Olen vahingossa ajautunut tilanteeseen, jossa raskaudestani tietää melkein kaikki paitsi omat vanhempani

Outoa, että muille olet lörpötellyt. Soita nyt ja kerro.

Vierailija kirjoitti:

Outoa, että muille olet lörpötellyt. Soita nyt ja kerro.

Muille olen joko halunnut kertoa (ystävät, sisko), kertomisesta on vastannut joku muu (puolison vanhemmat) tai sitten käytännön syistä on ollut enemmän tai vähemmän pakko kertoa (työkaverit, esimies). 

Joskus koronakin menee ohi. Haluat kuitenkin, että lapsellasi on isovanhemmat.

Etkö siis salli heidänkin "odottaa" vauvaasi kanssanne?

Mutta älä huoli. Kyllä se anoppisi on luultavasti jo soitellut äidillesi.

Musta tuntuu, että olet tehnyt asiasta pääsi sisällä hieman suuremman kuin se on siksi, että vanhempasi ovat ainoita jotka eivät tiedä. Otat puhelimeen kouraan ja soitat vain. Eivät vanhempasi edes saa tietää, että kaikki muut tietävät jo.

Jos äitisi alkaa rajattomaksi, laitat nätisti rajat kuntoon. Tuo ruumiintoiminnoista ja synnytyksesta juttelemisen pelkääminen on jo tekosyytä, ei sellaisista tarvitse jutella ja niistä uteleva on törppö.

Kenen syy, kun lörppähuuli ajautuu kaaosmaiseen tilanteeseen?

Vierailija kirjoitti:

Joskus koronakin menee ohi. Haluat kuitenkin, että lapsellasi on isovanhemmat.

Etkö siis salli heidänkin "odottaa" vauvaasi kanssanne?

Mutta älä huoli. Kyllä se anoppisi on luultavasti jo soitellut äidillesi.

Kyllähän se jossain vaiheessa pitää sallia. Muistan vaan niin elävästi sen, kun etsimme taloa, ja äidiltä saattoi tulla vuorokauden sisään viisikin linkkiä erilaisista taloista (ihan erilaisia mitä etsitään) ja jos ei heti vastannut, niin kysymystä perään että mikä tässä oli vikana. Voin hyvin kuvitella, miten emme saisi olla hetkeäkään rauhassa, kun äiti rupeaisi toimittamaan vauva-asioita jatkuvasti. En vaan ole tottunut sellaiseen läheisyyteen, soittelemme äitini kanssa harvemmin kuin kerran viikossa ja viestittelykään ei todellakaan ole päivittäistä. 

Anopilla ja vanhemmillani ei ole oikein mitään siteitä toisiinsa, asialliset välit. Taitaa olla minun lähipiirilleni tyypillistä, että kaikilla on vain asialliset välit, ei oikeasti läheisiä. 

Me kerrottiin kummankin vanhemmille ihan muutama päivä positiivisen raskaustestin tekemisen jälkeen. Heille olisin hyvin voinut kertoa myös keskenmenosta, jos niin onnettomasti olisi päässyt käymään.

Ymmärrän aloittajaa. Olen lapseton mutta jos tulisin raskaaksi, olisi vanhemmilleni kertominen tavallaan kiusallista ja lykkäisin sitä varmaan aika pitkälle. Kieltäisin myös miestäni kertomasta omille vanhemmilleen liian aikaisin. Voin kuvitella että ystäväni kuulisivat asiasta jo varhain mutta omat vanhempani vasta joskus viikolla 16 tms.

Vierailija kirjoitti:

Me kerrottiin kummankin vanhemmille ihan muutama päivä positiivisen raskaustestin tekemisen jälkeen. Heille olisin hyvin voinut kertoa myös keskenmenosta, jos niin onnettomasti olisi päässyt käymään.

Minä en ikimaailmassa haluaisi kertoa keskenmenosta vanhemmilleni. En jaksaisi sitä säälittelyä ja seuraavat X aikaa kyttäämistä, että onkohan tärpännyt uudestaan. 

Ehkä minulla vaan on jotenkin poikkeuksellisen surulliset perhesuhteet. En muutenkaan kerro heille mistään vastoinkäymisistä, pelkästään jo varmoista hyvistä asioista tai ns. vaikeuksien voittamisesta. Ja pääsääntöisesti ihan arkiasioista, mitä olen syönyt, olenko käynyt lenkillä, mitä harrastukseeni kuuluu jne. En muista, että olisin ikinä aikuisiällä käynyt yhtään ns. vakavaa keskustelua kummankaan vanhempani kanssa. 

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me kerrottiin kummankin vanhemmille ihan muutama päivä positiivisen raskaustestin tekemisen jälkeen. Heille olisin hyvin voinut kertoa myös keskenmenosta, jos niin onnettomasti olisi päässyt käymään.

Minä en ikimaailmassa haluaisi kertoa keskenmenosta vanhemmilleni. En jaksaisi sitä säälittelyä ja seuraavat X aikaa kyttäämistä, että onkohan tärpännyt uudestaan. 

Ehkä minulla vaan on jotenkin poikkeuksellisen surulliset perhesuhteet. En muutenkaan kerro heille mistään vastoinkäymisistä, pelkästään jo varmoista hyvistä asioista tai ns. vaikeuksien voittamisesta. Ja pääsääntöisesti ihan arkiasioista, mitä olen syönyt, olenko käynyt lenkillä, mitä harrastukseeni kuuluu jne. En muista, että olisin ikinä aikuisiällä käynyt yhtään ns. vakavaa keskustelua kummankaan vanhempani kanssa. 

