniä., mongoloidit eivät koskaan olisi pystyneet kykkimään niihin proto-Venäjällä tai Suomessa. Suomikin olisi nyt eurooppalainen eikä jurttaryssäläinen apinatarha.
Jos "eurooppalainen" on sivistynyt, miksi se viimeisten vuosikymmenien aikana on paskonut omat maansa aggressiivisella muslimipopulaatiolla:Ruotsi, Tanska, Belgia, Hollanti, Saksa, Ranska, Italia.
Ei varmaan kun venäjä olis paljon pienempi tai sitä ei edes olisi