AP

Minäkään en kertoisi keskenmenosta vanhemmilleni ja siksi salaankin raskauden vähintään ensimmäisen kolmanneksen yli. Lisäksi en pystyisi kertomaan, miten synnytys meni yms. Meillä on ihan hyvät välit mutta voin jakaa aloittajan tuntemukset täysin. Luulin tuossa hetki sitten olevani raskaana (menkat onneksi alkoivat, ei ollut toivottua) ja ehdin miettiä että kerron vanhemmilleni vasta kun kevät on jo pitkällä.

No, ei tullut ihan selväksi mitä nyt aiot tehdä? Raskaus on puolivälissä, muut tietävät jo - mutta et silti haluaisi kertoa vanhemmille vieläkään? Oletko nyt ihan varma että äitisi alkaa hirveästi hössöttää jos ette ole edes läheisiä... voihan asia olla hänellekin hieman kiusallinen vaikka samalla onnellinen, oma tytär onkin nyt aikuinen nainen ja pian äiti.

Joskus se kuitenkin on edessä, että saavat tietää.  Ota puhelin nyt käteen ja soita - niin ainakin varmistat, ett'ä saavat kuulla sen sinulta.

Muu on loukkaavaa. Kuten sanoit, ovat kohdelleet sinua hyvin.

Vierailija kirjoitti:

No, ei tullut ihan selväksi mitä nyt aiot tehdä? Raskaus on puolivälissä, muut tietävät jo - mutta et silti haluaisi kertoa vanhemmille vieläkään? Oletko nyt ihan varma että äitisi alkaa hirveästi hössöttää jos ette ole edes läheisiä... voihan asia olla hänellekin hieman kiusallinen vaikka samalla onnellinen, oma tytär onkin nyt aikuinen nainen ja pian äiti.

Äitini kuvaisi varmasti, että olemme todella läheisiä. Se johtuu siitä, että en ole ikinä avoimesti ikävä heitä kohtaan (eivätkä he minua), vaan ihan ystävällisesti jutellaan niistä tyhjänpäiväisistä asioista, nauran heidän jutuilleen jos on naurettaviksi tarkoitettuja, reagoin Whatsapp-viesteihin jne. 

Ei tuossa ole mitään häpeiltävää. Itse en ole ikinä ymmärtänyt näitä protokollia asioiden kertomisten suhteen. Se, kenelle kertoo mitäkin ja missä vaiheessa kumpuaa aina jostain pään sisäisestä järjestyksestä ja todellisesta tilanteesta, johon ovat vaikuttaneet mm. aiemmat kokemukset ja ihmissuhteet. Ja onhan se niinkin, että suku on mikä on mutta ystävät on valittu. Siksi on minusta ihan luonnollistakin, että tietyissä asioissa ollaan avoimempia ystäviin kuin vanhempiin päin. 

Älä tee asiasta suurempaa kuin se onkaan. Voit kertoa viestillä tai soittaa. Ei sinun tarvitse etukäteen pelätä äitisi tuppautumista - voi olla että niin ei tapahdu, ja jos tapahtuu, se on sen ajan murhe etkä sinä ole siitä vastuussa. 

Vanhempasi kuitenkin loukkaantuisivat aika tavalla, jos kuulisivat asiasta jostain toisaalta. Mikset vain asiallisesti kerro?

Mulla on myös vanhempiini viileän etäiset välit sillä tavalla, että nähdään kyllä silloin tällöin, joskus soitellaan, mutta ei kuitenkaan olla läheisiä, eikä puhuta mitään syvemmin henkilökohtaisia asioita. Tähän on oikeastaan syynä ihan ne mun vanhemmat, jotka ovat kasvattaneet meidät lapset etäisiksi. Mun äiti oli myös kaikkien yli kävelevä päällepäsmäri ja olin kasvanut siihen, ettei kovin henkilökohtaisia kannata vuodattaa, jos ei halua pahoittaa mieltään.

Meillä siis meni esikoisen odotuksesta kertominen niin, että oltiin heillä kylässä, mulla oli ultrakuvat mukana ja oli tarkoitus paljastaa raskaus näyttämällä ne. Äiti oli koko kyläilyn ajan pahalla päällä, ei meille, mutta yleisesti vaan marmatti kaikesta, tiuski isälle ja ärhenteli. Meni fiilikset täysin ja jätin kertomatta. Tuon jälkeen ei nähty pitkään aikaan, mutta soiteltiin, ja kertominen oli aina vain vaikeampaa (tiedän niin siis tunteesi ap!). Lopulta olin jo kuudennella kuulla ennen kuin kerroin itse, tosin paljastui että olivat jo vähän aiemmin kuulleet sisarukseltani.

Ei tuosta mitään sen suurempaa draamaa kuitenkaan syntynyt. Sen verran on äidin hyväksi laskettava, että vaikka on mitä on, ei kuitenkaan ole martyyriuteen taipuvainen. Ei siis mököttänyt, kun ei hänelle kerrottu aiemmin, ennemmunkin oli vähän välinpitämätön, että jaha, vainiin. Onnitteli kyllä ja lapsenlapsesta on ollut onnellinen ja kiinnostunut.

Ystävälläni oli vähän sama tilanne. Sai tosin kerrottua äidilleen joskus toisella kolmanneksella. Isälleen ei kertonut suoraan vaan hän sai tietää äidin kautta.